Ei pisteitä Harjun kotiavauksesta

18.05.2024
Kuva: Miisa Savelainen

Harjulla nähtiin tasainen vääntö keväisen pomppuisella nurmella, jossa palloa pidettiin ajoittain pitkiä jaksoja enemmän ilmassa kuin maassa. Vierasjoukkue Atlantis oli päästänyt ennen perjantain matsia viidessä pelaamassaan ottelussa vain yhden maalin, eikä se antanut kettulaumankaan tuota tilastoa heikentää vaan lähti kotimatkalle sarjakärjessä 0-1-voiton turvin.

Ottelun käsikirjoitus oli melkoisen selvä heti alkuminuuteista lähtien, kun kesän jälkeen uusittava nurmi osoittautui ennakoidun haastavaksi pelialustaksi. Peli pyöri pääasiassa keskialueella ja etenkin ensimmäisellä jaksolla kunnon maalipaikat loistivat poissaolollaan molemmissa päissä. Atlantis haki usein maalivahdin avauksesta pitkillä palloilla linjan taakse, mutta viiden alakerralla otteluun lähtenyt kotijoukkue puolusti tilanteet hyvin.

JJK:n hyökätessä kookas vierasjoukkue valui puolestaan nopeasti pallon alle käytännössä koko miehistöllään tukkien pääsyn maalintekosektoreille. Atlantis pääsee kuitenkin kuin varkain rokottamaan kotijoukkuetta aivan ensimmäisen jakson lopulla, kun Julius Salo pääsee vapaapotkun jälkitilanteen maalinedustahässäkästä tuikattua pallon maaliin.

JJK tuli toiselle jaksolle pirteästi ja saikin luotua pari paikan puolikasta heti ensimmäisten minuuttien aikana. Ensin Arjan Goljahanpoorin keskitys maalin edustalle lipui takatolppaa hipoen yli päädystä ja seuraavasta hyökkäyksestä puolestaan Otto Huttusen keskitysyritys ottaa kimmokkeen ja on päästä yllättämään Atlantis-vahti Besart Mustafan.

Jakson edetessä myös vierasjoukkue saa painetta JJK-päähän ja vaarallisin paikka nähdään tunnin pelin kohdalla, kun JJK-vahti Jonne Uronen joutuu oikeastaan ensimmäistä kertaa kunnolla torjuntahommiin torjuessaan Yugo Arakakin puskun kädellään yli maalin.

Vaikka pisteet lähtivätkin vierasjoukkueen matkaan, sai Harjun kotiyleisö kokea myös iloisia hetkiä, kun kymmenisen minuuttia ennen pelin loppua nähtiin odotettu hetki: kotiyleisön suosikki Robin Saastamoinen teki loukkaantumisensa jälkeen paluun kentälle lähes vuoden tauon jälkeen. Saastamoinen olikin onnistua lähes ensikosketuksellaan maalin teossa, kun Goljahanpoor ja Sherman Osso tarjoilivat miehen maalipaikkaan, mutta Salo ehti viime hetkillä peittämään laukausta. Paluun pelikentille tehnyt mäntsäläläinen toikin odotetusti mukanaan uutta virtaa kentälle ja JJK syttyi vielä uudenlaiseen kiriin loppuminuuteilla toisen jakson vaihtojen myötä.

Muutama minuutti ennen täyttä peliaikaa JJK käy jo todella lähellä tasoitusta, kun Joona Lahdenmäki puskee Aatu Mannisen kulman kohti takakulmaa, mutta niin vaan jostain ilmestyy taas Salo päineen ja siivoaa pallon turvaan maaliviivan edestä. Kotijoukkue hakee vielä vimmatusti maalia viimeiset minuutit, mutta kiri ei tuota tulosta ja kettulauma jää tyhjin käsin.

Jos oli perjantain kamppailu merkityksellinen Saastamoiselle, oli ottelu Harjun kotiyleisön edessä ensimmäinen laatuaan useammallekin JJK-pelaajalle. Ensimmäistä kertaa JJK:n avauskokoonpanossa virallisessa sarjaottelussa nähty puolustaja Berat Akdogan ansaitsi peliesityksestään myös otteluisäntä Stadiumin valitsemana kotijoukkueen parhaan pelaajan palkinnon. Vaikka sanomattakin on lienee selvää, ettei heikko pelialusta suosi JJK:n vahvuuksia, ei sen taakse ole Akdoganin mielestä syytä liikaa mennä.

– Mielestäni emme oikein pystyneet pelaamaan omaa peliämme nurmen kunnon takia. Pitää kuitenkin muistaa, että molemmat joukkueet pelasivat samalla kentällä. Taisteltiin ja yritettiin kyllä antaa kaikkemme. Päästettiin yksi erikoistilannemaali, mikä oltaisiin voitu välttää. Valitettavasti ei nyt päästy avaamaan Harjun kotipelejä voitolla, mutta tästä on vain suunta ylöspäin.

JJK:n ottelutahti jatkuu tiiviinä, kun se matkustaa jo tiistaina Helsinkiin Klubi 04 vieraaksi. Kettulauman viikkoa voi kutsua eräänlaiseksi härkäviikoksi myös siksi, että se on tulevan pelin myötä kohdannut kolmen kierroksen sisään sarjan kolme kärkijoukkuetta.

– Tiistaina päästäänkin pelaamaan jo huomattavasti paremmalla kentällä. Jos otamme eilisestä pelistä mukaan taistelutahdon ja sen lisäksi pystymme toteuttamaan omaa peliämme, niin uskon, että saamme kolme pistettä mukaan tiistain vierasreissulta, Akdogan uskoo.

Ottelun tilastomerkinnät näet täältä.