ASM:ssa lauantaina Hippoksella kärkiottelu JJK-TPS: ”Luottamus on kova!”

14.09.2012

JJK:n A-nuoret pelaavat parhaillaan todella loistavaa kautta A-nuorten SM-sarjassa. JJK nousi ykköspaikalle jo varhain kesällä ja nyt, kun kolme kierrosta on pelaamatta, johtavat Kettupaidat sarjaa kahden pisteen erolla toisena olevaan TPS:n. Lauantaina Hippoksella pelataankin mestaruustaiston kannalta todella tärkeä ottelu, kun kärkipari iskee yhteen kello 13.

 

Sarjauudistuksen edut ja edelliskauden pettymykset

JJK:n kauden komea  kulku on monen tekijän summa. Päävalmentaja Jukka Västinen kehuu suojattiensa taitoa ja työntekoa, mutta nostaa myös erääksi tekijäksi joukkueen ulkopuolisen asian: sarjajärjestelmän muutoksen. Palloliitto on tehnyt laajoja sarjauudistuksia niin miesten kuin nuortenkin sarjoissa ja tämä kausi on ensimmäinen, jonka aikana pelataan ASM pelataan kahdeksan joukkueen kolminkertainen sarja eli kullekin joukkueelle tulee 21 ottelua.

– Sarjajärjestelmän uusiminen oli loistava päätös. Aiemmin SM-sarjassa pelattiin yksitoista ottelua, joiden jälkeen katsottiin, kuka on ykkösenä – nykyinen muoto kertoo paljon paremmin joukkueiden todellisista voimasuhteista, sanoo Västinen.

– Tämä on parempi myös pelaajille: kun pelejä on enemmän, hekin saavat pelata enemmän ja toisaalta itselläni on mahdollisuus peluuttaa useampia pelaajia.

Osaltaan JJK:n tämänkautinen hieno vire kumpuaa myös viime kaudelta. Tuolloin Kettupaidat aloittivat vahvasti ja johtivat sarjaa kauden alkuvaiheilla, mutta lopulta pronssimitalitkin lipesivät käsistä katkerasti aivan kalkkiviivoilla. Nykyisessä joukkueessa on useita pelaajia, jotka sisuuntuivat viime syksyn nuivasta päätöksestä.

– Kuutisen pelaajaa lähti viime kauden joukkueesta kauden päätteeksi. Siellä on siis mukana monta jätkää, jotka viime kauden päätteeksi pettyivät niin raskaasti, että nyt nälkä voittaa on todella kova.

Kuluvan kauden alku oli kuitenkin JJK:lta takkuinen – ja päävalmentajan mukaan se saattoi osoittautua varsin hyväksikin asiaksi.

– Kolmen kierroksen jälkeen meillä oli vain yksi piste. Se herätti joukkueen miettimään, että eihän tämä nyt näin voi mennä – nyt on alettava todella pelaamaan! Sitten haettiin 0-5-voitto Oulusta ja saatiin kurssi kääntymään, Västinen kertaa.

 

”Taitavia poikia – ja kovaa työntekoa”

JJK ei ole myöskään säästynyt loukkaantumisilta. Keskikesällä 22 pelaajan rinki hupeni hupenemistaan ja paikkausta haettiin B-nuorista.

– Välillä peleissä oli mukana paljonkin poikia B-junnuista. Poissaolot ja niiden paikkailu ei kuitenkaan vaikuttanut pelilliseen menestykseemme – pisteitä tuli tasaisesti kaiken aikaa. Siinä vaiheessa aloimme todella uskoa siihen, että nyt taistellaan ihan tosissamme kullasta.

Tänä vuonna A-nuorissa saavat pelata vuonna 1993 ja sen jälkeen syntyneet. Kuten nuorten sarjoille on tyypillistä, tämän kauden JJK:n A:ssakin on muutaman vuoden ikähaitari.

– Meillä on mukana muutama 1993 syntynyt – ja myös aika monta vuonna 1995 syntynyttä. Kaiken kaikkiaan ikäjakauma on nyt todella hyvä!

Valtaosa pelaajista on noussut ikäkausittain joukkueesta toiseen JJK:n junnumyllyssä ja kuuluupahan muutama A-nuorten rinkiin kuuluva myös JJK:n edustusjoukkueeseen, kuten Hakaa vastaan ensimmäisen maalinsa liigadebyytissään iskenyt Benno Hanslian. Kauden alla lahjakkaat juniorit myös muista seuroista ovat voineet käydä kuukauden verran JJK:n mukana. Sieltä löytyikin selkeitä vahvistuksia joukkueelle.

– Saimme täksi kaudeksi mukaan muutamia hyviä pelaajia muualta. Esimerkiksi Kosusen Jarkko tuli Joutsasta, Västinen viittaa JJK:n ykkösmaalipyssyyn, joka on myös koko ASM:n maalintekijätilaston kärjessä.

Västinen kehuukin vuolaasti kauttaaltaan suojattiensa taitoa.

– Todella taitavia poikia! Paljon henkilökohtaista taitoa, kuten syöttötaitoa. Sitä taitoa myös käytetään kentällä järkevästi ja niin, että se edistää peliä. Ei turhia kikkailuja!, päävalmentaja linjaa.

– Paitsi Aram saa kyllä kikkailla ihan luvan kanssa, Västinen lisää naureskellen, viitaten toiseen JJK:n ulkopuolelta tulleeseen löytöön, Aram Hasanzadaan, jonka taituruus onkin ajoittainut suorastaan mykistänyt jyväskyläläisyleisöä.

Vaikka joukkue on täynnä taitoa, ei se luonnollisestikaan riitä – hyvä menestys vaatii aina myös kovaa työntekoa.

– Töitä on tehty kyllä todella paljon – kevään karsintasarjasta alkaen! Kilpailu pelipaikoistakin on niin kova, että sekin saa pelaajat tekemään hommia.

 

asm_jjk-tps_150912_fbeventkuva

Loppusuoralle katse tiukasti kullassa

Työteliällä kaudella on nyt meneillään loppurutistus, kun edessä ovat viimeiset, ratkaisevat ottelut. JJK ja TPS ovat kohdanneet kauden aikana kahdesti ja molemmat ovat voittaneet kotikentällään – nyt on edessä kolmas ottelu, joka on mestaruustaistelun kannalta todella tärkeä. Voitolla JJK kasvattaisi johtonsa jo viiteen pisteeseen, TPS taas kiilaisi niukasti pisteen verran JJK:n edelle. Västisen mukaan joukkueessa ottelua odotetaan luottavaisena.

– Tunnelma on odottava. Joukkehenki on kuitenkin ollut kaiken aikaa todella hyvä ja itseluottamus joukkueessa on kova. Jalat ova tiukasti maan pinnalla, mutta pelaajat luottavat vahvasti itseensä ja toisiinsa, Västinen toteaa.

JJK ei ole A-nuorten tasolla aiemmin voittanut mestaruutta. Ainoa mitali on vuodelta 2006, jolloin muun muassa Tommi Karin edustama JJK nappasi SM-hopeaa. Västinen oli tuolloin mukana hopeajoukkueen kakkosvalmentajana. Tällä kaudella luvassa on jälleen vähintään hopeinen mitali, kolmantena oleva Inter kun on jäänyt jo 14 pisteen päähän ja jaossa on enää 12 pistettä. JJK:ssa ei kuitenkaan mietitä hopeaa, vaan tähdätään ainoastaan kultaan.

– Lähdetään voittamaan jäljellä olevia otteluita, tottakai. Meidän viimeiset ottelumme ovat etukäteen ajateltuna helpommat kuin TPS:n. Mutta kunhan vain voitamme omat pelimme, ei tarvitse miettiä sitäkään, mitä muut tekevät!

TPS-ottelun jälkeen JJK matkaa 22.9. Lahteen FC Reippaan vieraaksi ja päätöskierroksella 29.9. JJK:n vieraaksi Jyväskylään saapuu vaasalainen VIFK. Viimeinen ottelu on suunniteltu pelattavaksi Säynätsalossa, mutta myös mahdollisuutta sen siirtämisestä Harjulle on väläytelty.

– Olisihan se hienoa, että saataisiin tuo ottelu niin hienoihin puitteisiin!, Västinen tuumaa.

 

 

ASM: JJK-TPS, lauantaina 15.9. kello 13:00, Hippos.

 

 

 

 

Ottelun jälkeen Hippokselta lähtee bussi Harjun Poikien järjestämälle matkalle Espooseen, jossa FC Honka ja JJK iskevät yhteen Veikkausliigan merkeissä. Mukaan mahtuu, joten hyppää mukaan kannustamaan Kettupaidat voittoon myös Tapiolassa!

 

honka-jjk_150912_harporeissaa