15.9.2012 – JJK-superlauantai!

12.09.2012

Tulevana viikonloppuna JJK-leirissä päästään nautiskelemaan varsinaisesta superlauantaista, kun sekä edustusjoukkue että A-juniorit taistelevat huipputärkeistä pisteistä. Molempien kohdalla voidaan hyvällä syyllä puhua todellisista kuuden pisteen otteluista – ja A-nuorten kohdalla pelissä on SM-kulta!

 

 

Veikkausliiga: FC-Honka – JJK, Espoo, Tapiola, klo 18:30

 

Veikkausliiga palailee tositoimiin maajoukkuetauon jäljiltä ja JJK:n seuraava koitos käydään Espoossa FC Hongan vieraana.

 

Upeaa syyskiriä parhaillaan tekevälle JJK:lle Tapiola on ollut mukava paikka pelata: tähän mennessä joukkueet ovat siellä kohdanneet viisi kertaa ja vain aivan ensimmäisellä kerralla (nousukaudella 2009) on täysi pistepotti jäänyt isännille. Pistejakoon on päädytty kahdesti ja kahdesti makoisat kolme pistettä ovat lähteneet Kettulauman mukana Keski-Suomeen – viimeksi kuluvan kauden alussa, kun JJK otti vahvan esityksen päätteeksi ansaitun 0-2-voiton.

 

Nyt joukkueet löytyvät huipputasaisesta keskikastista vain pisteen päässä toisistaan, JJK:n ollessa kahdeksantena pykälän verran isäntiään edellä. Viime aikojen vire joukkueilla on varsin erilainen: JJK on napsinut viime kierroksilta komeita voittoja, kun taas Hongan edellisestä voitosta on vierähtänyt jo kuukausi.

 

Liiga on tällä kaudella äärimmäisen tasainen ja nyt loppurutistuksen alkaessa kaikki on vielä avoinna. Keskikastin joukkueilla – kuten JJK:lla – on edelleen täydet mahdollisuudet nousta mukaan mitalitaistoon. Voitolla JJK parantelisikin jälleen asemiaan alati kiihtyvässä syksyn taistelussa!

 

  

ASM: JJK – TPS, Jyväskylä, Hippos, klo 13:00

 

JJK:n A-juniorit pelaavat parhaillaan aivan mahtavaa kautta omassa SM-sarjassaan. Kettupaidat valtasivat kärkipaikan jo hyvissä ajoin, eivätkä ole siitä sen koommin luopuneet!

 

Vakuuttavasti voitosta voittoon etenevän JJK:n mestaruuden pahin uhkaaja on kahden pisteen päässä toisena niskaan hengittävä TPS, joka on niinikään edennyt tasaisesti täysiä pistepotteja napsien. Kärkikaksikko on aivan omassa kastissaan: JJK:lla pisteitä on 44, TPS:lla 42 ja kolmantena majailevalla hallitsevalla mestarilla FC Interillä 30. TPS saapuukin lauantaina Hippokselle haastamaan JJK:n kello 13 alkavassa kihelmöivässä kärkikamppailussa. 

 

Lauantaina pelataan ASM-sarjassa jo kolmanneksi viimeinen kierros, joten ottelun asetelma on varsin kutkuttava: voitolla JJK karkaisi jo viiden pisteen päähän turkulaisista, kun taas TPS kipuaisi voitolla niukasti JJK:n ohi.

 

A-nuorten mestaruudesta taistelevassa joukkueessa mukana ovat myös edustuksenkin ringissä olevat Topi Järvinen, Janne Kuhmonen sekä liigadebyyttinsä – ja debyyttimaalinsa – edelliskierroksella Hakaa vastaan tehnyt Benno Hanslian.

 

 

 topi_benno_erzi_juhlat_2

        Nähdäänkö näitä juhlia jälleen Hippoksella lauantaina?

 

 

 

Futis on parasta paikan päällä – tule seuraamaan superlauantain kumpikin ottelu!

 

JJK:n kannattajaryhmä Harjun Pojat järjestää Honka-JJK-otteluun jälleen matkan – kuten lähes jokaiseen vierasotteluun kuluvan kauden aikana. Lähtö suoraa päätä kohti Tapiolaa tapahtuu Hippokselta heti A-nuorten ottelun päätyttyä eli noin kello 15. Hintaa matkalla on ottelulippuineen vain 35 euroa, joten nyt kannattaakin kiireesti ilmoittautua osoitteeseen harjunpojatreissaa@gmail.com.

 

Näin voit siis seurata parhaalla mahdollisella tavalla eli paikan päällä molemmat huipputärkeät ottelut: ensin kannustetaan A-nuoret kohti SM-kultaa ja sitten hypätään bussiin kohti Espoota saalistamaan seuraavia pisteitä – tätä et voi jättää väliin!

 

 

honka-jjk_150912_harporeissaa