jjk-haka-02052015-fb

Pitkänpitkä odotus on jo muutamaa yötä vaille ohi, kun kauden 2015 Ykkönen pyörähtää vihdoin käyntiin tulevana lauantaina!

JJK starttaa kauden kotikentällään, kun vieraaksi saapuu jo pariltakin sarjaportaalta tuttu Valkeakosken Haka.

Kamppailusta on odotettavissa kovatasoinen ja tasainen, sillä niin JJK kuin Hakakin kuuluvat monien ennustuksissa niihin seuroihin, jotka taistelevat kärkipään paikoista ja näin ollen noususta Veikkausliigaan yhdessä TPS:n, AC Oulun ja PK-35:n kanssa.

Karsintojen paluu

Viime kauteen verrattuna sarjassa tulee nyt olemaan eräs merkittävä muutos: karsinnat Ykkösen ja Veikkausliigan välillä tekevät odotetun paluun!

JJK:lla on liigajoukkueen roolista unohtumattomia muistoja lähivuosilta, sillä sekä 2009 että 2010 Kettupaidat säilyttivät paikkansa Veikkausliigassa karsintojen kautta.

Varsinaisella sarjakaudella pelataan edelliskauden tapaan 27 ottelua ja se päättyy 17. lokakuuta. Ykkösen toiseksi sijoittuneella kausi jatkuu kuitenkin vielä kahden ottelun verran, kun tämä pelaa Veikkausliigan toiseksi viimeistä vastaan – panoksena liigapaikka.

Ykkösen kaksi viimeistä taas putoaa edelliskauden tapaan Kakkoseen.

Monivaiheinen talvikausi

Vaihtuvuus Ykkösessä kausien 2014 ja 2015 välillä on ollut suuri, sillä eri syistä johtuen sarjassa on nyt peräti viisi uutta joukkuetta viime kauteen nähden.

Kauden 2014 päätteeksi HIFK lunasti paikkansa Veikkasliigassa dramaattisten päätöskierroksen vaiheiden jälkeen. Toisessa päässä taulukkoa taas JIPPO ja Viikingit putosivat porrasta alemmas Kakkoseen. Tilalle tulivat Veikkausliigasta pudonnut  TPS  ja Kakkosesta karsintojen kautta nousseet PS Kemi ja EIF.

FC Honka ei kuitenkaan saanut talousvaikeuksien takia lisenssiä Veikkausliigaan eikä Ykköseen, vaan jatkaa tulevalla kaudella Kakkosessa Pallohongan sarjapaikalla. Koska KTP nousi näin HIFK:n vanavedessä liigaan täyttämään FC Hongan paikan, nousi samalla karsinnoissa PS Kemille hävinnyt VIFK Ykköseen.

MYPA ei myöskään saanut liigalisenssiä, mutta Ykköseen kylläkin. Sarjapaikka ehti kuitenkin olla MYPA:n hallussa vain hetken, sillä Anjalankoskella jouduttiin tekemään vaikea päätös ja edustusjoukkue haettiin konkurssiin. Lopulta täydennysmenettelyn myötä Ykköseen nousikin Kakkosesta myös MP.

Kaiken kaikkiaan siis HIFK:n, Viikinkien, Jipon, KTP ja Ilveksen tilalle saatiin tälle kaudelle TPS, PS Kemi, EIF, VIFK ja MP.

ykkonen-joukkuekartta-2015Tulokkaita eri puolilta Suomea

Uusien joukkueiden myötä Ykköseen tuli uusia reissukohteita edellisvuoteen verrattuna. Pääkaupunkiseudun seuroja on nyt viime kautta vähemmän – kaksi poistui, eikä tilalle tullut yhtäkään. Tulevalla kaudella ainoa pääkaupunkiseudun joukkue onkin PK-35 Vantaa.

Eteläistä eksotiikkaa kuitenkin tuli tarjoamaan EIF ja JJK saakin siis matkata ensi kesänä etelärannikolle Tammisaareen. Pohjoiseen puolestaan suuntautuu kaksi reissua, kun AC Oulun seuraksi nousi PS Kemi – Juha Pasoja pääsee näin vierailemaan kotikonnuillaan.

Vuoden tauon jälkeen Kettupaitojen kartalle palaavat myös Pohjanmaa, Turku – ja Savo. Turussa vastassa on vanha tuttu TPS, Pohjanmaalta taas Vaasan seuroista viime vuosilta se hieman vieraampi eli ruotsinkielinen VIFK. Kuopion sijaan Savon reissut taas suuntaavat tällä kertaa Mikkeliin MP:n vieraaksi.

Lupaavat asetelmat Kettupaidoille

Ennakkoasetelmissa viime vuonna Ykkösessä hyvin menestyneitä seuroja helpottaa nousujahdissa osaltaan vaiheikas talvikausi, jonka myötä peräti kolme viime kauden parasta nousi Veikkausliigaan tavallisen yhden sijaan – ja tilalle tuli liigasta vain yksi ja Kakkosesta kaksi joukkuetta.

Usein sarjanousijoita veikkaillaan myös putoamistaisteluun ja nyt vaikeaa kautta povataankin etenkin VIFK:lle ja MP:lle, jotka pitkään valmistautuivat pelaamaan Kakkosessa, mutta nousivatkin lopulta Ykköseen.

Tässä vaiheessa varmaa on kuitenkin vain se, että Ykkönen tulee jälleen tarjoamaan kiihkeitä ja jännittäviä otteluita ja Harjulla niistä saadaan nauttia vieläpä aivan ennätyksellisen omavaraisen joukkueen kanssa!

Jo viime kaudella JJK osoitti pystyvänsä haastamaan tasapäisesti jokaisen joukkuen sarjassa ja nyt nuori kettulauma on vuoden varttuneempi ja kokeneempi. Joukkueen sisällä tavoitteeksi on asetettu nousu Veikkausliigaan – toivottavasti näemme Sinut mahdollisimman usein katsomossa tukemassa joukkuetta matkalla kohti tuota tavoitetta!

Ykkösen avauskierros, 2.5. kello 16:

JJK – Valkeakosken Haka (Ennakkolipunmyyntiin mobiililippukaupassa pääset täältä, tietoa pääsylipuista taas löytyy täältä!)

AC Oulu – PK-35 Vantaa

EIF – VIFK

TPS – FC Jazz

MP – PS Kemi