VPS-JJK: Vuoden toista Vaasa-voittoa hakemaan!

26.06.2013

jjk-vps_tunde_ja_patu_090513

 

 

Veikkausliiga jatkuu pienen juhannusbreikin jälkeen täydellä höyryllä: kuluvalla viikolla pelataan jälleen kokonaiset kolme kierrosta. JJK:lla on torstaina vuorossa vierasreissu ja suuntana Vaasa.

 

JJK ja VPS ovat kohdanneet jo pariin otteeseen kuluvan kauden aikana – keväällä lyhyen ajan sisään ensin Veikkausliigassa, sitten Suomen Cupissa. Harjulla pelattu liigaottelu oli varsin tasainen, eikä tarjonnut pelilillisiä hienouksia. Pisteet vei lopulta mukanaan VPS, kun Jordan Seabrook puski ottelun ainoan maalin.

 

Jos ei nähty pelillisiä hienouksia Harjulla, ei niitä erityisemmin nähty myöskään parin viikon päästä Hietalahdessa pelatussa Cupin ottelussa. Kettupaidat kuitenkin tekivät kaiken tarpeellisen ja nappasivat jatkopaikan kahdella hyvin rakennellulla vastaiskumaalilla, viimeistelijöinä ensin Babatunde Wusu suoraan Janne Korhosen loistoavauksen jäljiltä, sitten Patrick Poutiainen Mikko Innasen esityöstä.

 

Tuon maalin jälkeen Wusu on paukutellut liigassa neljä osumaa ollen JJK:n paras maalintekijä – toisena tulee toppari Jordi van Gelderen, joka on iskenyt kolmesti. VPS:ssa kärkimiehet Tomi Ameobi ja Jarno Parikka ovat puolestaan nakuttaneet niinikään kolme maalia mieheen.

 

VPS on pelamassa todella vahvaa kautta. Olli Huttunen on luonut joukkueelleen selkeän tavan pelata ja saanut joukkonsa myös pelaamaan sen mukaisesti: puolustus on tiukka ja tiivis, maalipaikoille pyritään mahdollisuuden avautuessa iskemään nopeasti ja tehokkaasti.

 

Vaasalaiset ovat sarjataulukossa tällä hetkellä 26 pisteellään kolmansina, pisteen jälkessä tasalukemissa kärkeä miehittävien HJK:n ja FC Hongan takana. JJK taas pitää toistaiseksi perää kymmenellä pisteellään. VPS on tehnyt vain kaksi maalia enemmän kuin JJK, mutta vastaavasti puolustus on huomattavasti paremmin – vaasalaiset ovat päästäneet selkeästi vähiten maaleja liigassa toistaiseksi.

 

JJK:n paluu sorvin ääreen kesäkuun alun maaottelutauolta oli tuskainen, kun FF Jaro löylytti aneemista kettulaumaa kotikentällään selkein 3-0-lukemin. Tuo selvästikin sisuunnutti kettuleirin ja pelillinen kurssi on ollut nousussa: kotikentällä tuli avausvoitto, kun IFK Mariehamn kaatui 3-2-lukemin – ja seuraavakin kotipeli toi pisteen, kun pisteet jaettiin maanantaina TPS:n kanssa. Kotiotteluiden välissä Lahdessa puolestaan todella vahva ensimmäinen jakso ei lopulta aivan riittänyt, kun kotijoukkue rynnisti viime hetkillä voittoon.

 

Jos JJK:lla on ollut vaikeuksia puolustuksen pitävyyden kanssa, ovat VPS:n ongelmat toisessa päässä – maalinteko on takunnut etenkin viime aikoina pahasti. Viimeisissä pelaamissaan kolmessa ottelussa vaasalaiset ovat tehneet vain yhden maalin, kun kapteeni Sebastian Strandvall toi joukkueensa tasoihin loppuminuuteilla FC Honkaa vastaan. Kaikki kolme ottelua ovat myös päättyneet tasalukemiin.

 

Strandvallin vahva laitapelaaminen johti myös ottelun ainoaan maaliin toukokuisessa ottelussa Harjulla ja JJK saakin varmasti olla jälleen tarkkana vaasalaisten kipparin kanssa. Vahvan puolustuksen murtaminen taas tuo haasteensa toisessa päässä. JJK:lla on kuitenkin hyökkäysosastollaan nyt tuoretta virtaa, kun Antto Hilska on päässyt jälleen mukana pelaavaan kokoonpanoon alkukauden loukkaantumisensa jälkeen. Myös Benno Hanslian ja Topi Järvinen ovat liikkeellään piristäneet JJK:n pelaamista viimeisimmissä otteluissa ja nuorukaisten energialle onkin varmasti käyttöä Hietalahden illassa!

 

Hurja ottelutahti ja hehkuvan kuuma kesäsää verottanevat ottelun tempoa ja kun aiemmissakin otteluissa pääpaino on ollut ennen kaikkea tiiviissä oman pään varjelussa, on luvassa lienee tarkkaa ja tasaista peliä. Kettupaidat ovat päässeet pisteiden makuun viime kierroksilla ja aivan takuulla janoavat niitä lisää! VPS kaatui Vaasassa jo kerran, miksei siis toisenkin?

 

 

Veikkausliigan 16. kierroksen ottelu: VPS – JJK, 27.6.2013 kello 18:30, Hietalahden stadion, Vaasa

 

Aiemmat kohtaamiset Veikkausliigassa:

 9.5.2013

JJK – VPS

0 – 1

18.9.2012

JJK – VPS

1 – 2

2.7.2012

VPS – JJK

2 – 0

30.4.2012

JJK – VPS

0 – 2

16.10.2011

JJK – VPS

1 – 2

12.8.2011

VPS – JJK

1 – 1

9.6.2011

JJK – VPS

2 – 0

19.7.2010

JJK – VPS

0 – 1

28.4.2010

VPS – JJK

0 – 1

26.9.2009

JJK – VPS

1 – 2

25.6.2009

VPS – JJK

3 – 2