VPS-JJK: Tasaisesta taistelusta niukka tappio

27.06.2013

vps-jjk_270613

 

 

JJK joutui taipumaan tasaisessa ottelussa isännilleen VPS:lle niukasti 1-0 torstai-iltana Hietalahdessa. Ottelun ainoan maalin teki Jarno Parikka ensimmäisen jakson puolivälissä. Isännät olivat vahvempia ensimmäisellä, vieraat toisella jaksolla – maalia eivät Kettupaidat kuitenkaan saaneet, joten pisteet jäivät ykkössijasta taistelevalle VPS:lle.

 

Lisämurhetta kettuleiriin toi Jordi van Gelderenin loukkaantuminen ottelun loppuhetkillä. Hollantilainen loukkasi polveaan ja jouduttiin kantamaan paareilla pois kentältä – alustavan arvion mukaan mistään vakavammasta ei kuitenkaan ole kyse.

 

Ottelun alkuminuutit olivat vauhdikkaat. Benno Hanslian ja ensimmäistä kertaa urallaan liigassa avauksessa ollut Topi Järvinen olivat heti isäntien puolustuksen kiusana. JJK sai ensimmäisen kulmapotkunsakin jo toisella minuutilla Hanslianin ja Mikko Mannisen loistavasti värkkäämän tilanteen jäljiltä. Kulma ei tuottanut tulosta ja sitten mentiinkin jo vauhdilla toiseen päähän: VPS sai puolestaan ensimmäisen vapaapotkunsa vaaravyöhykkeiltä jo kolmannella minuutilla. Sebastian Strandvallin vapaapotkustakaan ei kuitenkaan seurannut kuin maalipotku.

 

Ensimmäinen vaaranpaikka nähtiin reilun vartin pelin jälkeen. Pallo jäi kulmapotkun jälkitilanteesta pyörimään JJK:n päätyyn ja lopulta Janne Korhosen loistava jalkatorjunta piti lukemat vielä maalittomina.

 

Seuraavasta kunnollisesta tilanteesta syntyikin sitten ottelun ainoaksi jäänyt maali. Patrik Lomski pelasi pallon hyvin boksiin leikanneelle Jarno Parikalle, joka kiitti mainiosta maalipaikastaan ja vei kotijoukkueen johtoon.

 

JJK haki päättäväisesti tasoitusta heti seuraavasta hyökkäyksesät lähtien saaden heti vapaapotkun hyvästä paikasta. Manninen siirsi pallon viereensä Hanslianille, jonka veto painui puolustuksesta yli päätyrajan. Tilanteesta seurannut kulmapotku olikin hyvä ja Henri Sillanpää haroi tyhjää – mutta ikävä kyllä palloon ei osunut myöskään Sillanpään takana hyvin vaaninut Järvinen.

 

Parin minuutin kuluttua Kettupaidat ahdistelivat jälleen Sillanpään vartioimaa maalia ja saivatkin toistaiseksi parhaan tilanteensa: Mikko Innanen jatkoi loistavasti pallon Patrick Poutiaiselle, joka ei kuitenkaan saanut etutolpalta palloa maalivahdin ja -tolpan oikealle puolelle.

 

Puoliajan loppu ei juurikaan tarjonnut ihmeitä – kummatkin saivat jokusen erikoistilanteen, joista ei kuitenkaan seurannut sen vaarallisempia tilanteita kummallekaan maalille.

 

37. minuutilla Poutiainen sai rajusti sukilleen Anthony Dafaalta ja jäi hetkeksi kentän pintaan. Jalkaan ei tullut kolhua kummempaa, mutta pienen flunssan väsyttämä ja jälleen tuttuun tyyliinsä hartiavoimin raatanut Poutiainen otettiin kuitenkin tauolla vaihtoon – Patun tilalle kentälle tuli Jani Virtanen.

 

Jos kotijoukkue hallitsi hienokseltaan ensimmäistä jaksoa, oli toisella jaksolla vierailla parempi ote – aivan alkuhetkistä lähtien! 47. minuutilla päätyi pallo Manniselle tolpan juurelle hyvään paikkaan, mutta Manu joutui jatkamaan vaikeasta asennosta ja jatko kilpistyy Sillanpäähän.

 

Vajaan kymmenen minuutin jälkeen jouduttiin paarit tuomaan kentälle ensimmäistä kertaa illan aikana. Dafaa loukkasi polveaan kamppaillessaan pallosta Mikk Reintamin kanssa ja joutui jättämään kentän paareilla maaten.

 

JJK oli yritteliäs, mutta vaasalaisten puolustus näytti, miksi VPS on päästänyt toistaiseksi selkeästi vähiten maaleja kuluvan kauden liigassa ja piti vieraansa valtaosin hyvin kurissa. Isännätkin tosin näyttivät vaarallisuutensa terävistä vastaiskuistaan ja 74. minuutilla vaihdosta kentälle tulleelle Jordan Seabrookille aukesi Strandvallin esityöstä avopaikka takatolpalle – maalia ei kuitenkaan syntynyt.

 

JJK teki viimeisen vaihtonsa samalla minuutilla. Varsin pirteästi haastavassa paikassa ja väkivahvan VPS-toppariparin puristuksessa esiintynyt Järvinen vaihdettiin Babatunde Wusuun – ja heti vaihdon perään olikin Kettupaidoilla todellista epäonnea, kun Dafaan tapaan van Gelderen loukkasi polveaan ja joutui poistumaan kentältä paareilla maaten. Niinpä JJK joutui pelaamaan viimeisen vartin miesalivoimalla.

 

Alivoima ei loppujen lopuksi kuitenkaan kenttätapahtumissa juurikaan näkynyt – paitsi siten, että vauhtia ja vaarallisia tilanteita alkoi syntyä molempiin päihin! JJK pystyi alivoimallakin luomaan painetta VPS-päätyyn, puolustus ja Sillanpää kestivät sen.

 

Etenkin viimeinen viisiminuuttinen oli varsin vauhdikasta peliä, jonka aikana nähtiin useita erikoistilanteita, varoituksia – ja kruununa VPS-kippari Strandvallin tolppalaukaus lisäajalla. Palloa ei kuitenkaan kumpikaan saanut maaliin asti ja Parikka jäikin ottelun ratkaisijaksi.

 

Meneillään on jälleen melkoinen härkäviikko ja taistelu jatkuukin jo sunnuntaina, kun Harjulle saapuu vieraaksi RoPS – ja ottelun alla on mahdollisuus myös testata lanteiden liikkuvuutta Elixia Zumban tahtiin. Tule osoittamaan Kettupaidoille arvokastakin arvokkaampi tukesi!

 

 

VPS – JJK 1-0 (1-0) Parikka 23′

 

Korhonen; Virén (62′ Ahola), Reintam, Nieminen, Latikka; Hanslian, Manninen, van Gelderen, Innanen; Poutiainen (46′ Virtanen), Järvinen (74′ Wusu).

 

Viljala, Tuomanen, Hilska, Taylor, Ahola, Wusu, Virtanen.