Villiketuilla maalijuhlat FC Blackbirdin kustannuksella

18.06.2014

blackbird-villiketut_180614

Kolmosessa pelattiin keskiviikkoiltana useampikin paikallisottelu. Villiketut matkasivat Säynätsaloon FC Blackbirdin vieraaksi – ja ottivatkin komeasti ensimmäisen voittonsa Böördistä!

Kettulauma oli tällä kertaa liikenteessä pelkästään A- ja B-nuorten voimin, mutta se ei vauhtia hidastanut, vaan Ketut taiteilivat paikallisvastustajistaan komean 2-6-vierasvoiton.

Maalikarkelot aloitti Tuomas Koppelomäki parinkymmenen minuutin jälkeen viemällä Ketut 0-1-johtoon. Kimmo Liikanen kuittasi pian kuitenkin isäntien 1-1-tasoituksen.

Puolen tunnin kohdalla Villiketut taiteilivat komean maalin, kun kovassa iskussa oleva Arjan Goljahanpoor vei Toni Järvisen syötöstä vieraat uudelleen johtoon. Tämän jälleen kettulauma menikin menojaan ja vielä ennen taukoa Koppelomäki iski illan toisella osumallaan taukotilanteeksi 1-3.

Toinen jakso jatkui siitä, mihin ensimmäinen jäi, kun vaihdosta sisään tullut Joel Hakkarainen lisäsi Kettujen johdoksi jo 1-4. Tämän jälkeen Böördi sai kavennuksen, kun pallo päätyi epäselvän tilanteen päätteeksi Villikettujen verkon perukoille.

Maali oli kuitenkin laiha lohtu, kun Panu Väliaho tykitti vielä kahdella osumallaan ottelun loppulukemiksi tylyt 2-6!

Keski-Suomen kolmonen

Itä- ja Keski-Suomen Kolmonen etenee  varsin keskisuomalaisessa komennossa. FC Vaajakoski johtaa ja muut jyvässeudun joukkueet miehittävät seuraavat sijat jättäen itäsuomalaisjoukkueet taakseen.

Villiketut ovat tällä hetkellä kolmantena.

FC Blackbird - Villiketut 2-6 (1-3)

Maalit:

0-1 Tuomas Koppelomäki

1-1 Kimmo Liikanen

1-2 Arjan Goljahanpoor

1-3 Koppelomäki

1-4 Joel Hakkarainen

2-4

2-5 Panu Väliaho

2-6 Väliaho

Villikettujen kokoonpano: Severi Ikäheimo, Panu Väliaho, Iiro Karimäki, Ardian Kovaqi, Arttu Hokkanen, Jimi Tamminen, Toni Järvinen, Tuomas Koppelomäki, Aatu Manninen, Arjan Goljahanpoor, Oskari Peltonen.

Vaihtopelaajat: Valtteri Pajari, Joel Hakkarainen, Fabian Hanslian, Pessi Kangasmetsä, Valtteri Lohi, Antti Varis