Viimeinen kolmannes käyntiin – KPV ollut tällä kaudella mieluinen vastus JJK:lle

24.08.2018

JJK matkaa lauantaina Kokkolaan KPV:n vieraaksi, kun Ykkösen viimeinen ottelukierros käynnistyy. Kautta on siis jäljellä vielä yhdeksän ottelua.


JJK ja KPV kohtasivat kesäkuun lopussa Harjulla – silloin ketut nappasivat upean 2-0 voiton.

Miesten Ykkösen kausi 2018 kääntyy pikku hiljaa kohti loppuhuipennustaan. Sarjaa on pelattu 18 ottelua, joten jäljellä on viimeinen kolmannes eli kullakin joukkueella yhdeksän ottelua. Pitkään sarjaa alkukaudesta johtanut HIFK on tällä hetkellä toisena. JJK:ta lauantaina isännöivä KPV on kolmantena, kaksi pistettä HIFK:ta perässä. Sarjakärjessä kahden pisteen turvin porskuttaa jättiyllättäjä Tammisaaresta, EIF. Tammisaarelaiset ovat hävinneet koko kauden aikana 18 ottelustaan vain yhden! Toisaalta EIF on pelannut peräti kahdeksan tasapeliä, mikä on taannut sarjakärjen pysymisen erittäin tiiviinä.

Sarjan hännillä on Klubi 04 eli HJK:n reservijoukkue, joka nousi täksi kaudeksi Ykköseen. Toisella putoajan paikalla on tällä hetkellä JJK, jonka matka edellä olevaan AC Kajaaniin on kaksi pistettä. Kauden viimeisen kolmanneksen vähimmäistavoite kettupaidoille lienee siis selvä; nousu pois putoajan paikoilta ja mieluusti toki selvällä erolla.


Hieman liian tuttu näky tällä kaudella – kettupaidat harmittelevat, kun kotivoitto on livennyt käsistä johtoasemasta huolimatta.

Lauantaina JJK matkaa siis sarjakolmonen KPV:n vieraaksi. Kettupaitojen saldo tältä kaudelta kokkolalaisia vastaan on mainio. JJK on isännöinyt KPV:ta kahdesti ja noista otteluista on kertynyt neljä pistettä. Kauden avausottelu pelattiin Viitaniemessä, ja tuloksena oli maaliton tasapeli. Silloin KPV:n maalivahti, ex-JJK Teppo Marttinen pysäytti peräti kaksi rangaistuspotkua. Nuo epäonnistumiset kuitenkin korjattiin Harjulla kesäkuun lopussa, kun Saku Leppänen upotti verkkoon kaksi rankkaria, ja ketut pääsivät juhlimaan upeaa 2-0 kotivoittoa.

KPV lähti sarjaan viime kauden tavoin suurin elkein Veikkausliiga-nousu mielessään. Joukkue onkin keikkunut koko kauden kärkikahinoissa muutamista yllättävistä pistemenetyksistä huolimatta. Ennätystasainen Ykkösen kausi on taannut sen, että Veikkausliiga-noususta tai ainakin karsijan paikasta taistelee realistisesti yhä noin puolet sarjan joukkueista. Viime kierroksella KPV haki Kotkasta 1-3 vierasvoiton.

KPV:n puolustus on suorittanut tasaisesti, sillä joukkue on päästänyt sarjan joukkueista toiseksi vähiten maaleja, 17. Yhtenä takuumiehenä tässä on toiminut juuri maalivahti Marttinen, joka siirtyi viime kauden päätteeksi JJK:sta Seinäjoelle SJK:n riveihin, ja sieltä lopulta lainasopimuksella KPV:n maalinsuulle. Kovin tehomies KPV:stä on ollut vähemmän yllättäen Ykkösen moninkertainen maalikuningas Kalle Multanen.

Kaiken kaikkiaan KPV on sekoitus kokeneita, Veikkausliigassakin meritoituneita pelimiehiä ja taitavia ulkomaalaisvahvistuksia. Puolustuslinjasta löytyy muun muassa yli kymmenen vuotta Vaasan Palloseuraa edustanut Ville Koskimaa ja keskikentältä HJK:ssa sekä Interissä pelannut Sebastian Mannström. Iranin nuorisomaajoukkueissa ja pääsarjassa pelannut hyökkääjä Reza Chaab taas edustaa mainuttua taitavien ulkomaalaisten kaartia.


Saku Leppänen upotti viime kohtaamisessa kaksi rankkaria KPV-vahti Teppo Marttisen selän taakse.

JJK lähtee KPV-vierailulle niskassaan 1-2 kotitappio AC Oulua vastaan. Sitä ennen kettupaidat olivat hakeneet todella arvokkaan vierasvoiton AC Kajaanilta sekä pelanneet tasapelit kärkikahinoissa olevia FC Hakaa ja HIFK:ta vastaan.

Huolimatta hyvästä KPV-saldosta tällä kaudella, matkaa JJK Kokkolaan selvästä haastajan asemasta. KPV on hävinnyt tällä kaudella kotikentällään vain kerran. Tuo tappio tuli lukemin 1-2 AC Oululle eli samoin lukemin kuin kettupaidat viime viikonloppuna oululaisille hävisivät.

JJK kärsi viime viikonloppuna puolustajien puutteesta. Silloin kolme topparia eli Väinö Vehkonen, Severi Vielma ja Felix Gustavsson olivat sivussa pikku kolhujen tai sairastelun vuoksi. Toiveissa on, että ainakin osa kolmikosta ehtisi pelikuntoon KPV-reissulle. Muilta osin joukkue on terveenä, eikä pelikieltoja ole.

Ykkösen 19. kierroksen ottelu KPV – JJK Kokkolan Keskuskentällä lauantaina 25.8. klo 15:00. Ottelun näet Elisa Viihde Sportin kautta. Ottelun jälkeen raportti sekä maalikooste nettisivuillamme.