Uutiset / 2010 / JJK:ssa innostunut ilmapiiri

04.02.2010

Kari Martonen otti JJK:n ohjat käsiinsä viime vuoden lopulla ja valmistaa joukkuetta kohti tulevaa kautta. Martoselle kausi on ensimmäinen päävalmentajana. Hän ei kuitenkaan pelkää haastetta, vaan ottaa sen innolla vastaan.

Martonen nimettiin viime vuoden loppupuolella jyväskyläläisjoukkueen päävalmentajaksi ja hänen mukaansa taipale on alkanut hyvin.
– Erittäin hyvin on kaikki lähtenyt liikkeelle. Innostunut ilmapiiri on jatkunut nyt pari kuukautta enkä ole saanut sitä vielä tuhottua, Martonen naurahtaa.
– Puolin ja toisin tekemisen meininki on ollut hyvä. Menemme määrätietoisesti eteenpäin ja tällä hetkellä kaikki näyttää erittäin hyvältä kesää ajatellen.

Martonen toimi ensin neljä vuotta Olli Huttusen kakkosena Hakassa jonka jälkeen hän vietti neljä vuotta Mika Lehkosuon aisaparina FC Hongassa. Nyt edessä on kuitenkin ensimmäinen kausi päävalmentajana. Hän ei kuitenkaan pelkää tulevaa työnsarkaa.
– Totta kai se on meikäläisen uralla uusi tilanne ja haastavaa. Toisaalta minulla on paljon kokemusta valmentamisesta ja Veikkausliigasta. Sen myöten ei tule mitään uutta. Varmasti vastuullisen valmentajan paineet ovat sellainen uusi asia, mutta niitä vain pitää osata käsitellä.

JJK on ollut yksi talven aktiivisemmista joukkueista siirtomarkkinoilla. Joukkueeseen on tullut Veikkausliigakokemusta peräti 567 verran Jarkko Okkosen, Juha Pasojan ja Mikko Hyyrysen muodossa.
– Kun sain tämän haasteen, niin koin että joukkue tarvitsee tietynlaisen selkärangan. Toivon, että Paso, Ogi ja Hyyrysen Mikko ovat osa sitä selkärankaa, Martonen perustelee.

JJK:n ja Martosen ensimmäinen kilpailullinen haaste on Liigacup. Martosen mielestä Liigacup antaa erittäin hyvät edellytykset kehittää joukkueen peliä.
– Jokainen peli on tärkeä ja Liigacup on siinä mielessä erinomainen, että se on kilpailu jossa lasketaan pisteitä, ottelussa on kunnon tuomarit ja yleisöä. Sitä kautta se tuo oman paineensa pelaamiseen. Se on kuitenkin myös tärkeä osa harjoittelua ja hyvä mittari katsoa onnistummeko pelikentällä niissä asioissa mitä olemme harjoitelleet. Se tuo samalla uusia ajatuksia myös seuraaviin harjoituksiin mitä pitää kehittää.
– Se on hyvin tärkeä palanen kevään kokonaisuutta ja kohti Veikkausliigaa. Kun on uusi valmentaja ja uusi joukkue, niin tarvitaan paljon paineellisia pelejä, jotta nähdään mitä kukin pystyy missäkin tilanteessa tekemään.

Jyväskylässä koettiin viime kaudella melkoinen futisbuumi ja nousijajoukkue keräsikin kolmanneksi eniten katsojia Veikkausliigassa. Harjun lehtereillä kävi liigaotteluita seuraamassa yli 3200 katsojaa ja Martonen uskoo yleisön löytävän tiensä Harjulle myös tulevana kautena.
– Koko sen ajan mitä olen ollut Jyväskylässä, niin siellä on ollut erinomainen virinä. Jyväskylä on suuri urheilukaupunki ja jalkapallo ja JJK ovat iso asia siellä. Kaikki ihmiset kehen olen siellä törmännyt ja tutustunut, ovat erittäin innoissaan jalkapallosta ja JJK:sta ja se on hyvin kiinnostava ympäristö tehdä töitä.

Entä millaista jalkapalloa kotijoukkue Harjulla ensi kaudella esittää?
– Tähän varmaan jokainen valmentaja sanoisi taisteleva ja pallokontrolliin pyrkivä joukkue, mutta se on fakta, että yritämme pelata sellaista peliä jossa pystymme itse vaikuttamaan pelirytmiin. Se tarkoittaa sitä, että pallolla pitää pystyä tekemään asioita.