Uutiset / 2009 / Tomi Petrescun lainasiirto Italiaan varmistui

13.01.2009

Oman isänsä, Nelu Petrescun valmentamassa JJK:n menestyneessä 85-syntyneiden ikäluokassa jalkapallo-oppinsa ammentanut Tomi Petrescu, 22 matkustaa lauantaina itäisessä Italiassa sijaitsevaan Ascolin kaupunkiin.

– Vihdoin tiistaina ratkesi lopullisesti se, että pelaan tämän kevään lainapapereilla Serie B:ssä Ascolin joukkueessa, Petrescu kertoi huojentuneena.

Aivan viimeiseen asti Petrescun palveluksista oli kiinnostunut myös Kreikan pääsarjan joukkue Larissa FC, joka teki hyökkääjästä TamUlle tiettävästi kuusinumeroisen ostotarjouksen.

– En kuitenkaan halunnut sitoa itseäni tässä vaiheessa seuraan, jota en tunne kunnolla. Pelkona on se, että jämähtäisin pariksi vuodeksi penkille enkä kehittyisi yhtään, Petrescu perusteli valintaansa.

– Italia on muutenkin parempi vaihtoehto. Lajikulttuuri, pelitapa… Kaikki asiat natsaavat.

Työmaata Petresculla riittää. Ascoli Calcio majailee Serie B:ssä sijalla 18 eli viidenneksi viimeisenä.

”Tomin siirtyminen Italiaan on mukava yhteensattuma sillä Tomin kansainväliset pelit alkoivat aikanaan juuri Italiassa vuonna 1995 kun JJK osallistui kansainväliseen junioriturnaukseen Salernossa. Tomi palkittiin turnauksessa ikäluokkansa parhaana pelaajana ja uskon että Tomi tekee tälläkin kerralla ympäristöönsä hyvän vaikutuksen”, Janne Särkkä ennustaa.

www.ksml.fi 13.1.2009 / fcjjk.com