Uutiset / 2009 / JJK matkaa lauantaina cup-taistoon Tehtaan kentälle

28.08.2009

JJK ja Haka iskevät yhteen jo toistamiseen kuukauden sisällä Valkeakoskella kun joukkueet kohtaavat lauantaina. Kyseessä on Suomen cupin 7. kierroksen ottelu, jonka voittaja selviää jo kahdeksan parhaan joukkoon.

Hakan vastustajaksi asettuu JJK, jolle koskilaiset hävisivät muutama viikko sitten värikkäiden vaiheiden jälkeen 4-2. Päävalmentaja Olli Huttusen mukaan tuo peli on hakalaisilla hyvin muistissa ja nyt lähdetään hakemaan revanssia.

– Meidän oma pelimme täytyy pysyä koossa täydet 90 minuuttia. Viimeksi haimme tappioasemassa riskillä lisämaalia, jolloin JJK pääsi käyttämään vahvinta asettaan, eli vastahyökkäystä. JJK:n kaksi ensimmäistä maalia tulivat meidän henkilökohtaisista virheistä, joten nekin on saatava minimoitua, Huttunen toteaa.

Huttusen mukaan cupin otteluissa on aina oma erityinen latauksensa.

– Taktiikan sanelee tietysti käytettävissä oleva joukkue. Muuten cupissa täytyy pitää mielessä muutama pointti, kuten maltti ja riskittömyys. Kun peli on kerrasta poikki, niin alun pienet virheet saattavat ratkaista tuloksen, hän painottaa.

JJK:n valmentaja Ville Priha odottaa hyvää ottelua.

– Varmasti hyvä matsi tulossa. Haluamme ehdottomasti voittaa ja mennä cupissa pitkälle. Teemme varmasti joitain muutoksia kokoonpanoon heikon Honka-pelin jälkeen.

Kuva: JJK:n kärkäs hyökkääjä Nam osui elokuun alussa kahdesti Hakan verkkoon kun JJK haki kaikki sarjapisteet Valkeakoskelta 2-4 -vierasvoitolla.

29.8. klo 17.00. Haka – JJK, Tehtaan Kenttä
29.8. klo 16.00. TPS – FC Honka, Paavo Nurmi Stadion
29.8. Klo 16.00. TPV – Tampere United, Tammelan Stadion
30.8. klo 16.00. FC Inter – PoPa, Paavo Nurmi Stadion
30.8. klo 18.30. KuPS – HJK, Magnum Areena
30.8. klo 18.30. Gnistan – FC Lahti, Oulunkylän Fair Pay Areena
30.8. Klo 18.30. City Stars – Pallohonka, Kivimaa

www.veikkausliiga.com / fcjjk.com