Uutiset / 2009 / Inter haki pisteet Jyväskylästä

07.03.2009

JJK hallitsi kenttätapahtumia ja rakenteli enemmän maalipaikkoja, mutta puolustava cup-mestari Inter käytti tilanteet terävämmin hyväkseen ja vei pisteet Jyväskylästä lukemin 1-2 (0-1). Voitollaan Inter säilytti mahdollisuudet jatkopaikkaan, JJK:lle tappio puolestaan tarkoitti karsiutumista jatkopeleistä.

Vehkalammella nähtiin täydet 90 minuuttia viihdyttävää jalkapalloa. JJK:n päävalmentaja Ville Priha (kuva) oli oikeassa ennakoidessaan vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Tavallista pienemmällä pelikentällä pelatussa ottelussa tempo oli kova koko pelin ajan ja suunnanmuutospeli nopeaa. Kirpakkaan talvisäähän peliä seuraamaan tulleita katsojia palkittiin kolmen maalin lisäksi lukuisilla maalipaikoilla ja hyvillä pelisuorituksilla.

JJK hallitsi peliä, mutta Inter oli tehokkaampi

JJK aloitti pelin vahvasti, ja kettupaidat loi useita maalitilanteita ottelun alussa. Niko Markkula, Mika Lahtinen ja Jukka-Pekka Tuomanen pääsivät kukin kokeilemaan vuorollaan Interin maalia vartioineen Patrick Bantamoin torjuntataitoja, mutta tuloksetta. Zakaria Abahassine ja Kim Hyun Kwan tarjoilivat nappisyöttöjä.

Ensimmäisenä verkkoa heilutti kuitenkin Inter. Mika Ojala nousi hienosti vasemmasta laidasta ja tarjoili pallon keskelle Kennedy Ugoala Nwangangalle. Nwanganga kiitti ja ohjasi pallon yhdellä kosketuksella JJK-maaliin.

Maalin jälkeen JJK jatkoi yritteliästä peliään. Koreasta saakka JJK:n testattavaksi saapunut Kwan pääsi näyttämään pariin otteeseen taitojaan ja nopeuttaan. Kwan pääsi keskittämään vaarallisesti muutaman kerran ensimmäisen puoliajan lopulla, mutta viimeinen silaus maalinteossa jäi uupumaan ja Inter onnistui kuin onnistuikin pitämään maalinsa puhtaana.

JJK jatkoi toisella puoliajalla siitä, mihin se ensimmäisellä jaksolla jäi ja yritteliäs peli palkittiin 47. minuutilla. Kwan antoi laidalta nappikeskityksen J-P Tuomaselle, joka laukoi pallon Inter-maaliin.

JJK:n riemua kesti kuitenkin vain hetken. Timo Furuholm iski Interin uudelleen johtoon 54. minuutilla. Tilanteen pohjusti pirteästi kentällä esiintynyt Mika Ojala, jonka laukausta JJK-vahti Mihaly Szerovay ei saanut liimattua. Furuholm oli kärppänä paikalla ja pisti pallon varmasti verkon perukoille.

Pelin loppupuolella JJK:lla oli vielä lukuisia paikkoja tasoittaa ottelu. Vaihdosta kentälle tulleet Patrick Poutiainen ja Niko Kautto pääsivät yrittämään maalintekoa useampaan kertaan, mutta Interin puolustus kesti. Inter pelasi uhrautuvasti ja peitti parhaalta maalintekosektorilta tulleet laukaukset hyvin.

Toisessa päässä Furuholm jatkoi hyviä otteitaan. Hän pelasi itsensä hienosti tekopaikkoihin, mutta JJK-veskari Szerovay veti tällä kertaa pitemmän korren.

Molemmilla joukkueilla riittää parannettavaa

Ottelun jälkeen joukkueiden valmentajat olivat pettyneitä, mutta eri syistä. – Kuten pelistä voi päätellä, meillä on vielä paljon tekemistä. Vaikka ottelun lopputulos olikin hyvä, niin emme pystyneet kontrolloimaan peliä tarpeeksi. En ole tyytyväinen itse peliin, ja odotan tältä joukkueelta enemmän, Interin päävalmentaja Job Dragtsma selvitti.

JJK:n päävalmentaja Ville Priha oli syystäkin pettynyt ottelun lopputulokseen, mutta ottelussa oli Prihan mielestä nähtävissä paljon hyvää. – Lukuun ottamatta viimeistelyä voin olla tyytyväinen erityisesti meidän hyökkäyspelaamiseen. Me kontrolloitiin pallollista peliä selvästi, ja kaikki varmaan näki, että me oltiin selvästi parempia tänään. Maalipaikat olivat niin selkeästi meille, että ainekset oli hyvinkin erilaiseen lukemiin, Priha kommentoi.

– Lisäksi olen tosi tyytyväinen siihen, miten me pystyttiin syöttelemään maata pitkin ja kontrolloimaan keskialuetta – oikeastaan koko kenttää. Paras peli meiltä kokonaisuudessaan hyökkäyspelin osalta, jos puutteita viimestelyssä ei lasketa, Priha jatkoi.

Jos JJK pystyy jatkamaan samaa rataa, niin ainakin eväitä avausvoittoon riittää. Seuraavaksi JJK:n haastaa TamU:n, joka saapuu Vehkalammelle 11.3 kettupaitojen vieraaksi.

fcjjk.com