IFK Mariehamn löi aseettoman JJK:n

 

Fyysisesti vahvempi ahvenanmaalaisryhmä oli liikaa JJK:lle. IFK muutti pelitapaansa toisella puoliajalla ja vei ottelun nimiinsä 0-2 (0-0). Voitollaan IFK nousi tasapisteisiin lohkokärkenä majailevan TamUn kanssa, ja se varmisti kotiedun jatkopeleihin. JJK jäi liigacupissa ilman voittoa.

 

Kahdessa edellisessä kotipelissä nähdystä jalkapallosta ei ollut paljon jäljellä lauantai-iltapäivällä. JJK ei pystynyt kontrolloimaan peliä edellisten otteluiden malliin, ja kettupaidoilla oli todellisia vaikeuksia maalitilanteiden luomisessa. Toisella puoliajalla IFK näytti sarjanousijalle mallia suoraviivaisesta pelistä.

 

JJK:n päävalmentaja Ville Prihalla oli selkeä käsitys siitä, miksi JJK:n peli oli niin tukkoista tänään. – Me hävittiin fyysinen peli. Silloin kun sen häviää, yleensä on suurissa vaikeuksissa. IFK oli selkeästi vahvempi kaksinkamppailuissa. Me saatiin IFK:n puolustuslinjan eteen ihan hyvin palloja varsinkin ensimmäisellä jaksolla. Vierailijoiden topparipari oli kuitenkin yksinkertaisesti liian vahva meidän hyökkääjille, Priha kertoi.

 

Ensimmäinen puoliaika mentiin kiikarilukemissa

 

Ensimmäisestä 45-minuuttisesta ei jäänyt paljon kerrottavaa jälkipolville. Molempien joukkueiden peli haki uomiaan, ja ottelun alku oli lähinnä tasapäistä keskialueella painimista. IFK Mariehamn oli aavistuksen niskan päällä ja sai luotua muutaman hyvän maalintekopaikan.

 

Parhaat paikat siunaantuivat Kenneth Gustavssonille. Gustavsson luuti jo kerran pallon maaliin kulmapotkusta 8. minuutilla, mutta maali hylättiin rangaistusalueella tapahtuneen IFK-rikkeen takia. Sama mies pääsi ampumaan vaparin paristakymmenestä metristä, mutta kierteinen laukus meni hieman yli JJK-maalin.

 

JJK hyökkäsi ensimmäisellä puoliajalla oikean laidan kautta, mutta aika tuntui loppuvan aina viime hetkellä, ja suurin osa keskityksistä jäi IFK-pelaajiin.

 

JJK:n paras tilanne lähti kuitenkin toiselta laidalta. Patrick Poutiainen keskitti tarkasti rangaistusalueelle Mika Lahtiselle, joka ei kuitenkaan saanut kunnon otetta palloon. Zakaria Abahassine pääsi vielä jatkamaan irtopallosta, muttei saanut puskuun tarpeeksi voimaa ja tarkkuutta, ja IFK-veskari liimasi pallon helposti.

 

Pelin luonnetta ensimmäisellä puoliajalla kuvastaa hyvin se, että muutama satapäinen yleisö innostui eniten, kun IFK:n kakkosvalmentaja ajettiin kentän laidalta jatkuvan suunsoiton vuoksi 32. minuutilla.

 

Toiselle puoliajalle tuli selvästi valmiimpi IFK

 

IFK muutti pelitapaansa toiselle puoliajalle. Se pyrki prässäämään JJK:ta aktiivisemmin ja pelaamaan suoraviivaisemmin. Sisuuntunut IFK hallitsi peliä selvästi, ja JJK:n peli tökki pahemman kerran lähinnä kovan prässäyksen takia.

 

Ottelun ensimmäinen maali tuli rajaheiton jälkitilanteesta 53. minuutilla. Pallo ajautui keskelle maalintekosektorille, josta se pelattiin lyhyellä syötöllä suoraan Marcus Olofssonin jalkaan. Mies kiitti ja rykäisi pallon vastustamattomasti JJK-maalin alakulmaan.

IFK:n toinen osuma syntyi samankaltaisesta tilanteesta kuin ensimmäinen maali. Tamas Gruborovics jatkoi syötön taitavasti yhdellä kosketuksella rangainstusalueen rajan tuntumaan, mistä Mika Niskala pääsi tälläämään hyvältä paikalta. Tuomas Latikka ehti vain puolittain pallon eteen, ja veto muutti Latikasta suuntaa ja kimposi maaliin. JJK-vahti Mihaly Szerovay oli tilanteessa voimaton.

 

Aseeton JJK ei päässyt toisella puoliajalla kunnon maalipaikkoihin.

 

Riittää, että on parempi paikalla olijoista

 

IFK Mariehamnin päävalmentaja Pekka Lyyski oli sitä mieltä, että lauantaina ei nähty parasta IFK:ta. – Eka jakso oli sellaista hakemista lähinnä pienen kentän vuoksi, ja pallo käyttäytyi kentällä eri tavalla kuin mihin me ollaan totuttu. Me jouduttiin muuttamaan omaa peliä suoraviivaisemmaksi, kuin mitä se normaalisti on. Meiltä puuttui laitapeli lähes tyystin tästä ottelusta, mutta se on tietysti osaksi myös vastustajan hyvyyttä, Lyyski pohti.

 

– Pelattiin voitosta ja se saatiin. Olen tyytyväinen siihen, että me pystyttiin tekemään maalit ja kontrolloimaan peliä sen jälkeen, Lyyski jatkoi.

 

Kotijoukkueen päävalmentaja Ville Priha ei ruvennut selittelemään ottelun jälkeen. – Varsinkin toinen jakso oli meiltä huonoa peliä, eikä me oikein saatu mitään aikaiseksi. Ensimmäisellä jaksolla pystyttiin vielä pelaamaan suurin pirtein niin kuin oltiin ajateltu. Toisella jaksolla ei päästy avaamaan peliä ollenkaan. Maarianhamina oli kova vastus, vahva ja fyysinen joukkue, Priha kommentoi.

 

Prihan mukaan oma osuutensa JJK:n vaisuuteen oli myös liigacupin lopun otteluruuhkalla. – Toisaalta IFK puolusti tosi hyvin, tilaa ei ollut, mutta ehkä jalka alkoi vähän painamaan pojilla – samat miehet ovat pelanneet neljä peliä tiiviiseen tahtiin. Selvästi parempi joukkue kuitenkin voitti, ei ole selittelyille sijaa, Priha sanoi.

 

Ottelu oli JJK:lle hyvä oppitunti fyysisestä pelistä. – Meidän pitää oppia kanssa olemaan vähän röyhkeämpiä ja kovempia. Vaikka vastustajalla olisikin pituusylivoima, ei se tarkoita sitä, että kaksinkamppailuta tarvitsee hävitä tuollainen määrä, Priha näki.

 

Huolimatta siitä, että JJK jäi ilman voittoa liigacupissa, Priha ei ole huolissaan jatkosta. – Me ollaan tehty hyvin töitä, ja me uskalletaan toteuttaa omaa pelityyliä. Tappioilla ei ole ollut vaikutusta meidän pelirohkeuteen.

 

Liigacupin ottelut ovat olleet JJK:lle erinomaista oppia. – Liigacupin ottelut ovat opettaneet meille, missä se marginaali menee (mitä veikkausliigassa menestymiseen vaaditaan). On hyvä, että me opitaan se nyt eikä sitten sarjassa vasta. Sehän on se pointti, että nyt kun me tartutaan tähän oppiin, niin me uskotaan, että me osataan se kanssa käsitellä, JJK:n kakkosvalmentaja Matti Lahtinen pohti liigacupin merkitystä.

 

Oppien perille menoa testataan ensimmäisen kerran kunnolla 19.4, jolloin JJK matkustaa MyPan vieraaksi veikkausliigassa.

 

Ville Priha ei halunnut kommentoida Kim Hyun Kwanin kohtaloa heti tuoreeltaan ottelun jälkeen.

 

Eero Lahtinen / fcjjk.com