Uutiset / 2009 / Hongan Lehkosuo toivoo joukkueeltaan viikon parasta päivää

23.08.2009

Honka ja JJK iskevät sunnuntaina yhteen Tapiolassa ja pelissä on arvokkaat pisteet. JJK kaipaa lisäpisteitä taistelussa sarjapaiakstaan, kun taas Honka on mukana mestaruustaistelussa.

Hongalla on alla ehjä harjoitusviikko, joka on viime kuukausina ollut harvinaista herkkua espoolaisille.

– Ollaan päästy treenaamaan todella hyvin ja pystytty vetämään yhtenä päivänä kahdetkin treenit. Sitä ollaan vähän jouduttu opettelemaan taas treenaamista, kun 1,5 kuukautta siinä mentiin melkein kahden pelin viikkotahtia. Siinä ei paljoa muuta pysty pitää kuin palauttavia ja valmistavia harjoituksia ja tietysti myös joitain taktisia asioita on käyty läpi, Hongan valmentaja Mika Lehkosuo kertoo.

– Keskiviikko oli todella raskas päivä, mutta hyvä into jätkillä on ollut. Mitä lähemmäs peli tulee niin treenit vähän lyhenevät ja terävöityvät. Siihen on tähdätty, ett sunnuntai on meidän viikon paras päivä, Lehkosuo jatkaa.

Joukkueet kohtasivat kevätkierroksella Jyväskylässä, jolloin Honka nappasi pisteet 3-2 vierasvoitolla.

– JJK on tietysti muuttunut siitä, kun viimeksi kohdattiin. Siellä on kolme uutta ulkomaalaista, jotka eivät silloin olleet. Se tietysti muuttaa sitä vähän, kun he ovat vielä suhteellisen isoissa rooleissa, Lehkosuo kertoo.

– JJK on kuitenkin hankinnoillaan ja viime aikojen siityksillä osoittaneet, että he haluavat todella säilyä sarjassa suoraan. Varmasti he pisteen tai pisteitä haluaisivat täältä, mutta meidän täytyy pitää huoli, että sunnuntai on meidän viikon paras päivä, Lehkosuo lisää.’

Honka tulee oman pelityylinsä mukaisesti varmasti hallitsemaan palloa, mutta Lehkosuo varoittaa myös JJK:n vastaiskuista.

– Pelin luonne varmasti tulee olemaan se, että me pidämme palloa vähän enemmän ja JJK tulee vastaiskuilla. Meidän täytyy pystyä rytmittämään peliä oikein. Hyökätään välillä nopeasti, mutta sitten taas pallonhallinnan kautta, Lehkosuo tietää.

– JJK:n vastaiskujen kanssa täytyy olla varovainen. Niitä asioita on puolen tusinaa, joita ollaan sen tiimoilta käyty läpi. Jos pelaamme ehjän oman pelin, niin kyllä JJK kovilla on. Mikään ei tule itsestään, vaan töitä saadaan tehdä, eikä mikään vähempi kelpaakaan, Lehkosuo päättää.

Hongan kokoonpanosta sivussa ovat ainoastaan pelikieltoa kärsivä Sampo Koskinen ja loukkaantunut Markus Paatelainen.

Kuva: JJK:n taitava kärkipelaaja Nam hakee lisäosumia maalipörssin kolmospaikalla Hongan kustannuksella.

www.veikkausliiga.com / fcjjk.com