Uutiset / 2009 / ENNAKKO: JJK hakee liigacupin avausvoittoa lauantaina

13.03.2009

IFK Mariehamnilla pelissä lohkovoitto, JJK:lla avausvoitto

 

Ottelun lähtökohdat lauantain kamppailuun ovat pitkälti samat kuin edellisessä JJK-pelissä. Jyväskyläläisten vieraaksi saapuva IFK Mariehamn jahtaa lohkovoittoa; JJK:lla on puolestaan viimeinen mahdollisuus ottaa liigacupissa voitto ennen kauden alkua. Ottelun jälkeen selviää myös, jatkaako vikkelä Kim Hyun Kwan JJK-paidassa.

 

JJK:n päävalmentaja Ville Prihalla on selvä käsitys ottelun merkityksestä. – Ainahan sitä mielummin voittaa kuin ottaa turpaan, mutta edelleenkin tässä pätee se, että pelilliset asiat ovat tärkeysjärjestyksessä ykkössijalla, Priha sanoo.

 

– On hyvä, että nähdään IFK ennen sarjan alkua ja joukkue tulee tutuksi. Lisäksi cupin tiukka pelitahti on hyvää opettelua veikkauliigaa varten, liigassahan tulee samanlaisia rupeamia useampikin, Priha jatkaa.

 

Ahvenanmaalaiset ovat saalistaneet neljästä pelistä kymmenen pistettä (3-1-0), millä heltiää lohkon kakkostila. Voitolla IFK nousisi tasapisteisiin lohkokärkenä majailevan TamUn kanssa, ja lohkovoitto ratkaistaisiin viimeisen kierroksen kärkikamppailussa.

 

JJK on onnistunut hankkimaan viidestä ottelusta (0-1-4) vain pisteen, vaikka kettupaitojen peliesitykset ovatkin olleet viime peleissä hyviä – taistelu nurmella ei ole vain vielä poikinut pisteiden muodossa.

 

Ennen pitkää kelkka kuitenkin kääntyy, jos tahti jatkuu samana. – Silloin kun pelilliset asiat menee niin kuin ne pitää, yleensä tulosta tulee enemmin tai myöhemmin, Priha sanoo.

 

Pelilliset asiat eivät ole kuitenkaan menneet ihan nappiin JJK:n osalta. Pelaaminen molempien maalien edustalla sekä miesvartiointi erikoistilanteissa ovat olleet kettupaitojen suurimmat murheenkryynit. Näiden tuttujen asioiden lisäksi Priha odottaa joukkueelta parannusta myös hyökkäyspelin suhteen.

 

– Me ollaan päästy hyvin keskialueelle ja vastustajan puolustuslinjan eteen. Näennäinen pelinhallinta ei kuitenkaan riitä, vaan meidän pitää pystyä luomaan enemmän maalitilanteita. Rohkean syöttöpelin jatkaminen hyökkäyspäässä on avain tähän, Priha tähdentää.

 

Lauantain kamppailussa ratkeaa myös korealaisen Kim Hyun Kwanin kohtalo. Viikon testiperioidi alkaa vetelemään viimeisiään, ja Kimillä on viimeinen mahdollisuus näyttää kyntensä IFK:ta vastaan. Ensimmäinen peli oli Kimiltä hyvä, mutta TamUa vastaan Kim ei päässyt kunnolla käyttämään avujaan muutamaa hyvin rakennettua tilannetta lukuun ottamatta.

 

– Todennäköisesti huomisen pelin jälkeen ratkeaa, jatkaako Kim. Kaverin esityksissä on ollut paljon positiivista, ja me ollaan ehdottomasti vielä kiinnostuneita Kimin suhteen. Miehessä on paljon potentiaalia, ja luulen, että Kimistä saadaan enemmän irti, kunhan yhteinen kieli löytyy ja päästään keskustelemaan asioista, Priha selvittää tilannetta.

 

Tämä siis, jos ja kun korelainen jatkaa kettunutussa. Lauantain pelin jälkeen ollaan jo asiasta paljon viisaampia.

 

JJK:lta sivussa ovat Anssi Viren, Markus Paija, Ady, Tommi Kari, Eero Markkanen, Otto Piili, Teemu Pulkkinen ja Markus Virtanen.

 

Ottelun pääsylipun hinta on 10 euroa. JJK:n kausikortilla otteluun on vapaa pääsy. Kortteja myydään myös ottelupaikalla, hinta on 150 €.

Eero Lahtinen / fcjjk.com