Uutiset / 2008 / Pallokentällä suuret panokset Atlantis-JJK-ottelussa

10.10.2008

Töölön Pallokentällä vietetään lauantaina suurta futisjuhlaa, kun Atlantis ja JJK kohtaavat Ykkösen huippuottelussa klo 14.00.  Ottelu on molemmille joukkueille erittäin tärkeä sillä kaksi kierrosta ennen sarjan päättymistä on vielä avoinna niin suora nousija Veikkausliigaan kuin Ykkösestä Kakkoseen putoavat joukkueet.

JJK nousi viime viikonloppuna Ykkösen kärkeen kukistettuaan kotonaan Viikingit 1-0. Voittamalla kaksi viimeistä peliään jyväskyläläiset nousisivat suoraan Veikkausliigaan. Joukkue saa lauantaina tuekseen innokkaan fanijoukon, sillä Jyväskylästä on tulossa bussilasteittain kannattajia seuraamaan taistoa. Paikan päälle odotetaan jopa 500 jyväskyläläistä tai jyväskyläläislähtöistä, nykyisin pääkaupunkiseudulla asuvaa JJK-fania.

Atlantis on koko syksyn taistellut raivoisasti sarjapaikastaan. Joukkue on Pasi Pihamaan komennossa kerännyt kuudesta ottelusta kolme voittoa, kaksi tasapeliä ja yhden tappion. Viime sunnuntaina punapaidat nousivat Oulussa väkisin 2-2 tasanumeroihin AC Oulun vieraana. Pisteitä tarvitaan kuitenkin edelleen, jotta sarjapaikka tulevalle kaudelle varmistuisi.

Kevätkierroksella JJK kukisti Atlantiksen kotonaan 2-0. Adyn vaparit ja maalitykki Babatunde Wusu olivat silloin liikaa helsinkiläisille. Nyt punapaidat pääsevät kotiareenallaan hakemaan revanssia ottelussa, jossa pisteistä taistellaan varmasti päätösvihellykseen saakka.

JJK valmis tärkeään vierasotteluun

JJK pääsee lauantain otteluun parhaalla mahdollisella kokoonpanolla. ”Olemme valmiita tärkeään peliin. Tiedostamme ottelun panokset ja joukkue keskittyy erittäin huolella kamppailuun”, JJK:n luotsi Ville Priha kertoo ottelun aattona. ”Pelimme on kulkenut viime aikoina hyvin ja olemme iskussa myös huomenna lauantaina”, Priha lupaa.

JJK harjoitteli perjantaina iltapäivällä Jyväskylässä jonka jälkeen joukkue hyppäsi bussin kyytiin ja matkusti hyvissä ajoin perjantai-illaksi ottelupaikkakunnalle keskittymään 25. kierroksen otteluunsa.

www.miestenykkonen.fi / fcjjk.com