Uutiset / 2008 / JJK:n B-nuoret nousivat kolmanneksi Ykkösen A-lohkossa

26.08.2008

JJK:n B-nuoret hakivat Ykkösessä A-lohkon ottelussa vieraspisteet helposti Vantaalta VJS:n vieraana lukemin 2-6 (2-4).

Ottelun alku oli sateen liukastamalla kentällä vierasjoukkueelle hankala sillä jo 5 minuutin jälkeen
kotijoukkue siirtyi 1-0 johtoon JJK-puolustuksen selkeän virheen avustamana. JJK tasoitti ja meni johtoon kuitenkin hyvin nopeasti Peetu Lintisen ja Miika Nykäsen hienoilla maaleilla.

15 peliminuutin kohdalla VJS kuitenkin tasoitti lukemiksi 2-2, selkeän JJK-virheen seurauksena. Ensimmäisen jakson loppupuoli oli vahvaa JJK:n hallintaa ja maalintekotilanteita oli yllin kyllin. Peetu Lintinen onnistui toistamiseen ja Miikka Lahtinen vei vieraat tauolle 2-4 johtolukemissa.

Toisen jakson alkupuoli oli heikkoa peliä molemmilta joukkueilta kunnes Peetu Lintinen ratkaisi pelin kahdella maalillaan ja näin Lintisen saldo ottelussa oli siis muhkeat 4 maalia.

”Peli ei ollut joukkueelta lainkaan niin hyvä kuin lukemat näyttävät. Virheitä tuli aivan liikaa, kaksinkamppailuja hävittiin eikä kommunikointi toiminut kuten pitäisi. Peetun maalit, Janne Veijan hyvä peli ja Joona Alaporkkusen taistelutahto olivat ottelun positiiviset asiat. Paljon pitää parantaa kun ensi sunnuntaina on vastassa sarjan kärkijoukkue P-K Keski-Uusimaa”,  JJK:n valmentaja Pekka Olsbo totesi pelin jälkeen.

Voitolla JJK nousi sarjassa kolmanneksi. P-K Keski-Uusimaa (15 pistettä) johtaa sarjaa, JJK:lla on kasassa 10 pistettä. JJK:n seuraava ottelu pelataan Huhtasuolla sunnunaina 31.8. klo 15.00 alkaen.

fcjjk.com