Uutiset / 2008 / JJK sarjakakkoseksi nihkeällä 0-0 -tasapelillä

24.08.2008

JJK:n erittäin nihkeät kotiesitykset saivat jatkoa illalla Harjulla kun sarjan tyvipään Käpylän Pallo puolusti tunnollisesti ja JJK jäi ottelussa lopulta maaleitta. Happamalta maistunut 0-0 -tasapeli nosti kuitenkin JJK:n sarjakakkoseksi ohi AC Oulun.

Viikon takainen Grani-tappio katkaisi JJK:n senhetkisen hienon pelivireen ja noususuhdanteen. JJK hakikin illan KäPa-ottelusta uutta kipinää ja paluuta voittojen tielle mutta toisin kävi. JJK:n olisi pitänyt ratkaista ottelu ensimmäisellä jaksolla. Varsinkin oikealta laidalta Janne Hannula ja Mika Lahtinen aukaisivat helsinkiläispuolustuksen toistuvasti mutta tulos jäi kuitenkin laihaksi.

Avausjakson huippupaikat aukesivat Mika Lahtiselle ja Jukka Sinisalolle. Lahtinen murtautui 32. minuutilla röyhkeästi KäPa-maalille mutta pallo karkasi ohi takatolpan. Jukka Sinisalo pelattiin 41. minuutilla kasvotusten KäPa-vahti Jussi Hämäläisen kanssa mutta Hämäläinen peitti yrityksen mainiosti. Jakson muut maalintekopaikat kuivuivat kokoon viimeistään viimeistä syöttöä annettaessa. KäPan paikat jäivät vähiin sillä ainoastaan 21. minuutilla JJK:n maalivahti Mihaly Szerovay joutui torjuntatöihin Ville Spangarin laadukkaassa vapaapotkussa.

Maalittoman ensimmäisen jakson jälkeen paine JJK:n pelaajien mielissä näytti kasvavan sillä koko toista jaksoa leimasi hätäily ja pelaamisen rauhattomuus. JJK tuli koko jakson vauhdilla KäPan puolustusalueelle mutta keinot olivat vähissä. Joukkue sai muutaman vapaapotkun erittäin hyvästä paikasta mutta Adyn lapikas ei ollut tänään kohdallaan. Myös erinomaiset laitanousut näyttivät vaarallisilta mutta viimeinen syöttö jätti usein parannettavaa. KäPa keskittyi koko toisen puoliajan ainoastaan puolustamiseen. Helsinkiläisten vähät yritykset JJK:n puolustuslinja Anssi Virenin (kuva) johdolla selvitti helposti. JJK nosti lopussa Markus Paijan mukaan hyökkäyspään ”ilmataisteluun” mutta pallo ei suostunut pomppimaan JJK:lle.

Loppuhetkien paras maalintekopaikka aukesi Matti Lähitielle mutta puolustajasta kimmokkeen ottanut pallo ei maalia lopulta löytänyt. JJK:n yllättävän vaikea kahden kotipelin jakso päättyi 0-0 -tasapeliin ja pettymykseen. JJK jatkaa paremman ilmeen hakemista ensi lauantaina Helsingissä kun jyväskyläläisiä isännöi PK-35. Babatunde Wusulta ottelu jää väliin pelikiellon vuoksi.

JJK: Szerovay, Latikka, Viren, Paija, Hannula, Sinisalo, Lähitie, Pulkkinen (Kari 60. min), Lahtinen, Ady ja Wusu.

Yleisömäärä: 1.782 katsojaa

fcjjk.com