Uutiset / 2007 / Lassi Lehtonen lopettaa pelaajauransa – lauantaina viimeinen ottelu Harjulla

11.10.2007

 

JJK:n puolustuslinjan keskustassa viimeiset kolme kautta pelannut Lassi Lehtonen lopettaa pelaajauransa kuluvan kauden päättyessä. Huomenna perjantaina 29-vuotissynttäreitään juhliva Lehtonen on pelannut ennen JJK-vuosiaan useita vuosia Veikkausliigassa mm. FC Kooteepeen väreissä.

Lehtonen aloitti JJK-paidassa kaudella 2005. Jykevä ja aina loppuun saakka taisteleva keskuspuolustaja nousi erittäin tärkeäksi osaksi ketturyhmää kun perustaa JJK:n nousulle Ykköseen alettiin rakentaa. Vaikka Lehtosen pelipaikka on ollut joukkueen puolustuspäässä on pelaajan merkitys ollut pelipaikkaansa suurempi sekä joukkueen henkisellä puolella mutta myös konkreettisina tekoina kentällä sillä Lehtonen on viimeistellyt kolmen kauden aikana joukkueelleen puolustajapelaajalle suuren maalimäärän eli 10 maalia.

”Lassin merkitys JJK:lle ja menestyksellemme on ollut valtavan suuri. Kun hän saapui seuraamme niin tarvitsimme juuri hänenlaistaan pelaajaa. Hänen asenteensa kentällä on ollut esimerkillinen ja oikeanlaista johtajuutta tarvitaan aina”, JJK:n puheenjohtaja Janne Särkkä muistuttaa Lehtosen isosta panoksesta JJK-paidassa.

”Kun koko 2000-luvun alun teimme töitä nuorella joukkueella paremman huomisen saavuttamiseksi aloitti Lassin tulo joukkueeseen uuden vaiheen. Tuo vaihe nosti meidät Ykköseen ja paljon muutakin on muuttunut hyvään suuntaan kolmen viime vuoden aikana”, Särkkä jatkaa.

”Haluan kaikkien JJK:laisten puolesta kiittää Lassia näistä hienoista vuosista ja suuresta avusta ja panoksesta nykyiselle sarjaportaalle pääsemisen johdosta ja myös Lassin panoksesta jyväskyläläisen jalkapallokulttuurin vahvistamisessa. Toivotamme erinomaisen hyvää menestystä uusissa haasteissa niin Lassille kuin Lassin perheellekin”.

Lassi Lehtonen esiintyy viimeisen kerran kotiyleisön edessä Harjun Stadionilla lauantaina 13.10. klo 15.00 alkaen kun JJK pelaa kauden viimeisen kotiottelunsa Klubi-04:ää vastaan.

fcjjk.com