Uutiset / 2006 / JJK:n A-nuoret avasivat kauden voitokkaasti

29.04.2006

 

Harri Peräsen valmentaman JJK:n A-nuorten kausi potkaistiin käyntiin Vehkalammella kun vastustajaksi asteli pääkaupunkiseudulta KP-75. JJK aloitti ottelun pirteästi ja ottelun alku enteili isännille helppoa kamppailua. Zakaria Abahassine onnistunut läpiajo siirsikin JJK:n 1-0 johtoon. Ottelu tasoittui kuitenkin jakson edetessä ja Kerava tuli tasoihin niinikään onnistuneen läpiajon päätteeksi.

Toinen jakso oli selvästi JJK:n. Joukkue sai luotua usean oivallisen maalipaikan ja rynnistys Keravan maalille oli lähes jatkuvaa. Ottelun lopulliset ratkaisut iskettiin päällä kulmapotkuista. Kovan maalinedushässäkän päätteeksi Tuomo Janatuinen teki ensin 2-1 johtonumerot JJK:lle, kun Arash Muridiyazd puski pallon ensin ylärimaan. Hetkeä myöhemmin Joni Kivelä oli sijoittunut kulmapotkussa sovitusti ”pelaajamuurin” taakse, josta hän puski tyylikkäästi lopulliset 3-1 voittonumerot. Kotijoukkueen kulmapotkut olivat alati vaarallisia. Ilari Lintisen ja Aku Hytösen antamista kulmista saatiin aikaan useita hyviä maalintekopaikkoja.

fcjjk.com