Uutiset / 2006 / JJK:lle makea vierasvoitto Helsingistä – KäPa kaatui 1-3 (0-1)

22.07.2006

 

JJK ryhdistäytyi hienosti tappiollisen Kuopion vierailunsa jälkeen kun jyväskyläläiset matkustivat Helsinkiin hyvässä vireessä viime aikoina olleen Käpylän Pallon vieraaksi. ”Joukkueen keskittyminen onnistui aivan toisella tavalla kuin Kuopiossa ja jokainen hoiti oman ruutunsa mallikkaasti”, valmentaja Ville Priha iloitsi voitto-ottelun jälkeen. ”Ottelu oli hyvin hallinnassamme heti alusta alkaen ja kamppailusta tulikin lopulta yksi kauden parhaista”.

Janne Järvinen avasi JJK:n maalitilin 23. minuutilla kun hän puski pallon KäPa-maaliin Miikka Järvenpään antamasta vapaapotkusta. 51. minuutilla Janne Järvinen pohjusti 0-2 maalin kun hän eteni oikealla laidallaan ja antamastaan keskityksestä Zakaria Abahassine siirsi pelivälineen maaliin. JJK siirtyi jo lopullisen tuntuiseen 0-3 johtoon 85. minuutilla. Vaihdosta sisään tullut Jiri Kelonen keskitti ja Tomi Sauso laukoi 10 metristä vieraat kolmen maalin johtoon. KäPa kavensi loppunumeroiksi 1-3 89. minuutilla. ”Emme ole tällä kaudella pystyneet kahteen peräkkäiseen voittoon joten seuraavista peleistä lähdetään tietysti hakemaan vauhtia tämänkin asian muuttamiseksi”, Priha päätti.

JJK: Luukkonen, Latikka (Kelonen), Lehtonen, Häkkinen, Hannula, Järvenpää, Veijonen, Hakasalo, Järvinen, Sauso ja Kari (Abahassine).

fcjjk.com

JJK JYVÄSKYLÄ : Harjun stadion : Ihantolantie 1 : 40720 Jyväskylä : Puh. +358 14 612 347 : T