Uutiset / 2006 / JJK tuhlasi takaa-ajossa 3 läpiajoa

22.04.2006

 

JJK:n harjoituspelit jatkuivat Kokkolassa kun Ykkösessä pelaava KPV isännöi jyväskyläläisryhmää. KPV hallitsi ensimmäistä jaksoa hienokseltaan ja joukkue liikutteli palloa näppärästi. Ottelun ainoa maali iskettiin 1. jaksolla kun isäntien Henri Myntti teki röyhkeästi tilaa itselleen ja hän jatkoi päällään voittomaalin annetusta vapaapotkusta. Ottelun edetessä pidemmälle toisella jaksolla alkoi isäntien jalka painaa yllättävästi ja JJK sai hyvän otteen. Hyvä painostusjakso ja mm. kolme läpiajoa eivät tuoneet kuitenkaan tasoitusta.

”KPV oli mielestäni selvästi paras Ykkösen porukka jonka olemme harjoituspeleissä kohdanneet”, valmentaja Ville Priha kehui vastustajaa pelin jälkeen. ”KPV oli 1. jaksolla hallitsevampi mutta meidän toisen jakson pirteä peli ja hyvät maalipaikat olisi pitänyt hyödyntää paremmin. Tasapeli olisi ollut aivan oikeutettu lopputulos”, Priha jatkoi. ”Oli myös hyvä nähdä että olemme ihan hyvässä fyysisessä kunnossa kun jaksoimme hyvin loppuun asti ja KPV joutui pelaamaan jopa hieman aikaa  väsymyksen iskettyä”, Priha analysoi. ”Hyvä harjoitusottelu”, valmentaja päätti.

JJK: Luukkonen, Järvenpää, Lehtonen, Häkkinen, Hannula, Hakasalo, Priha, Veijonen, Kari, Katajamäki ja Abahassine. Vaihdosta: Yang, Vanhala ja Helamaa.

Priha ja Hakasalo jouduttiin vaihtamaan jo 1. jaksolla pienten kolhujen takia.

fcjjk.com