Tumannon kausi ohi, JJK tarkkailee siirtomarkkinoita

14.07.2010
Tumannon kausi ohi, JJK tarkkailee siirtomarkkinoita

Keskikenttäpelaaja Touko Tumannon kausi on ohi. Miehen polvi leikataan elokuussa, ja toipumisaika venyy niin pitkäksi, ettei Tumanto ehdi enää tämän kauden aikana mukaan peleihin.

– Token polvessa on vanhoja vaivoja, jotka pitää laittaa kuntoon. Jos oikein ymmärsin, kyse on aiemmin operoidusta vammasta, joka ei olekaan tullut leikkauksen jälkeen aivan priimakuntoon, valmentaja Jori Särkkä kommentoi.

Myös puolustaja Antto Tapaninen on sivussa koko loppukauden. Ringin valitettavan kaventumisen vuoksi JJK on pakotettu tarkkailemaan aktiivisesti siirtomarkkinoita.

– Me tarkkailemme mahdollisuuksia, jotta saataisiin Tokelle sellainen korvaaja loppukaudeksi, joka voisi auttaa meitä jatkossakin. Toivotaan tietysti samalla, että Toke on ensi vuonna mukana meidän riveissä. Ulkomaanapuja ei katsella, eikä ketä tahansa muutenkaan vaan kartoitetaan kovaa suomalaista pelaajaa, toimitusjohtaja Joni Vesalainen sanoo.

ToukoTumanto