Torstaina KuPS:n vieraaksi ennen sunnuntain kotiottelua

09.08.2017

2017-05-31_jjk-kups_0024

JJK:lla on meneillään kahden ottelun viikko: ensin edessä on torstainen vierailu KuPS:n luona, sunnuntaina puolestaan JJK isännöi PS Kemiä Vaajakoskella.

Edellisestäkään ottelusta ei ole kauaa, sillä JJK kävi Ilveksen vieraana Tampereella lauantaina. Ottelu oli Kettupaidoille pettymys: vaikka Gaël Etock vei vieraat johtoon komealla vapaapotkuosumallaan jo vartin pelin jälkeen, oli poistuminen Tammelasta kotimatkalle tyhjin käpälin, kun Ilves nousi rinnalle ja ohi jo ensimmäisen puoliajan aikana. Tarina johtoaseman menetyksestä on tullut kettuleirissä tällä kaudella jo ikävän tutuksi.

Päät eivät kuitenkaan ole painuneet vaan tappio saatiin käsiteltyä nopeasti. Vaikka JJK:n kausi on ollut vaikea, ei tappiomieliala ole vallannut kettulaumaa, vaan pettymysten jälkeen taistelutahto on noussut treenikentällä nopeasti. Tällä kertaa taistelutahtoa lisää erityisesti myös vastustaja – vaikka jokainen piste on JJK:lle tällä hetkellä kullanarvoinen, ei kaikista vieraspaikkakunnista ainakaan Kuopiossa yksikään Kettupaita halua hävitä!

KuPS:n viime aikojen tulokset ovat vaihtelevia: mukaan mahtuu niin niukkoja tappioita, selkeitä voittoja kuin pistejakokin. Haaste on Kettupaidoille jälleen kova, sillä KuPS löytyy tälläkin hetkellä monta pykälää JJK:n yläpuolelta sarjataulukon tasaisesta keskikastista. Joukkueiden kohdatessa aiemmin kaudella Harjulla oli ero kuitenkin vielä suurempi, sillä tuolloin KuPS oli sarjakakkosena. Hyvin taistellut JJK piti kuitenkin vieraansa nollilla ja pisteet tasattiinkin 0-0-lukemin.

2017-05-31_jjk-kups_0031

JJK tasasi ennen Ilves-tappiotaan niinikään pisteet kahteenkin otteeseen, kun ensin VPS:n vieraana ja sitten RoPS:a isännöiden päädyttiin 1-1-pistejakoon. Nuo ottelut olivatkin JJK:lta selkeästi paremmat esitykset kuin Ilves-ottelu, jossa kotijoukkue oli läpi ottelun niskan päällä ja pystyi pitämään edellisissä peleissä tuhoja tehneet Etockin ja Sasa Jovovicin JJK:n yläkerrasta varsin pimennossa.

Treenikentällä onkin haettu keinoja palata sille tielle, jolla JJK sai laitettua sarjakakkosena nyt pitkään majailleen VPS:n ahtaalle kotikentällään ja riisti raitapaidoilta ansaitusti vieraspisteen.

Tällä hetkellä mukavan lisän kettuarkeen tuo se, että sairastupa on alkanut osoittaa kesän loukkaantumissuman jäljiltä viimein tyhjenemisen merkkejä ja käytännössä koko joukkue pystyy jo treenaamaan yhteisissä harjoitustapahtumissa. Moni sairastupalainen toki vielä osin tai kokonaan oman, yksilöllisen ohjelmansa mukaan kentän sivussa, mutta kaikkein pitkäaikaisinkin toipilas Benno Hanslian on päässyt polvivamman kuntoutuksessaan jo juoksemaan muuallakin kuin uima-altaassa ja liittymään näin muiden pariin. Parhaimmillaan koko kettulauma onkin siis nähty yhtä aikaa treenaamassa Hippoksen nurmella – niin vakavien kuin pienempienkin loukkaantumisten sävyttämällä kaudella se on ollut harvinaista herkkua.

2 x Kuopio vs Jyväskylä

JJK matkaa Veikkausliigan merkeissä KuPS:n vieraaksi torstaina, perjantaina taas on reservien vuoro kohdata Kakkosessa, kun Villiketut puolestaan matkaan KuFu:n vieraaksi – ja siinä kyseessä on klassinen kuuden pisteen ottelu.

Kakkosen C-lohkon säilymiskamppailu käy kiivaana ja tasaisena ja niin Villiketut kuin KuFukin kuuluu toisistaan muutaman pisteen sisällä olevaan ryppääseen putoamisviivan tuntumassa. Kettulauma voitti sunnuntaina niinikään kuuden pisteen matsissa kotonaan Herculeksen ja nousi sillä niin Herculeksen kuin KuFunkin ohi viivan paremmalle puolelle. Nyt Villiketuilla on mahdollisuus kiriä lisää kaulaa viivaan – tai KuFulla vastaavasti nousta jälleen Kettupaitojen ohi. Ottelu pelataan Savon Sanomat Areenalla perjantaina 11.8. klo 18:30.

Kettuperheen viikko päättyy kuitenkin kotikentällä Vaajakoskella, kun JJK isännöi PS Kemiä sunnuntaina 13.8. klo 18:30 alkaen!

20170813-JJK-PSKEMI-ottelumainos-www-eiotteluisantaa