Tatu Hoffren siirtyy Kettupaitaan – Salo ja Wacklin sopimuksiin

17.02.2021

Kajaanilaislähtöinen Tatu Hoffren tuo mukanaan kymmenien otteluiden verran Miesten Ykkösen pelikokemusta JJK:n puolustuspäähän. B-nuorissa viime kaudella pelanneet Roope Salo ja Lucas Wacklin liittyvät sopimuspelaajien joukkoon.

Kajaanin Palloilijoiden (KaPa) 24-vuotias kasvatti Tatu Hoffren siirtyy Kettupaitaan kauden 2021 kattavalla sopimuksella. Nuoresta iästään huolimatta Hoffrenille on ehtinyt kertyä useiden kausien verran kokemusta niin Miesten Ykkösestä kuin Kakkosestakin: yhteensä 50 ottelua Ykkösessä ja saman verran Kakkosessa, pääasiassa AC Kajaanin riveistä. Kauden 2019 päätteeksi mies valittiin myös AC Kajaanin kannattajien toimesta Vuoden Pelaajaksi seurassaan.

Topparin tontilla operoivalla Hoffrenilla on menossa kolmas vuosi Jyväskylän yliopiston luokanopettajan opintojen parissa ja pitkänä sivuaineenaan mies lukee samalla myös liikunnanopettajaksi. Opiskeluiden yhdistäminen Ykkösen pelaamiseen Kajaanissa on asettanut omat haasteensa viime vuosina ja nyt onkin tilaisuus pitkästä aikaa yhdistää pelaaminen sekä opinnot samassa kaupungissa. Pelinluvun, potkutekniikan ja voimakkuuden vahvimmiksi ominaisuuksikseen mainitseva Hoffren vetää odottavin fiiliksin viininpunaisen paidan ylleen.

–  Innokkaalla mielellä siirryn Kettupaitaan! JJK:ssa on itselleni paljon tuttuja, hyviä pelaajia ja valmentajakin (Ari Koski) on tuttu jo Kajaanista. Henkilökohtaisesti odotan itseltäni ison roolin ottamista puolustuksessa ja joukkueen odotan nousevan aivan kärkipäähän, Hoffren ennakoi.

Hoffren (#5) taisteli Harjulla pallosta AC Kajaanin raitapaidassa kaudella 2018  (kuva: Jussi Reinilä)

Vaikka vuonna 1996 syntynyt Hoffren ei ole vielä iällä pilattu, kuuluu hän tällä kaudella JJK:n kokeneempaan kaartiin.

– JJK saa minusta kilpailuhenkisen, mutta rennon joukkuepelaajan. En koe itseäni näin 24-vuotiaana vielä kovin vanhaksi, mutta uskon voivani tuoda hieman kokemusta nuoreen ryhmään, Hoffren arvelee.

JJK:n maalivahtiosastolta niin Tatu Österlund kuin Aati Riihimäkikin ovat Hoffrenin entisiä pelikavereita. Päävalmentaja Koskelle Hoffren on puolestaan tuttu valmennettava ja luottopuolustaja Kajaanin ajoilta.

– Tatu on sellainen lepponen kaveri, joka ei paljon stressaile mistään eikä yritä kentällä mitään ihme temppuja vaan pelaa peruspeliä ja on sitä kautta oikein luotettava ja varma toppari, Koski kuvailee tuoretta sopimuspelaajaa.

Roope Salo (#28) pelasi viime kaudella isoja minuutteja Nelosessa ja debytoi myös Kakkosessa

Roope Salo ja Lucas Wacklin täydentävät sopimuspelaajien joukkoa

JJK:n B-nuorissa viime kaudella pelanneet Roope Salo ja Lucas Wacklin ovat solmineet pelaajasopimukset seuran kanssa. Vuonna 2004 syntynyt keskikenttäpelaaja Salo ehti B-nuorten ja Miesten Nelosen otteluiden lisäksi kerryttää kokemusta viime kaudella jopa Kakkosesta debytoituaan edustusjoukkueessa toisen jakson verran kauden 2020 viimeisessä ottelussa GBK:n vieraana Kokkolassa. Salo aloitti uransa Muuramen Yrityksen riveissä, mutta pelasi ensimmäiset pelinsä Kettupaidassa jo 8-vuotiaana. Salon vahvuuksia kentällä ovat pallollinen pelaaminen sekä syöttöpeli.

Vuonna 2003 syntynyt, hyökkääjän tai laiturin paikalla parhaiten viihtyvä Wacklin on Salon tapaan Muuramen Yrityksen kasvatti, joka siirtyi Kettupaitaan 12-vuotiaana. Viime kaudella Wacklin onnistui viidessä pelaamassaan Miesten Nelosen ottelussa myös maalinteossa kolmesti. Vahvuuksia omin sanoin ovat fyysisyys, veto sekä 1 vs 1 haastaminen.

JJK pelaa ensimmäisen varsinaisen harjoitusottelunsa tulevana lauantai-iltana Vehkahallissa, kun vieraaksi saapuu Kakkosen A-lohkossa pelaava Mikkelin Pallo-Kissat. MiPK:lla on takanaan selvä 4-1 -voitto viime viikonlopun harjoitusottelusta, jossa se isännöi Kolmosessa pelaavaa AC Barcaa. Kettupaidat lähtevät puolestaan kamppailuun plakkarissaan tappio samaisin 4-1 -lukemin Ilves/2 vastaan pelatusta Suomen Cupin ottelusta. JJK:n ja MiPK:n välinen taisto pelataan Vehkahallissa suljetuin ovin ilman yleisöä.

Wacklinille uran ensimmäinen sopimus (kuva: Hesti.fi / H. Stier)

JJK:n pelaajasopimukset 2021:

Artimo Matti (MV)

Björn Jaakko

Ciriaco Eduard

Ervasti Rasmus

Ervasti Roope

Ervasti Vili

Hanslian Fabian

Heikkinen Joni (MV)

Hoffren Tatu

Kauppinen Niklas

Kirvesoja Ville

Kivelä Nico

Koivisto Tuomas

Korhonen Konsta

Korhonen Teemu

Liukkonen Eeli

Luoma Juho

Madetoja Joonas

Manninen Mikko

Nevala Niklas

Nzeza Maxime

Paananen Lauri

Partanen Aleksi (MV)

Pasanen Joel

Pllana Altin

Porkka Jonne

Riihimäki Aati (MV)

Saastamoinen Robin

Salo Roope

Stier Veeti

Wacklin Lucas

Åke Antti

Österlund Tatu (MV)