Tapani ”Valttu” Korhonen JJK:n Hall of Fameen

13.10.2019

JJK haluaa huomioida seuran eteen vuosien aikana ansiokkaasti ja suurella kettusydämellä toimineita henkilöitä. JJK:n ”Hall of Fame” maininnan saava henkilö on voinut toimia seurassa monenlaisessa roolissa, esim. pelaajana, valmentajana, muuna joukkue- ja seuratoimihenkilönä tai talkoolaisena.

Ensimmäiset Hall of Fame –nimeämiset julkistettiin Harjulla pelatussa tämän kauden ensimmäisessä kotiottelussa toukokuussa ja lisää nimiä on julkistettu kauden mittaan kotiotteluiden yhteydessä satunnaisessa järjestyksessä. Seuralegendojen nimet löytyvät myös JJK:n verkkosivuilta omasta osiostaan täältä.

 

TAPANI ”VALTTU” KORHONEN

Kaikkien tuntema todellinen joukkueenjohtajalegenda Tapani ”Valttu” Korhonen nimettiin seuralegendojen joukkoon nousun varmistaneessa kauden päätösottelussa.

Valtun taival JJK:n joukkueenjohtajana alkoi poikansa Jannen siirryttyä JJK:n B-junioreihin maalivahdiksi kaudella 1995. Samalla tiellä ”pappakettu” on edelleen lähes 25 vuoden jälkeen ja on luvannut huolehtia kettulaumasta myös tulevalla Kakkosen kaudella.

Jannen lähdettyä maailmalle vuonna 1999 Valttu jatkoi kettuperheessä joukkueenjohtajana pääasiassa edustusjoukkueen taustalla todistaen lähes koko seurahistorian aikana tapahtuneet nousut ja laskut, joista viimeisimpänä siis viime viikolla juhlittu sarjanousu Kakkoseen. Uutta alkua rakentava seura sai Korhosesta myös asiantuntevan sekä kaiken nähneen uuden jäsenen seuran hallitukseen tänä kesänä.

Mieleenpainuvimpia muistoja kysyttäessä Valttu mainitsee tietysti seuran ensimmäisen Veikkausliiganousun kauden 2008 päätteeksi sekä Veikkausliiga-pronssin 2011 ja europelit 2012.

– Veikkausliigaan nousujen, pronssimitalin ja europelien lisäksi vanhemmista muistoista erityisesti on jäänyt mieleen nousu A-nuorten SM-sarjaan 90-luvun lopulla, tuolloin joukkueessa pelasi 1978 syntyneet ja sitä nuoremmat pelurit. Nousua juhlittiin saunomalla ja joka jätkältä ajettiin nousun kunniaksi hiukset siiliksi.

Kaiken JJK:ssa nähnyt Korhonen myöntää, että myös tällä päättyneellä kaudella ilmassa oli jotain erityistä.

– Kyllä on pakko sanoa, että myös tämä kausi oli yksi minun JJK-historian mieleenpainuvimpia ja hienoimpia. Erityisesti kauden loppua kohti jännitys oli itselläkin tosi kova vaikka puhutaankin ”vain” noususta Kakkoseen. Lähtökohdat kauteen olivat varsin haastavat, mutta joka jätkä taisteli sitoutuneesti yhteisen tavoitteen eteen ja lopussa sille saatiin palkinto.

Hall of Fameen nimetyt henkilöt palkitaan JJK:n ikikausikorteilla. Onnittelut vielä ja kiitokset seuran eteen tehdystä työstä!

Onko sinulla mielessä sellainen henkilö/henkilöitä, jotka olisivat ansainneet tämän huomionosoituksen? Lähetä oma ehdotuksesi perusteluineen osoitteeseen jjk(at)jjk.fi

 

Artikkelin kuvat: Jussi Reinilä