Tammikuussa kaksi harjoitusottelua

17.12.2015

IMG-20151217-WA0004

Kettuleirissä paiskitaan vielä viimeisiä tiukkoja päiviä ennen joulun viettoon hiljentymistä – tänään ovet avoinna kaikille!

Niin joukkue kuin toimiston väkikin hiljentyy kuluvan viikon jälkeen joululomalle ja tositoimiin palataan jälleen tammikuun puolella. Tammikuussa ohjelmassa ovat myös seuraavat harjoitusottelut – niin koti- kuin vieraskentälläkin.

Lauantaina 23.1. Kettupaidat matkaavat jo perinteeksi muodostuneeseen tapaan talviseen harjoitusotteluun Seinäjoelle. JJK:ta isännöivä SJK voitti viime kaudella Suomen mestaruuden ja nappasi myös kettukasvatti Aleksis Lehtosen riveihinsä. Joukkueet kohtasivat myös vuosi sitten joulukuussa – tuolloin tuloksena oli 1-1-tasapeli, JJK:n maalintekijänä Antto Hilska.

sjk-jjk_12122014

Kettulauma Seinäjoen Wallsport Areenalla viimetalvisen treenipelin jälkeen.

Viikon päästä SJK-ottelusta vuorossa on kotipeli: lauantaina 30.1. Vehkahalliin JJK:n vieraaksi saapuu tulevalla kaudella Kakkosta pelaava FC Lahti Akatemia.

Ennen tammikuun otteluita suoritetaan kuitenkin kettuleirissäkin vielä joulukuun askareet loppuun! Toimistolla ovet ovat avoinna ja glögipannu kuumana vielä torstaina klo 13 – 17. Tervetuloa glögille ja pipareille sekä tekemään jouluostoksia!