Täysillä treenaava Antto Tapaninen on onnellinen mies

18.02.2011
Täysillä treenaava Antto Tapaninen on onnellinen mies

Viime huhtikuussa Veikkausliigan avausottelussa Tampereella vakavasti loukkaantunut Antto Tapaninen, 21,  on JJK:n mukana Barcelonan leirillä osana joukkueen kokoonpanoa. Täysipainoisen harjoittelun joukkueen mukana mies aloitti viime viikon torstaina.

– Tosi onnellinen olen ollut viimeisen viikon. Missään vaiheessa ei ollut varmuutta miltä jalka ja pelaaminen lopulta tuntuu. Tosi hyvillä mielin olen nyt mukana, Tapaninen myhäilee.

Puolustajan pohjeluu murtui Tampere Unitedia vastaan pelatun ottelun toisella puoliajalla. Alkuun kolmeksi kuukaudeksi arvioitu toipumisaika moninkertaistui leikkausten jälkeen tapahtuneiden komplikaatioiden vuoksi. Syksy kului fysioterapeutin ohjeiden mukaan treenatessa, yksilöllistä harjoittelua pallon kanssa Tapaninen on tehnyt tammikuusta alkaen.

– Eihän se jalka tietenkään ihan samanlainen ole kuin ennen. Se on jäykkä eikä kovin voimakaskaan vielä. Hermotus ei ole vielä ihan kohdallaan ja potkutekniikkaakin on joutunut opettelemaan uusiksi. Odotin silti, että joukkuetreeneihin paluu olisi ollut vaikeampaa, Antto sanoo.

– Kyllähän tilanteisiiin meno pelottaa, mutta treeni treeniltä on tuntunut paremmalta ja rohkeammalta. On pikku hiljaa uskaltanut taklata ja ottaa taklauksia vastaan.

Harjoitusleirillä Tapaninen on luonnollisesti mukana intoa puhkuen.

-Toivottavasti saisi ehjän treeniviikon alle ja jos kaikki menee hyvin, ehkä muutaman peliminuutinkin. Se olisi tosi hienoa.

Nähtävyyksiä Katalonian pääkaupungissa ei liiemmin tänä vuonna katsella.

– Yhtenä iltana on Barcelonan peli, jota varmaan mennään katsomaan. Viime vuonna jäätiin Tommin, Saken ja Token kanssa leirin jälkeen vielä viikoksi sinne, silloin ehti tutustua kaupunkiin. Nyt ei tarvitse. Vapaa-aika menee aika lailla huilatessa ja syödessä. Piristää jo, että pääsi pois pakkasista.

Miehen suurimmat haasteet ovat jalan motoriikan kehittämisessä ja henkisellä puolella. Fysiikkapuolella ongelmia ei ole.

– Fyysisesti olen varmaan paremmassa kunnossa kuin koskaan. Jos kaikki menee hyvin, kyllä tästä vielä ihan hyvä kausi voi tulla, Tapaninen uskoo.

AnttoTapaninen