Syyskuun Nordean JJK-perhe palkittu

21.09.2016

2016-09-19_0047

Maanantaina ennen ottelun alkua palkittiin jälleen kettuperheen jäseniä!

JJK:n yhteistyökumppani Nordea hauaa muistaa futisarjen sankareita ja Ykkösen kauden aikana joka kuukausi JJK:n kotiottelun yhteydessä palkitaan Kuukauden JJK-perhe.

Tällä kertaa palkittiin JJK-02-joukkueen Maxime Nzezan perhe Keuruulta ja palkintoa oli jakamassa JJK:n toimitusjohtaja Janne Mönkkönen. Perustelut valinnalle kuuluivat seuraavasti:

”Maxime on aina ollut esimerkillinen ja yritteliäs trenaamaan ja antaa joka pelissä kaikkensa. Lisäksi hän on myös hieno joukkuepelaaja.

Upeaa sitoutumista löytyy myös perheen taustajoukoista, sillä he ovat kuljettaneet Maximea harjoituksiin Keuruulta jo viiden vuoden ajan.
Pääasiallisesti kuljettajana toimineelle Päivi-äidille on jo siis kertynyt auton matkamittariin useampi kilometri, harjoitus- ja pelitapahtumia kun on viikoittain ollut vähintään 4-5 päivänä viikossa melkein alusta lähtien. Poissaoloja Maximelle ei olekaan paljon kertynyt, vaikka kotimatka pitkä onkin.

Perheen taustajoukkoihin kuuluvat myös isä Sergei ja viisi sisarusta, jotka ovat tukeneet myös omalta osaltaan Maximen jalkapalloharrastusta.”

Sydämelliset onnittelut!