Suomen Cupin lohkovaihe päätökseen lauantaina – vastassa FC HAKA

09.03.2018

 

Kettupaidat kohtaavat lauantaina Vehkahallissa Suomen Cupin lohkovaiheen viimeisessä ottelussa FC HAKAn. Kello 14:00 alkavassa ottelussa JJK lähtee hakemaan jatkoa voitokkaalle edellisen kierroksen kamppailulleen.

JJK saa vastaansa lauantaina FC HAKAn, joka majailee lohkon kolmannella sijalla, pisteen edellä kettupaitoja. Voitolla JJK nousisikin taistelemaan parhaan lohkokolmosen paikasta ja sitä kautta Suomen Cupin jatkopaikasta. Ottelussa haetaan myös jo asetelmia tulevalle Ykkösen kaudelle, jossa joukkueet kohtaavat toisensa kolmesti kauden aikana. Päävalmentaja Juha Pasojan mukaan ottelu onkin hyvä mittari JJK:n tämän hetkiselle pelaamiselle.

-Ensimmäinen kohtaaminen saman sarjan joukkuetta vastaan on tietysti hyvä mittari ja nyt nähdään, miten pystymme toteuttamaan talvikaudella harjoiteltuja asioita. Lisäksi samalla päästään näkemään vähän tarkemmin myös tulevan kauden vastustajaa. Voitolla on mahdollisuudet jatkopeleihin, joten tuloksellistakin panosta ottelusta löytyy.

Kausikortilla alennusta pääsylipuista

JJK – FC HAKA alkaa lauantaina klo 14:00. Lipunmyynti aloitetaan klo 13:15 ja samalla avataan myös ovet yleisölle.

Vehkahallin rajallisesta yleisökapasiteetista johtuen sisään voidaan ottaa saapumisjärjestyksessä kapasiteetin sallimat pari-kolme sataa ensimmäistä, joten saavuthan ajoissa. Lipun hinnat ovat kausikorttilaisille 3 euroa, kaikille muille 5 euroa – paitsi JJK:n omille junioreille, jotka pääsevät sisään ilmaiseksi.

Kausikorttinsa jo tilanneista on ovella nimilista ja alennus koskee siis myös Kausarihaasteen kautta korttinsa varanneita. Hyppää haasteeseen mukaan http://www.kettuhaaste2018.com Haaste on voimassa 15.3. asti.

Lipunmyynti tapahtuu hallin edustalla sijaitsevan valkoisen JJK:n lipunmyyntiauton luota. Asioinnin sujuvoittamiseksi mukaan kannattaa varata käteistä rahaa. Kioskissa maksuvälineenä käy ainoastaan käteinen.

Suomen Cup: JJK – FC HAKA, Vehkahallissa lauantaina 10.3.2018 klo 14.00 alkaen. Tervetuloa!