Suomen cup käyntiin voitokkaasti

08.03.2015

20130101_023747

JJK aloitti kauden 2015 viralliset ottelunsa sunnuntaina Kuopiossa. Vastaan asettuneesta PK-37:sta ei ollut vastusta vahvasti ottelun alusta loppuun jyränneelle Kettulaumalle, joka jatkaa matkaansa cupissa 0-3-tuloksella. Antto Hilska teki maaleista kaksi ensimmäistä, Saku Leppänen kolmannen.

Sumuisessa maaliskuun illassa nähtiin yksipuolinen näytös, kun vahva JJK pyöritti peliä suvereenisti. Kolmosessa pelaava, nuorella ryhmällä matkassa ollut PK sinnitteli urhoollisesti mukana minkä jaksoi, mutta tasoero oli liikaa ja etenkin toisella jaksolla iisalmelaisten paukut alkoivat olla käytetty ja ottelun tempo laski varsin matalaksi.

Ottelun ensimmäinen loistava maalipaikka nähtiin kuitenkin JJK:n päässä. Vajaa 20 minuuttia oli pelattu, kun PK-37 sai kulmapotkun ja vain Janne Korhosen loistava gamesaver esti loistavaa puskua painumasta maalin perukoille. Juurikaan muita töitä ei Korhosella ottelussa ollutkaan.

Ottelun kuparinen rikkoutui toisessa päässä 26. minuutilla. Osuman pohjusti komeasti oikeaa laitaansa noussut Mikko Manninen, joka pelasi hyvin yhteen Antto Hilskan kanssa ja Hilu pääsi näppärän syöttökuvion päätteeksi tekemään vapauttavan avausmaalin.

Vain kymmenen minuuttia myöhemmin asialla oli jälleen sama mies: Tommi Kari nosti pallon oivaltavasti linjan taakse ja Hilska vei komealla puskumaalilla vieraat jo 0-2-johtoon.

Kolmatta maalia saatiin lopulta odotella aina viimeiselle kymmenminuuttiselle asti, vaikka paikkoja satelikin PK:n maalille alituiseen. Hilska oli useaan kertaan lähellä viimeistellä hattutemppunsa, mutta ei lopulta päässyt tolppaosumaa lähemmäs illan kolmatta maaliaan.

81. minuutilla Saku Leppänen viimeisteli lähietäisyydeltä Benno Hanslianin esityöstä ottelun loppulukemiksi 0-3 – ja avasi samalla maalitilinsä edustusjoukkueen paidassa!

Kettupaidoilla oli lukuisia paikkoja runsasmaalisempaankin voittoon, mutta viimeinen tarkkuus viimeistelyssä jäi uupumaan ja toisaalta PK puolusti uhrautuvaisesti. Tuloksena oli kuitenkin rutiininomainen voitto ja jatkopaikka cupissa.

Seuraava etappi: Joensuu

Cup-taival jatkuu seuraavaksi neljännen kierroksen ottelulla Jipon vieraana Joensuussa. Vastustaja on JJK:lle tuttu, sillä Jippo pelasi viime kaudella Ykköstä

Ottelu tullaan pelaamaan parin viikon päästä lauantaina 21.3. kello 15. Pelipaikaksi varmistuu myöhemmin olosuhteista riippuen joko Koillispuiston tai Mehtimäen tekonurmella.

PK-37 - JJK 0-3 (0-2)

Maalit:

0-1 26' Antto Hilska

0-2 36' Hilska

0-3 81' Saku Leppänen

JJK:n kokoonpano: Janne Korhonen; Benno Hanslian, Joona Itkonen, Antto Tapaninen; Niko Markkula; Matti Lähitie, Arjan Goljahanpoor (Honar Abdi), Robert Taylor, Tommi Kari (Jarkko Kosunen), Mikko Manninen (Saku Leppänen); Antto Hilska.

Vaihdossa: Teppo Marttinen, Oskari Peltonen, Saku Leppänen, Janne Kuhmonen, Jarkko Kosunen, Honar Abdi, Teemu Vaarakallio.