Suomen cup käyntiin perjantaina – aikaan ja paikkaan pieni muutos

10.03.2016

fckorsounited-jjk-11032016-suomencup

JJK:n tämän kauden cup-taival alkaa Vantaalla – sekä aika että paikka muuttuivat hieman alkuperäisestä.

Ottelu pelataan Tikkurilan tekonurmella klo 20 alkaen, kun se alkujaan piti pelata Havukosken tekonurmella tuntia aiemmin.

JJK:lle peli on jo toinen kuluvalla viikolla, sillä keskiviikkona oli perinteinen Palloliiton Keski-Suomen piirin finaaliottelu FC Vaajakoskea vastaan. Varsinaisen peliajan päätyttyä tasatulokseen haettiin ratkaisu pilkuilta, jotka vaajakoskelaiset veivät nimiinsä.

Kettuluotsi Juha Pasojalle ottelussa oli niin hyvää kuin huonoakin.

– Harjoituksen kannalta hyvä ison kentän peli meille.  Oli hyvä päästä näkemään mukana olleet neljä A-junnua tositoimissa ja erityisen mukavaa oli tietenkin nähdä, että hyvinhän he pärjäsivät. Kaikkein tärkeintä oli, että loukkaantumisia ei tullut.

– Peli oli kuitenkin meiltä sekavaa ja melko kuritonta puolustussuuntaan. Sama näkyi jo AC Kajaani-pelissä suurinumeroisesta voitosta huolimatta: puolustussuuntaan tekeminen ei ollut sataprosenttista. Sitä käytiin tänään läpi ja yritetään parantaa huomiseen mennessä.

Seuraavaksi vuorossa on erilainen ottelu, kun Uudenmaan Nelosessa pelaava FC Korso United isännöi Kettupaitoja ja panoksena on jatkopaikka Suomen cupissa. Ykkösen kärkijoukkueisiin kuuluva JJK lähtee luonnollisesti otteluun selkeänä ennakkosuosikkina – ja mahdolliset kompastuskivet huomioiden.

– Alasarjajoukkueita vastaan sudenkuoppana on aina asenne – näistä voi tehdä itselleen vaikeita pelejä, jos lähtee takki auki ja vastustaja  saa hengen päälle. Pääsääntöisesti ollaan oltu kuitenkin näissä hyvin hereillä ja valmistautuneita – ja varmasti myös tuo keskiviikon FCV-peli osaltaan herätteli sen suhteen.

– Eiköhän tässä olla kuitekin valmiina pelaaman omaa hyvää joukkuepeliä molempiin suuntiin. Itkosen Joona on flunssassa, muuten kaikki pidempiaikaisia toipilaita lukuunottamatta ovat pelikunnossa ja iskussa.

Valtaosa talven otteluista on harjoituspelejä, joissa ei suurempaa panosta ole.

– Cupin peleissä mennään tietenkin eri tavalla tulos edellä – tyylipisteet ovat toissijaisia ja tulos se mikä merkitsee. Treenipelissä voi enemmän kokeilla eri asioita vaikka sitten tuloksenkin kustannuksella, että myöhemmin sarjakauden aikana olisi kaikki kunnossa.

– Ihan hyvä pelaajille ja varmaan myös valmentajille, että treenipelien sekaan tulee myös panoksellisia pelejä. Tulee vähän aivojumppaa sen suhteen, että mikä pelissä on tärkeintä, mihin keskitytään erityisesti ja miten pitää vamistautua.

Suomen cupin 4.kierros: FC Korso United – JJK, perjantaina 11.3. klo 20, Tikkurilan tekonurmi