Sunnuntaina suuntana Joensuu

19.07.2014

2014-06-01_jjk-jippo_0023

JJK:lla on edessään jo kolmas ottelu lyhyen ajan sisään, kun kettubussin nokka ottaa sunnuntaina suunnan kohti Joensuuta.

Joukkueet kohtasivat kesäkuun alussa Harjulla ja tuolloin JJK piti pisteet 3-0-lukemin Aleksis LehtosenAntto Hilskan ja Tommi Karin maaleilla. Nyt Kettupaidat lähtevät jahtaamaan kolmatta perättäistä täyttä pistepottiaan, kun sekä viime sunnuntain HIFK-vierasottelu että keskiviikkona Harjulla pelattu KTP-taisto päättyivät riemukkaisiin voitonjuhliin.

Sarjataulukossa kaksi pykälää JJK:ta alempana sijaitseva Jippo puolestaan vieraili keskiviikkona HIFK:n vieraana ja tuolloin isännät olivat 4-2-tuloksella vahvempia.

Hyvin sujuneet ottelut ovat ruokkineet joukkueen itseluottamusta ja päävalmentaja  Juha Pasoja on luonnollisesti hyvillään hienoista tuloksista.

– Onhan se rennompi lähteä otteluihin, kun pelit ovat sujuneet hyvin ja sitä kautta itseluottamuskin on kunnossa.

– Toisaalta aina on olemassa sekin vaara, että voitot ruokkisivat itseluottamusta vähän liikaakin. En kuitenkaan usko, että tässä joukkueessa voitot pääsevät liikaa ”nousemaan päähän”. Kyllä siellä varmasti pudotetaan kaveri maanpinnalle, jos joku vaikuttaa siltä, että lähtisi liikaa leijumaan, Paso hymähtää.

Jippo-ottelu aloittaa nyt Kettupaitojen vierasturneen, sillä seuraavaksi vuorossa ovat vierailut Porissa Jazzin ja Valkeakoskella Hakan vieraana.

– Erityisesti nämä kaksi seuraavaa ottelua – Jippoa ja Jazzia vastaan – ovat meille todella tärkeitä. Voitimme molemmat Harjulla, mutta nyt on tietenkin edessä aivan eri pelit, kun pelaamme heidän kotikentällään.

– Jippo tulee varmasti rynnistämään alussa lujaa ja meidän pitää olla valmiina kestämään se. Kunhan linjat pysyvät tiiviinä ja etäisyydet kunnossa, ei ongelmia pitäisi olla.

2014-06-01_jjk-jippo_0011

Aiemmassa Jippo-kohtaamisessa päästiin juhlimaan kettumaaleja

Onnistujia laajalla rintamalla

Voitokkaan HIFK-ottelun jälkeen avauskokoonpano koki melkoisen muutoksen KTP-otteluun pelikieltojen ja lepuutuksen takia. Lopputuloksessa se ei kuitenkaan näkynyt, vaan Kettupaidat nousivat sarjakärkeä vastaan komeasti takaa-ajoasemasta voittoon.

– Avauksesta viisi miestä vaihtui – ja silti lopputulos oli todella hieno, siihen voi olla kyllä valmentajana erittäin tyytyväinen.

– Aiheuttaahan se toki myös melkoisen positiivisen ongelman kokoonpanon suhteen, kun niin moni on antanut hyvät näytöt kahdessa viime pelissä. Mutta mielummin tietenkin näin päin, että on liikaa valinnanvaraa, Pasoja tuumaa.

Valinnanvaraa lisää sekin, että KTP-ottelussa pelikieltoinen Bilal Velija ja sekä pelikieltoa että pientä vammaa potenut Mikko Manninen ovat jälleen käytettävissä.

 Jippo – JJK, sunnuntaina 20.7. kello 18:30, Joensuun keskuskenttä