Seuraava etappi sunnuntaina Kauniaisissa

08.07.2016

2016-05-08 JJK-GrIFK 155 Web

Vahvavireisellä JJK:lla on heinäkuussa edessään vielä kolme ottelua.

Heinäkuisella vieraskiertueella ensimmäisenä suunta on kohti pääkaupunkiseutua, kun Kettupaidat matkaavat sunnuntaina Kauniaisiin GrIFK:n vieraaksi. Myöhemmin tie vie myös kahteen otteeseen Pohjanmaalle kohtaamaan niin FF Jaron kuin KPV:nkin. Harjulle palataan elokuun alussa, kun puolestaan FC Jazz saapuu Kettupaitojen vieraaksi keskiviikkona 3.8.

JJK on saanut valmistautua otteluun hyvistä lähtökohdista, sillä takana on kolme perättäistä voittoa: kotikentällä on kaatunut niin KTP kuin TPS:kin ja voitokkaiden kotiotteluiden välissä kettulauma haki vieraspisteet Tammisaaresta. Voittojen lisäksi ilahduttavaa on puolustuksen palaaminen alkukaudesta tutun rautaiselle tasolle: kolmessa viimeisessä ottelussa omiin on mennyt vain yksi maali, kun Tamás Gruborovics onnistui rokottamaan vanhaa seuraansa.

Erityisesti viime sunnuntaina Harjulla käyty TPS-kamppailu oli hyvin kurinalainen ja ehjä esitys puolustussuuntaan – vastaavasti taas hyökkäyspäässä omat maalipaikat käytettiin tehokkaasti hyväksi, kun ensin Aleksis Lehtonen ja sitten Tommi Kari viimeistelivät ottelun maalit hyvin rakenneltujen hyökkäysten päätteeksi.

Vakuuttavien otteidensa myötä JJK onkin odotusten mukaisella paikalla: vahvasti mukana kamppailussa noususta Veikkausliigaan. GrIFK puolestaan on sarjanousija, jolle monet povasivat vaikeaa kautta putoamiskamppailussa. Toistaiseksi ”Grani” on kuitenkin pelannut hyvin ja sijoitus on ollut kaiken kautta vankasti keskikastissa.

2016-05-08 JJK-GrIFK 118 Web

GrIFK osoitti myös Harjulla, ettei ole helppo joukkue voitettavaksi. JJK isännöi Grania toukokuun alussa ja sai tehdä miltei 80 minuuttia töitä, ennen kuin Saku Leppänen laukoi lopulta vapauttavan 1-0-maalin Johannes Strömin selän taakse. Leppäsen maali riitti kuitenkin kaatamaan GrIFK:n.

Etenkin kotikentällään Kauniaisissa GrIFK on väkivahva, eikä kuluvalla kaudella vielä kukaan ole onnistunut lähtemään Keskuskentältä täyden pistepotin kanssa. Vihreäpaidat ovat voittaneet kuudesta kotiottelustaan neljä ja kaksi on päättynyt pistejakoon: KTP ja FC Jazz ovat hakeneet tasapelipisteen 1-1-tuloksella.

Edellisellä kierroksella GrIFK onnistui myös hakemaan kauden ensimmäisen vierasvoittonsa, kun KTP joutui puolestaan kotikentällään taipumaan 1-2-tappioon Niko Pereran ja Timo Mikkosen maalien myötä. Kahden maalin ottelu on Granille harvinaista herkkua, sillä joukkue on tehnyt vähiten maaleja koko sarjassa. JJK:lla ja GrIFK:lla on molemmilla takanaan 12 ottelua ja kumpikin on päästänyt 16 maalia – JJK:n sijoitus on kuitenkin useamman pykälän korkeammalla, sillä Kettupaidat ovat onnistuneet maalinteossa 21 kertaa, kun GrIFK:ssa ollaan juhlittu maalin merkiksi vasta 12 kertaa.

JJK:lla ei ole viimeisimmissä otteluissa ollut isompia loukkaantumishuolia. Jatkossa oman kysymysmerkkinsä kokoonpanoihin luo kuitenkin Leppäsen, Iiro Järvisen, Topi Järvisen sekä Teppo Marttisen maanantaina alkanut asepalvelus. Lehtosen lainapesti puolestaan päättyi sovitusti TPS-ottelun jälkeen, joten nuorta kärkimiestä ei Kettupaidassa enää tällä erää nähdä.

Ykkönen: GrIFK – JJK, sunnuntaina 10.7. klo 15, Kauniaisten keskuskenttä

GrIFK_JJK_vierasottelu_heinakuu_2016

JJK-kannattajat ovat myös Kauniaisissa, lähde mukaan!

Hinta: 30 € + ottelulippu
Lähtö klo 10 Harjukadulta

Ilmoittautumiset: matkat@harjunpojat.fi / 0449189746