Selkeä 7-0-voitto MiPK:sta harjoitusottelusta

11.02.2017

1486858013691

JJK jyräsi 7-0-lukemin murskavoittoon harjoitusottelussa.

MiPK ei kyennyt tarjoamaan vastusta isännilleen vaan Vehkahallissa nähty ottelu toi lopulta vaivattoman voiton Kettupaidoille. Sekä Tomi Petrescu että Toni Tahvanainen iskivät hattutemput, lisäksi maalinteossa onnistui Matti Kohonen.

Maalinteon aloitti parinkymmenen minuutin kohdalla Petrescu, joka pisti pallon verkon perukoille maalin edustalta hienosti pelatun syöttökombinaation päätteeksi. Reilun puolen tunnin jälkeen sama mies oli asialla jo toistamiseen, tällä kertaa hallitulla nostolla yli maalivahdin. Ottelu oli kaiken aikaa Kettupaitojen hallinnassa, eikä Jere Pyhärannalla maalillaan juuri ollut töitä. Taukoa vietettiin 2-0-lukemissa.

Toinen puoliaika jatkui siitä, mihin ensimmäinen jäi – peliä oli takana kymmenisen minuuttia, kun Petrescu viimeisteli kauniilla laukauksella hattutemppunsa. Etenkin toinen puoliaika oli varsin yksipuolista näytöstä, kun JJK vyörytti hyökkäyksiä MiPK päätyyn. Petrescun kolmannen maalin jälkeen Tuomas Koppelomäki oli avata maalitilinsä käytännössä maalia seuraavasta hyökkäyksestä, mutta seurauksena oli kuitenkin vain kulmapotku.

Koppelomäen lisäksi nuoremmasta kaartista myös Ville Kirvesoja oli muutamaankin otteeseen lähellä maalia ja esitteli napakkaa laukausta vieraidensa riesaksi. 65.minuutilla MiPK-vahti torjui laukauksen kulmapotkuksi, paria minuuttia myöhemmin puolestaan pallo jäi torjunnan jälkeen kentälle ja Tahvanainen rynnisti ensimmäisenä paikalle laittamaan kakkospallon maaliin – tilanne siis 4-0.

20170211_152027-harjoitusottelu-jjk-mipk

JJK:n maalivahti toisen puoliajan aikana oli tasanen: vartti ennen loppua Tahvanainen iski ottelun toisen maalinsa, 80.minuutilla kärkimies taas alusti tilanteen, jossa palloa boksissa kärkkyivät sekä Matti Kohonen että Verneri Välimaa. Kohonen viimeisteli suoraan ilmasta tilanteeksi 6-0.

Testimiehenä JJK:n mukana pelasi Tatu Varmanen, joka on vuonna 1998 syntynyt laitapuolustaja. Ruotsalaisessa IF Brommapojkarnassa futisoppinsa saaneella Varmasella on kokemusta myös Suomen nuorten maajoukkueesta. Varmanen luuti koko ottelun Kettupaidassa ja keskitti hetki ennen loppua komeasti puskupaikan Koppelomäelle – ”Tumin” pusku painui kuitenkin takatolpan väärälle puolelle.

Vielä juuri ennen loppuvihellystä puolestaan Kohonen syötti ja Tahvanainen oli viimeistelemässä – 7-0-maali oli Tahvanaisen ottelun kolmas ja päätösvihellys kuultiin heti maalin jälkeen.

Pelit jatkuvat viikon päästä 18.2. jälleen kotiottelulla, kun Suomen cupin lohkovaiheen toiseksi viimeisessä ottelussa vieraaksi saapuu Ilves.

JJK - MiPK 7-0 (2-0)

Maalit:

1-0 21' Tomi Petrescu

2-0 33' Petrescu

3-0 56' Petrescu

4-0 68' Toni Tahvanainen

5-0 75' Tahvanainen

6-0 80' Matti Kohonen

7-0 90+1' Tahvanainen

JJK:n kokoonpano: Jere Pyhäranta, Matti Lähitie, Felix Gustavsson, Antto Tapaninen (c) (46' Nissinen), Matti Kohonen, Verneri Välimaa, Ville Kirvesoja, Tatu Varmanen, Tuomas Koppelomäki, Toni Tahvanainen, Tomi Petrescu (62' Manninen).

Vaihdossa: Teppo Marttinen (mv), Aatu Manninen (62'), Sami Nissinen (46').