Sarjakärki vei pisteet Helsinkiin

20.08.2017

2017-08-20_0025

Sarjakärki oli jälleen väkivahva vieras ja vei pisteet selkein lukemin. Maalinteossa onnistuivat Akseli Pelvas, Sebastian Dahlström ja Demba Savage kahteen kertaan.

HJK iski ottelulle salama-alun ja meni jo toisella minuutilla johtoon Demba Savagen maalilla – Savage pelasi hyvin yhteen Sebastian Dahlströmin kanssa ja laukoi pallon voimall etukulmasta sisään. Alkuhetket olivatkin HJK:n hallintaa, mutta Kettupaidat saivat pidettyä vieraansa kuitenkin pois lisämaalinteosta.

Molemmat joukkueet myös joutuivat vaihtamaan jo ennen kuin puoli tuntia oli takana. Ensin Mikko Manninen satutti kaksinkamppailussa reittään, hetken päästä puolestaan Ville Jalasto jäi pitelemään niinikään reittään spurtattuaan pallon perään ja joutui myös jättämään kentän.

Avausjakson loppua kohti JJK pääsi vähitellen paremmin mukaan peliin, vaikka HJK ottelua hallitsikin. Vierasjoukkue kuitenkin puolusti tehokkaasti ja JJK:n hyökkäykset jäivät vaarattomiksi.

Muutama minuutti ennen taukoa isännät saivat vapaapotkun kelpo keskitysetäisyydeltä, kun Saku Leppästä rikottiin. Severi Vielman jatko vaparista nousi kuitenkin selvästi yli maalin.

JJK:n ensimmäisen jakson paras tilanne nähtiin aivan puoliajan lopussa, kun Tommi Karin kaukolaukauksen jäljiltä seurauksena oli kulmapotku. Edellisessä ottelussa maalin makuun päässyt Matti Lähitie oli päineen ensimmäisenä välissä ja pallo jäi hetkeksi pyörimään boksiin. HJK kuitenkin sai lopulta siivottua pallon uudeksi kulmapotkuksi – joka taas päätyi suoraan Thomas Dähnen näppeihin.

2017-08-20_0026

JJK myös aloitti toisen puoliajan pirteästi ja sai alkuhetkillä jälleen kulmapotkun. 50. minutilla taas Gaël Etock oli päästä karkumatkalle nokikkain Dähnen kanssa, mutta Faith Obilor sai lopulta katkottua Etockin menon.

Tunnin kohdalla taas Teppo Marttinen joutui torjuntaöihin venyttäessään kätensä Filip Valencicin vedon tielle. Hetken päästä kuitenkin juuri Valencic pääsi tarjoilemaan syötön avopaikkaan Savagelle, joka ei erehtynyt vaan iski illan toisen osumansa, kun reilu tunti oli takana.

0-2-maali lannisti terävimmän kärjen JJK:n takaa-ajosta, vaikka maalia haettiinkin loppuun asti. Verkot heiluivat kuitenkin vain omassa päässä, kun ensin Akseli Pelvas ja sitten kaksi maalia alustanut Sebastian Dahlström osuivat ja viimeistelivät näin lopppulukemiksi 0-4.

Ottelun lopussa nähtiin kuitenkin myös JJK:n kannalta iloinen kentillepaluu, sillä loukkaantumisensa selättänyt Tomi Petrescu tuli vaihdosta kentälle viimeiseksi reiluksi vartiksi.

Seuraavaksi JJK matkaa Seinäjoelle SJK:n vieraaksi ensi viikonloppuna.

JJK - HJK 0-4 (0-1)

Maalit:

0-1 2' Demba Savage

0-2 66' Savage

0-3 72' Akseli Pelvas

0-4 81' Sebastian Dahlström

 

JJK:n avauskokoonpano: Teppo Marttinen, Honar Abdi, Matti Lähitie, Severi Vielma, Hindrek Ojamaa, Samu Suoraniemi (73' Petrescu), Tommi Kari (c), Patrick Poutiainen (78' A.Manninen), Saku Leppänen, Mikko Manninen (18' Etock), Sasa Jovovic.

 

Vaihdossa: Jere Pyhäranta (mv), Gaël Etock (18'), Samu Nieminen, Aatu Manninen (78'), Tomi Petrescu (73').

 

Tähtipelaajat:

*** Filip Valencic

** Demba Savage

*Akseli Pelvas

 

Yleisöä: 2258

20170815-loppukaudenkotiottelut-wwwbanneri-1-hjk