Särkän joukkue taistelee Kiinassa sarjapaikastaan

15.09.2011

jori_kiinaJJK:sta muutama viikko sitten Kiinaan lähtenyt valmentaja Jori Särkkä on ehtinyt asettua uuteen kotikaupunkiinsa Nanchangiin. Kulttuurieroja Jyväskylään ja Veikkausliigaan on.

– Asutaan koko jengi Club Housessa, josta on helppo siirtyä treeneihin. Sapuskat ja muu on myös täällä. Helppo kulkea keskustaan taksilla ja siellähän porukkaa riittää. Toinen juttu on liikennesäännöt, joita ei tunnu kukaan noudattavan, ei täällä uskaltas itse
ajakaan, Särkkä raportoi.

Miehen mennessä Nanchangiin Kiinassa oli maaottelutauko. Näin sopeutuminen joukkueeseen onnistui optimaalisesti. Kyseessä on hyvinkin kansainvälinen työympäristö.

– Joukkueen taustalla on aika paljon porukkaa: päävalmentaja, jolla on pari apuvalmentajaa ja hollantilainen neuvonantaja. Mulla on selkeä rooli maalivahtivalmennuksessa. Treenejä oli välillä parit päivässä, mutta nyt kun pelit alkoivat, harjoitellaan kerran päivässä. Kentällä pyörii yhtä aikaa kolme eri tulkkia; brasseille yksi, korealaiselle yksi ja maalivahdeille eli mulle yksi – toisaalta alkaa jo yhteinen sävel löytyä veskareiden kanssa ilman tulkkiakin.

Joukkue voitti viime viikonloppuna tärkeän ottelun 1-0, mutta sai viikolla vierasottelussa Tianjin Tedalta selkäänsä maalein 3-0.

– Nyt sarja taas jatkuu normaalisti. Seitsemän kierrosta on vielä jäljellä. Kolme näistä pelataan kotona ja neljä vieraissa, joten tosi tiukka on sarjan loppu meille, Särkkä kertoo.

– Seuraava peli on lauantaina vieraissa edelleen, vastassa Henan. Tultiin Zengzhoun kaupunkiin, missä peli pelataan, juuri. Tällä alueella asuu vaatimattomasti 94 miljoonaa ihmistä. Aika upee stadion niilla on, vetää 37 000 henkeä katsomoon. Taistelu sarjapaikasta jatkuu!