Riihimäki, Luoma ja Saarikko kauden 2021 parhaat

30.11.2021

JJK:ssa on laitettu pakettiin kulunut kausi ja tuttuun tapaan katsojat saivat äänestää palkintojen saajat. Vuoden pelaajaksi äänestettiin Aati Riihimäki ja Vuoden taistelijaksi Juho Luoma. Vuoden läpimurto -äänestyksen vei puolestaan Jimi Saarikko.

Viime viikolla päättyneen yleisöäänestyksen perusteella valittiin viime vuoden tapaan Vuoden pelaaja 2021 sekä Vuoden läpimurto 2021 -palkintojen saajat. Uutena kategoriana mukaan tuli myös Vuoden taistelija 2021 -palkinto. Äänestyksessä ehdolla olivat kaikki Miesten Kakkosessa kaudella 2021 pelanneet Kettupaidat.

Yhteystietonsa jättäneiden äänestäjien kesken arvottiin myös JJK:n tuotepaketti. Arvonnan voittajalle on ilmoitettu henkilökohtaisesti.

Vuoden pelaaja 2021: Aati Riihimäki

Vuoden pelaaja äänestyksen vei 23% äänimäärällään hienon kauden pelannut JJK-vahti Aati Riihimäki! Vuonna 1998 syntynyt Riihimäki pelasi kaudella 2021 yhtä ottelua lukuun ottamatta kaikki pelit kettumaalin suulla. JJK:n rautaisen puolustuksen viimeisenä lukkona toiminut Riihimäki pelasi peräti 11 nollapeliä ja päästi pelaamassaan 21:ssa ottelussa selkänsä taakse vain 12 osumaa, mikä on vähemmän kuin yhdelläkään toisella seuralla Suomen kolmella ylimmällä sarjatasolla.

Vuoden taistelija 2021: Juho Luoma

Vuoden taistelijaksi äänestettiin oikean laitapuolustajan paikalla pääasiassa operoiva 21-vuotias Juho Luoma. Luoma on todellinen ”koppipelaaja” ja luontainen johtaja, joka taistelee jokaisesta pallosta aina viimeiseen saakka ja on tarpeen vaatiessa ensimmäisenä paikalla puolustamassa omiaan.

Vuoden läpimurto 2021: Jimi Saarikko

Vuoden läpimurto -äänestyksessä voittajasta ei jäänyt epäselvyyttä, sillä ensimmäisen kautensa miesten sarjoissa ja edustusjoukkueessa pelannut 17-vuotias Jimi Saarikko vei voiton saaden kolmanneksen äänistä. Saarikko nostettiin B-junioreista edustusjoukkueen mukaan kesken kauden ja nuorukainen pelasi itsensä nopeasti Harjun katsojien suosikiksi.

Ääniä pelaajaäänestykseen tuli satoja ja vaikka voittajista ei ollut lopulta juurikaan epäselvyyttä jakautuivat äänet kaikissa kategorioissa jopa parin kymmenen eri pelaajan kesken. Julkaisemme seuraavassa jokaisesta kolmesta kategoriasta kolmen kärjen sekä muutamia poimintoja äänestäjien kirjoittamista perusteluista heidän omille suosikeilleen:

Vuoden pelaaja 2021:

  1. Aati Riihimäki (23%)
  2. Antti Åke (16%)
  3. Ville Kirvesoja (15%)

 

Vuoden taistelija 2021:

  1. Juho Luoma (20%)
  2. Antti Åke (15%)
  3. Tuomas Koppelomäki (14%)

 

Vuoden läpimurto 2021:

  1. Jimi Saarikko (33%)
  2. Tuomas Koivisto (19%)
  3. Luka Savela (13%)

 

”Aati on paras ja sil on ylivoimanen hiustyyli”

”Aatilla vähiten päästettyjä maaleja, valtakunnallisestikin merkittävän vähän.”

”Andy, hyvää vääntöä alakertaan”

”Åke opetti omalla esimerkillä nuorempia puolustamisen taitoihin”

”Åke vuoden pelaaja. JJK:n puolustava keskiakseli oli huikea tällä kaudella. Kirvesoja voisi yhtä hyvin olla paras ja Hoffrenin voisi mainita myös, mutta mennään tällä jaottelulla.” 

”Läpimurto oli joko Saarikko tai Koivisto, äänestän tätä tuoretta maajoukkueherraa osin siksi että uskon että suuri osa äänestää Saarikkoa niin saadaan jännitystä kumpi pystin pokkaa.”

”Koivisto. Säykin kasvatti henkee ja veree sillä pitäis jo saada noi kaikki.”

”Tuomas Koivisto. Kapteenina U17 SM-joukkueessa, pitkä sarja ja nousu miesten joukkueeseen ja U18 maajoukkueeseen”

”Saarikko on heittämällä vuoden läpimurto, en ollut kuullutkaan koko tyypistä ennen kuin ilmestyi jostain dominoimaan. Uusi suosikkipelaajani!”

”Jimi lunasti paikkansa, ennakkoluuloton”

”Jimi on tehnyt todella kovasti töitä ja näyttänyt nyt mihin pystyy! Huippu suoritus nuorelta pojalta!”

”Jimiltä huikeita näyttöjä ja Juho nyt on kurko”

”Kauden pelaaja minulle Luoma, kantoi kapteenina muutamassa matsissa joukkuetta, täysin virheetöntä pelaamista läpi kauden.”

”Kirvesoja kantoi isoa roolia keskikentällä ja Villen laukaus on ihan 6/5! Derbyn voittomaali vaparista lisäajalla ei unohdu!”

”Koppelomäki toimii liiderimäisesti kentällä pelipaikasta riippumatta. On ottanut kentällä johtajan elkeitä yhtenä vanhimmista pelaajista muiden konkarien ollessa sivussa. Kantaa myös tulosvastuuta joukkueen maalinteossa ja omalla toiminnallaan johtaa koko joukkueen hyökkäystä. Kauniit temput ja oivaltavat syötöt tuovat myös viihdettä katsomoihin, jonka vuoksi Harjulle saapuminen on joka kerta kannattava sijoitus omaan ajankäyttöön. Raastaa koko kentän mitalla eikä anna pienten kolhujen hidastaa matkaa. On valmis rooliin kuin rooliin ja antaa koko sydämensä joukkueelle vaikeinakin hetkinä.”

”Koppelomäki for ballon d’or”

”Koppelomäki selkeästi pelin ydin ja peruskallio molempiin suuntiin.”

”Koppelomäeltä vahvaa suorittamista koko kauden. Hänen pelaamista on ilo katsella!”

”Porkka saa aivan liian vähän kunniaa asiantuntijapiireissä, joko ensi kaudeksi vihdoin liigaan? Vai lähteekö suoraan ulkomaille, kaikki eväät menestykseen kyllä löytyy. Suoritti koko kauden jo tuttuun tapaan Veikkausliigatasolla kantaen muita reppuselässä. Väsymätön taistelija, joka selvästi viihtyy myös kuntosalilla. Mielestäni ”Riven” pitäisi katsella myös Porkan tämän kauden pelejä seuraavia maajoukkuevalintoja pohtiessaan. Olet ikuisesti sydämessäni Jonne Porkka, ensirakkauteni, minun laitapuolustajani.”

”Pelit joissa porkka oli loukkaantuneena, näkyi lopputuloksessa JJK:n kannalta negatiivisesti.”

”Jaakolta kovaa taistelua peliajasta ;)”

”Niklas Nevala oli ilmiömäinen U21-joukkueessa ja debyytti edustusjoukkueessa oli silmiä hivelevää!”

”Matias Sydänmaa. Taitava pelinrakentaja ja taistelija”

”Matias – Hyvä nuori lupaus”

”Joel on omistanut paljon uralleen, tekee periksi antamatonta työtä joukkueen ja itsensä kehittämiseksi.”

”Joel ja Maxi. Olen seurannut näitä nuoria miehiä aivan pikkujunnuista asti. Kovia ovat olleet aina tekemään töitä ja todellisia joukkuepelaajia molemmat. Mahtavaa 2002 ikäluokkaa ❤”

”Aksu taisteli itsensä kuntoon, siinä vasta taistelija”

”Ciriaco näkyvä pelaaja hyökkäyssuuntaan mutta hoiti myös oman roolinsa pakkina kiitettävästi. Moderni laitapakki jolla hyvät fyysiset ominaisuudet. Itseluottamus kasvoi kauden ja onnistumisten myötä.”

”Riihimäki taistelijan pestillä lähinnä siksi, että olisi voinut olla myös jompi kumpi noista toisistakin vaihtoehdoista. Taistelijatitteliin minusta vahvoilla myös kaikki kolme topparia Åke, Hoffren ja nuori potentiaalinen ”läpimurtopelaaja” Koivisto. Yhtä kaikki vähäiset maalit omaan päähän ovat pitkälti tuon nelikon (mv + topparit) ansiota. Toki koko joukkueen sitoutuminen puolustuspeliin ja oma vahva pallonhallinta myös isoja tekijöitä oman pään hienoon saldoon.”

”Savela, kuten muutkin 2004 syntyneet B-juniorit esiintyivät rohkein ottein miesten peleissä ja tekivät vaikutuksen”

”Luka on mun lemppari”

”Roope Salo – komee ja hyvä pelaa!”

”Ootte parhaita kaikki!”

”Shirman Osso – Hieno mies, nuori pelaaja”

”Shemmu on alffa”

”Vuoden tulokkaita/läpimurtopelaajia oikeastaan lähes kaikki 17-20 -vuotiaat Clarkin oppipojat, jotka kävivät kentällä kakkosen otteluissa tällä kaudella. Luottamukseni seuran ja ykkösjoukkueen tulevaisuuteen nousi uusiin sfääreihin. Asiat ovat hyvällä mallilla. Kiitos.”

”Puolustuksellisesti upean kauden jälkeen on pakko nostaa esiin onnistujia puolustuspäästä! Kiitos tästä kaudesta, ensikaudella sitten kohti Ykköstä!”

”Innolla odotetaan jo tulevaa kautta ja nousua ykköseen 😁”

”Koko pelaajisto ansaitsee kiitokset nimenomaan hyvästä joukkuepelaamisesta. JJK seuratyö ansaitsee myös ruusunsa!”

”Upea kausi koko joukkueelta. Leveyttä riittäisi korkeammallekin tasolle.”