Riihimäki ja Luoma jatkavat – Heikkiselle sopimus

02.02.2021

JJK:n alakerran vahvistaminen jatkuu: Kettuvahti Aati Riihimäki ja laitapuolustaja Juho Luoma jatkavat JJK:ssa kaudella 2021. B-nuorten viime kauden maalivahti Joni Heikkinen liittyy niinikään sopimuspelaajien joukkoon.

1998 syntynyt JJK:n oma kasvatti Aati Riihimäki palasi muualla vietetyn vuoden jälkeen Kettupaitaan kaudelle 2020 ja kantoi pääasiassa torjuntavastuun koko kauden ajan pelaten kahta ottelua lukuun ottamatta kaikki pelit. Riihimäki nostettiin ensimmäistä kertaa JJK:n edustusjoukkueen mukaan Ykkösen kaudelle 2018 ja tuolloin vasta 20-vuotias nuorukainen nappasikin debyyttikautensa käynnistyttyä nopeasti itselleen ykköstorjujan paikan. Syksyllä kärsitty loukkaantuminen lopetti kuitenkin vahvaa kautta pelanneen miehen ottelut ennen aikojaan. Kaudella 2019 Riihimäki siirtyi ensin AC Oulun miehistöön Ykköseen ja sieltä kesken kauden toisen Ykkösen seuran AC Kajaanin maalinsuulle. Viime keväänä JJK:n noustua Kakkoseen oli aika palata kotiin.

Nousijajoukkueen sijoitus tasaisessa Kakkosen C-lohkossa oli lopulta kuudes, tasapisteissä sekä viidennen että tavoitteeksi asetetun neljännen sijan kanssa. Vielä alkukaudesta JJK taisteli tosissaan sarjan kärkipaikasta, mutta elokuussa koetun notkahduksen myötä kärkisijat lipuivat lopulta kettujen ulottumattomiin. Nuoren joukkueen otteissa näkyikin ajoittain vaikeuksia saada peliesityksiin tasaisuutta ja Riihimäen mukaan parannettavaa jäi myös henkilökohtaisella tasolla.

–  Koen, että minulla olisi todella paljon enemmän annettavaa, mitä en jostain syystä saanut viime kaudella itsestäni irti. Jos suoraan sanotaan olin viime kaudella huono ja ensi kaudella lupaan olla parempi! Tosi odottavainen fiilis on kuitenkin ensi kaudesta ja näen, että meillä on aidosti hyvät mahdollisuudet pärjätä niin varsinaisella Kakkosen kaudella kuin cupissakin. Alkaisipa jo pelit! Riihimäki toivoo.

Juho Luomalle kertyi viime kaudella eniten otteluita koko joukkueesta (kuva: Jussi Reinilä)

21-vuotissyntymäpäiväänsä juuri tänään viettävä Juho Luoma operoi päättyneellä kaudella JJK:n oikeana laitapakkina, mutta myös muut pelipaikat ovat tulleet kettukasvatille tutuksi. Luoma on monipuolinen ja älykäs puolustaja, joka pystyy pelaamaan erilaisissa rooleissa sekä tuomaan lisäpotkua hyökkäyspeliin.

– Menneestä kaudesta jäi itselle vähän kaksijakoiset fiilikset. Meillä oli hyvä porukka kasassa kentällä ja kopissa, mutta ei kuitenkaan saatu ihan parasta irti itsestämme, ainakaan kaikissa peleissä. Sen takia menetettiin aika monessa pelissä sellaisia pisteitä mitkä olisi pitänyt raapia, että voidaan pelata kärkisijoista. Omassakin pelaamisessa jäi kyllä parannettavaa, mutta siihen pitää olla tyytyväinen, että vastuuta tuli siitäkin huolimatta paljon, Luoma kiittelee.

Saadusta vastuusta kertoo osaltaan myös se, että Luoma oli joukkueensa ainoa, joka pelasi kaikissa kauden 17 ottelussa. Johtajuutta huokuvana niin sanottuna ”koppipelaajana” mies onkin varsin tärkeä palanen joukkueelle ja joukkuehengelle myös kentän ulkopuolella. Riihimäen tapaan myös Luoma uskoo, ettei joukkue esittänyt viime kaudella vielä parastaan ja halu kehittyä on kova.

– Tulevasta kaudesta on aika odottavat fiilikset, kun tilanne on futiksen ja muunkin maailman menon osalta vielä tällä hetkellä aika sekava. Oma toive olisi, että päästäisiin pelaamaan nousua tavoitellen ihan täysimittainen sarja ja peleissä ulosmittaamaan omaa potentiaaliamme vielä paremmin ja tasaisemmin kuin viime kaudella, Luoma ennakoi.

Joni Heikkinen (#13) estämässä Maxime Nzezan maalintekoyritystä (kuva: H. Stier/Hesti.fi)

Heikkinen täydentämään maalivahtiosastoa

Vuonna 2003 syntynyt maalivahti Joni Heikkinen täydentää JJK:n maalivahtiosastoa 2-vuotisella sopimuksellaan. Heikkinen on Palokan Riennon kasvatti, joka on pelannut Kettupaidassa viimeiset kaksi kautta. Viime kaudella B-nuorten otteluissa Aleksi Partasen kanssa torjuntavastuun jakaneen Heikkisen peliaikaa verottivat loukkaantumishuolet. 17-vuotiaan veskarin vahvuus on hänen omien sanojensa mukaan jalalla pelaaminen.

JJK:n ottelut käynnistyvät Kakkosen Cupin merkeissä tulevana sunnuntaina 7.2., kun Kettupaidat matkustavat Ilves/2 vieraaksi Tampereen Pirkkahalliin. Peli toimii samalla joulukuussa puikkoihin hypänneen päävalmentajan Ari Kosken aikakauden ensimmäisenä harjoitusotteluna, sillä koronasta ja kenttätilanteesta johtuen ei pelejä tänä talvena ole vielä päästy pelaamaan. JJK:n tämän hetkisen sopimustilanteen näet alta ja listaan saadaan täydennystä vielä ennen viikonloppua.

JJK:n pelaajasopimukset 2021:

Artimo Matti (MV)

Björn Jaakko

Ciriaco Eduard

Ervasti Rasmus

Ervasti Roope

Ervasti Vili

Heikkinen Joni (MV)

Kauppinen Niklas

Kirvesoja Ville

Kivelä Nico

Koivisto Tuomas

Korhonen Konsta

Korhonen Teemu

Luoma Juho

Madetoja Joonas

Manninen Mikko

Nevala Niklas

Nzeza Maxime

Paananen Lauri

Partanen Aleksi (MV)

Pasanen Joel

Pllana Altin

Riihimäki Aati (MV)

Saastamoinen Robin

Stier Veeti

Åke Antti

Österlund Tatu (MV)