anonyymi_harjunpoika”Suomen talvi tuntuu aina pitkältä, mutta nyt se on tuntunut ihan loputtomalta, ja niin saamarin pimeältä. Aurinko on kuitenkin vihdoin alkanut kunnolla lämmittää. Lumikinokset tuntuvat haihtuvan silmissä ja sulavan maan suloisenetova haju täyttää ilman, kesä tulee viimeinkin! Jalkapalloväelle se tarkoittaa vain yhtä asiaa: kausi alkaa!

 

Nousen loputtomia Harjun portaita. Voin jo mielessäni kuulla ottelun kuulutukset, pakolliset mainokset ja kuuluttajan tervetulotoivotukset. Kahvi ja paistuva makkara tuoksuvat, jossain kiljuu muksu riemusta, todennäköisesti kyntää pituushyppyhiekassa.

 

Kävelen stadionin sivuportille ja katson lukitun verkko-oven läpi. Stadionilla on vielä isoja lumikasoja, mutta kenttä alkaa olla kunnossa. Tekee mieli pakkomielteenomaisesti tarkistaa, että kausikortti aivan varmasti on vielä rahapussissa, tallessa omalla paikallaan. Eikö aloitettaisi jo?

 

Nojaan portinpieleen ja suljen hetkeksi silmät miettien viime vuotta. Kovien odotusten jälkeen täystyrmäys jo ensimmäisessä kotiottelussa. Kaikki ne tuskastuttavat helpot maalit ja tuherretut kotiottelut. Pitkät kotimatkat vieraspaikkakunnilta tappio niskassa. Mieleen nousee myös se kamala hetki, kun suttuisesta nettistriimistä näki pallon painuvan JJK:n verkkoon Podgorican illassa ja eurounelma romutettiin varmaan sillä tylyimmällä tavalla, vierasmaalisäännöllä. Sydäntä vihlaisee.

 

Tilalle tulvii nopeasti kuitenkin uusia muistoja. Kesähelteinen Harju, joka sekoaa aivan täysin Tamas G:n sivallettua sen ensimmäisen maalin Stabaekin verkkoon. Tunden jo divarista tutut hyppytuuletukset. Voitonjuhlat lämpimässä kesäyössä.

 

Juhlinta ja laulu kaatosateessa Lahti-voitossa. Juhlinta ja laulu Suomen parhaiden A-junnujen kunniaksi. Eero Markkanen, hieno mies joka nousi katsomosta parrasvaloihin! Jordin maali debyytissään…puhumattakaan Bennosta, mikä sisääntulo liigaan! Klubista napattu Sakselakin lähetti terveisiä Helsinkiin heti ekassa pelissään uuden kotiyleisönsä edessä. Ja olisiko tuo kausi voinut päättyä enää yhtään paremmin kuin villeihin debyyttimaalijuhliin oman kasvatin kanssa? Kuka osaa sanoa, missä ja milloin viimeksi on stadionillinen väkeä seonnut viimesekuntien 3-6-kavennusmaalista niin pahasti, että kaikki ei tolpillaan pysy?

 

Ja ne vierasmatkat. Aina ei töitä ja sosiaalisia esteitä saa raivattua tieltä, mutta silloin kun saa, on se joka sentin arvoista, oli alla sitten bussi tai henkilöauto. Huivi kaulassa, kaverit ympärillä, pari hiivaista alla, rakastamani joukkue nurmella. Alkuvihellyksen aikaan sitä jääräpäinen toivo kuplii aina rinnassa, riippumatta edellisen kierroksen tuloksesta. Joku missaa aina maalin, pelin jälkeen arvotaan missä syödään, kotona ollaan yön pikkutunneilla. Jälkipuintia, juhlitaan tai kirotaan, niin tai näin, arvokkainta on saada tehdä sitä loistavassa seurassa.

 

Tuskastun yhtäkkiä. Vielä yli viikko! Ei jaksaisi enää odottaa. Onneksi lauantaina on edessä reissu Lahteen. Liigacupin voittaminen olisi tietenkin ihan kiva, mutta kyllähän päivän ja matkan suurin arvo on silti jossain muualla. Loputtoman talven jälkeen porukka saa kokoontua taas vierasreissulle ja lähteä huutamaan ja laulamaan sille parhaalle joukkueelle. Oot mun JJK! Kausi käyntiin jo!”

 

 

Kirjoittaja on kuningaslajille ja etenkin suomifutikselle täysin sydämensä menettänyt Harjun Poika.

 

 

voitonjuhlat_jjklahti_080712