jjk-grifk-5DM_6773

Kaudella 2013 JJK:n päävalmentajaksi noussut Juha Pasoja jatkaa kettuseurassa myös tulevat kaksi kautta! Myös neljän oman juniorin kanssa on tehty loppukauden kestävät sopimukset.

Vuonna 1976 syntynyt Pasoja saapui Jyväskylään talvella 2009 vahvistamaan Kettupaitojen puolustusta ja tuomaan joukkueeseen kaivattua kokemusta JJK:n valmistautuessa historiansa toiseen kauteen Veikkausliigassa. Kauden 2012 päätteeksi päättyi topparin pitkä ja komea ura aktiivipelaajana ja ”Paha-Paso” siirtyi kalkkiviivojen toiselle puolelle Kari Martosen apuvalmentajaksi. Jo aiemmin Pasoja oli ollut mukana juniorien ja reservijoukkue Villikettujen valmennuksessa.

Kun nyt Hakan päävalmentajana Harjulle saapuva Martonen sai väistyä kesken kauden, nousi Pasoja päävalmentajan paikalle. Vaikea kausi päättyi putoamiseen Veikkausliigasta Ykköseen ja uutta nousua lähdettiin rakentamaan pitkäjänteisesti omien kasvattien ja paikallisten pelaajien varaan.

Viimeisen kahden kauden ajan edustusjoukkueesta valtaosa onkin ollut JJK:n omia kasvatteja – niin tälläkin kaudella. Nyt, kun kausi 2016 on juuri ohittanut puolenvälin krouvin, on JJK suunnitelmien mukaisessa paikassa: tasaisessa kärkipäässä kamppailemassa paikasta Veikkausliigassa. Voitto Hakasta tänään nostaisi Kettupaidat jälleen sarjan piikkipaikalle ohi TPS:n ja AC Oulun.

2016-08-03_0216

Omien poikien kasvatusprojektiin sitoutunut Pasoja jatkaa siis kettulahjakkuuksien koulimista ainakin kauteen 2018 asti.

– Täällä on tehty paljon oikeita asioita. Tietenkin haasteita on ollut ja on edelleen, mutta seura on kehittynyt ja kehittyy edelleen kaiken aikaa – ja kun oma valmentajaura on vasta alussa, on tämä hyvä paikka kehittää myös itseään, tuumaa Pasoja.

– Töitä saa tehdä rauhassa pitkäjänteisen projektin parissa, mutta tulostavoitteet pystyy kuitenkin asettemaan riittävän korkealle.

Nyt kolmatta kokonaista kauttaan valmentava Pasoja on kehittänyt JJK:ssa pelaajia, mutta kehittynyt myös itse ja mainitsee siitä konkreettisen esimerkin.

– Ulosanti ja muille puhuminen. Valmentajana on kuitenkin erittäin tärkeää osata kertoa asiat niin, että pelaajat ne ymmärtävät. Yksi hyvä puoli pitkäjänteisyydessä on sekin, että kun tekee pitkään töitä samojen pelaajien kanssa, ehtii vielä korjaamaan tilanteen, jos joskus treeneissä selittää mitä sattuu, Pasoja virnuilee.

JJK on ottanut strategiakseen kasvattaa edustusjoukkueen rungon itse omista junioreista – niin nyt kuin tulevinakin kausina. Tie on palkitseva, mutta myös kärsivällisyyttä vaativa ja haastava etenkin valmentajalle.

– On erittäin mielenkiintoista käydä läpi omia junioreja. Haasteet on olleet samat joka kauden päätteeksi: parhaat ovat lähteneet eteenpäin ja pitää miettiä, kuka nousee lähtijöiden tilalle – se on erittäin mielenkiintoista ja valmentajana tykkään siitä haasteesta. Olisihan se omalla tavallaan helpompaa kerätä joka kaudelle joukkue isolla rahalla valmiista pelaajista, mutta tämä on kuitenkin mielekkäämpää näin.

2015-09-19_jjk-vifk_0194

Kiitosta Pasojalta saavat myös lähimmät kollegat kentän reunalla.

– Meillä on edustusjoukkueessa nyt todella hyvä ja toimiva valmennus- ja taustaryhmä koossa: Antti Luhta (fysiikkavalmentaja), Janne Korhonen (maalivahtivalmentaja), Valttu Korhonen (joukkueenjohtaja) ja mukaan voi laskea myös vanhimmat pelaajat, jotka ovat jo osaltaan valmennustoiminnassa mukana. Pystymme avoimesti keskustelemaan ja vaihtamaan ajatuksia niin edusjoukkueen kuin laajemmin seurankin suhteen ja antamaan välillä hyvin suoraakin palautetta.

– Tai juuri sitähän se usein onkin, Pasoja nauraa.

jjk-grifk-IMG_7895

”Hyvä keskusteluyhteys”

Edustusjoukkueen lisäksi kommunikaatio toimii Pasojan mukaan myös vanhimpien juniori-ikäluokkien suuntaan. Tällä kaudella JJK:n A-nuoria ja Villikettuja valmentaa Sami Mustalampi kakkosvalmentajanaan Risto Kontio, B-junnuja taas Mikko Manninen apunaan Niklas Virtanen. Kaikki ovat olleet JJK:n juniorivalmennuksessa mukana jo useamman kauden ja Mannisen tavoin myös Kontio ja Virtanen ovat lisäksi JJK-kasvatteja.

– Yhteistyö ja kommunikaatio edustusjoukkueen, A- ja B-nuorten valmentajien välillä on vuosi vuodelta parantunut ja tehostunut. Pystyn luottamaan junnuvalmentajiin ja siihen, että näkemykset peleistä ja pelaajista on samoilla linjoilla – jos ei itse pääse jotain peliä näkemään, tietää että saa valmentajalta luotettavan raportin.

– Pidän kuitenkin erittäin tärkeänä, että edustusjoukkueen valmentaja käy katsomassa niin paljon nuorten pelejä kuin pystyy ja treenejäkin ajoittain. Samoin Villikettujen pelejä, kyllä sieltä Kolmosestakin voi helmiä löytyä, kuten Setti (Settyslas Loutelamio) osoittaa.

2016-08-03_0168

Myös edustusjoukkueen ja vanhimpien juniori-ikäluokkien pelillistä ilmettä on tietyiltä osin yhdenmukaistettu.

– Ei nyt mitään kiveenhakattua yhtä yhteistä pelitapaa ole kaikille joukkueelle, jonkin verran sitä pitää kuitenkin aina valita käytettävissä olevien pelaajien mukaan. Mutta tiettyjä samoja elementtejä on: neljän puolustajan linja on tärkeä ja tietyt suuret linjat siitä, miten yksilöt sen pelitavan sisällä toimivat, esimerkkinä puolenvaihdot.

– Ylipäänsä tietynlainen suoraviivainen pelitapa ja tiivis puolustuspelaaminen on se, mitä haetaan kaikissa näissä joukkeissa.

Myös tulevaisuus pelaajarintamalla näyttää Pasojan mukaan hyvältä.

– Kyllä sieltä saadaan jatkossakin kasvatettua omia poikia edustusjoukkueelle. Kehitystä tapahtuu kaiken aikaan ja meillä on päteviä tekijöitä A- ja B-junnuissa. Kaiken kaikkiaan tulevaisuus näyttää valoisalta.

2016-06-12_0008

Lisää omia kasvatteja edustusrinkiin

Konkreettisena askeleena omien poikien kasvamisesta ovat sopimukset, jotka on tehty neljän A-juniorin kanssa: loppukauden sopimukset ovat tehneet vuonna 1996 syntyneet keskikenttäpelaajat Tuomas Koppelomäki ja Ville Kirvesoja sekä topparit Joonas Suominen (1998) ja Sami Nissinen (2000). Koppelomäki ja Kirvesoja olivat kokoonpanossa jo viime viikon FC Jazz-ottelussa, Nissinen taas nähtiin kentällä talven harjoitusotteluissa.

– Aletaan pikkuhiljaa ajamaan poikia sisään edustusjoukkueeseen. Kaikkien kohdalla ensisijainen ajatus on, että pojat oppivat jo nyt ensi talvea ajatellen, millaista työntekoa vaatii olla edustusjoukkueen mukana – harppaus junioreista miesten mukaan on kuitenkin melko iso.

– Ja tietenkin kaikki ovat jo nyt myös leventämässä rinkiä pelejä ajatellen, kuten viime viikolla jo nähtiinkin.

2016-08-03_0165

Kirvesoja (etualalla) ja Koppelomäki

Seurajohto tyytyväinen

Myös seuran johdossa ollaan tyytyväisiä, että Pasoja jatkaa JJK:ssa aloittamaansa kasvatusprojektia.

– Seurajohto on erittäin tyytyväinen nyt tehtyyn jatkosopimukseen päävalmentaja Pasojan kanssa, toteaa toimitusjohtaja Janne Mönkkönen.

– Tässä seurassa kaikki pyrkivät eteenpäin ja siksi onkin hieno juttu, että Pasoja mainitsi jo neuvotteluvaiheessa halunsa kehittyä edelleen. Hän valmistui UEFA Pro -koulutuksesta tänä vuonna ja kouluttautuminen jatkuu edelleen myös uuden sopimuksen myötä vähintäänkin opintomatkan muodossa.

Pasojan sopimus on ensimmäinen kuluvan kauden aikana tehty jatkosopimus.

– Jatkuvuus on hieno juttu. Yhteistyö ja työnjako valmennuksessa on toiminut kuluvalla kaudella koko valmentajakolmikon (Pasoja, Luhta, Korhonen) kesken hyvin, ja nyt jo kaksi kolmesta on kiinnitetty myös jatkoa ajatellen, kun myös fysiikkavalmentajana toimivan Luhdan sopimus on voimassa myös kauden 2017.

2016-06-18_0175

Mönkkönen myös toteaa Pasojan tavoin, että pelaajien kasvattamisessa on omat haasteensa, vaikka JJK linjastaan hyvin ylpeä onkin.

– Oman Kylän Pojat on seuran valitsema linja. Valmennus on sitoutunut esimerkillisesti nuorten pelaajien kehittämiseen ja myös tulokset ovat hyviä. Haastetta toki riittää, sillä kasvattajaseuraksi profiloitumisen myötä oikoteitä ei etsitä, vaan pelaajat kasvatetaan itse. Toivottavasti nousu Veikkausliigaan onnistuu tänä seurana, ettei ylemmälle tasolle nousta mies kerrallaan niin kuin viime kauden päätteeksi Robert Taylorin, Antto Hilskan ja Aleksis Lehtosen siirtojen myötä kävi.

– Myös uusien nuorten pelaajan kiinnittäminen loppukauden ajaksi edustusjoukkueseen kuuluu luonnollisena osana Oman Kylän Pojat-teemaan. Nyt on nuorilla herroilla näytön paikka – he pääsevät treenaamaan Keski-Suomen kovimman joukkueen mukana. Toivottavasti he myös onnistuvat, sillä peliaika pitää ansaita, eikä sitä tällä hetkellä ole helpolla luvassa. Syksyn mittainen laajennettu testijakso palvelee puolin ja toisin tarkoitusta, ja toivotaan että näistä nuorista kasvaa seuran tulevaisuus!

Tänään Pasoja luotsaa kettulaumansa Harjulla vanhaa seuraansa Hakaa vastaan klo 18:30 alkavassa ottelussa – tervetuloa!

Oletko Sinä Keski-Suomen seuraava jalkapallomesenaatti? Tai haluatko olla yksi heistä? Tule mukaan!

jjk-wwwbanneri-jjkhaka-1000x371