Paluu tositoimiin: Viikingit – JJK

25.06.2014

2014-05-07_jjk-fcviikingit_0026

Ykkösen pieni juhannustauko on ohitse ja JJK matkaa torstaina Vuosaareen kohtaamaan FC Viikingit. Kohtaaminen on kauden toinen – aikaisemmassa pisteet jaettiin Harjulla 0-0-tasapelillä.

Sittemmin Viikingit on onnistunut hankkimaan vain kolme lisäpistettä, kun HIFK kaatui kesäkuun alussa. Nyt vuosaarelaiset pitävätkin sarjataulukon perää neljällä pisteellään, JJK taas on kymmenellä pisteellään tiukassa keskikastissa.

Juha Pasojan mukaan  Juhannuksen lyhyt tauko oli paikallaan kesäkuun tiiviin ottelutahdin jälkeen.

– Kyllä se teki jätkille hyvää, että he saivat vähän levätä ja vetää henkeä. Nyt ollaan tämä viikko treenattu jälleen oikein kunnolla.

Kuluvalla viikolla on kaksi ottelua: ensin vastassa on Viikingit vieraskentällä, sitten sunnuntaina Ilves Harjulla. Ilves-ottelun jälkeen Kettupaidoilla on jälleen taukoa,  kun pelikentille kirmataan seuraavan kerran heinäkuun puolivälin paikkeilla.

– Tuohan se  oman haasteensa henkiseen valmistautumiseen, kun nyt on muutaman päivän sisään kaksi ottelua kahden huilitauon välissä. Fyysisesti joukkue on aivan varmasti iskussa – nyt täytyy vain huolehtia siitä, että  jokainen on iskussa myös korvien välistä ja latautuminen menee nappiin.

Viikinkilauma vieraili alkukaudesta Harjulla ja tuolloin joukkuet tahkosivat maalittoman tasapelin. Sittemmin Viikingit on ehtinyt kokea muutoksi, kun Mika Sandberg on ottanut Ilkka Jäntin paikan joukkueen peräsimessä.

– Ensimmäisessä kohtaamisessa he pelasivat varsin suoraviivaisesti ja fyysisesti – varmasti heidän pelinsä on muuttunut pelaavampaan suuntaan siitä. Ja toisaalta meidänkin pelimme on parantunut kauden edetessä, joten eiköhän luvassa ole erilainen ottelu kuin keväällä.

– Mutta tietenkin heillä on paljon kookkaita pelaajia ja varmasti he pyrkivät nytkin meitä horjuttamaan fyysisellä pelillä. Meidän pitää pystyä vastaamaan heidän fyysisyyteensä – ei painimalla, vaan liikuttamalla palloa. Palloa liikkeelle ja sitä kautta painetta heidän puolustukseensa, Paso paaluttaa.

2014-05-07_jjk-fcviikingit_0012

Viikinkien ykkösvahti Mika Johanssonilla todettiin juhannuksen alla reisivamma, joka pitää miehen sivussa useamman viikon. Maalivahtiosastoa paikkaamaan tuli tällä viikolla lainapestillä FC Espoota edustava Patrick Bantamoi, joka on ehtinyt tulla Veikkausliigastakin varsin tutuksi. Bantamoi on ensimmäistä kertaa Viikinkien kokoonpanossa JJK-ottelussa ja tässä onkin kenties Kettupaidoille yksi iskun paikka.

– Tuohan se aina omat haasteensa puolustuspelaamiseen, kun mukaan tulee uusi mies – heiltä taitaa toinen vakiotoppareistakin olla nyt sivussa. Voikin siis olla, että heidän yhteispelinsä puolustuksessa ei ole parhaimmillaan ja siihen meidän pitää iskeä.

Kettupaidoilta Iiro Järvinen on ottelusta sivussa, samoin polvivaivainen Antti Maltsin.

– Antti on jo pystynyt treenaamaan, mutta ei ole vielä aivan pelikunnossa. Myös Aram (Hasanzada) sai pienen kolhun ja joutuu jättämään pelin väliin. Muutoin ovat miehet kunnossa.

Sivussa on myös Teppo Marttinen, joskin positiivisemmasta syystä – nuori mies kun on alle 18-vuotiaiden maajoukkueen mukana Baltic Cupissa Liettuassa.

 Viikingit – JJK, torstaina 26.6. kello 17:00, Heteniityn kenttä, Helsinki