Otteluraportti: SC Riverball taipui kauden avaustappioonsa 5-0-tuloksella

06.06.2019

JJK:n kotiotteluputki sai jatkoa keskiviikkoiltana, kun SC Riverball vieraili Harjulla. Tuloksena oli joensuulaisten kauden ensimmäinen tappio, kun kotijoukkue latoi taululle selvät 5-0-lukemat: Leevi Kemppainen osui kertaalleen ja Eeli Liukkonen sekä Robin Saastamoinen molemmat kahteen kertaan.

JJK jatkoi siitä, mihin perjantaina Kurkimäen Kisaa vastaan jäi ja hallitsi peliä alusta loppuun. Jo aivan alkuminuuteilla nähtiin parikin läheltä piti-tilannetta vieraiden maalilla, mutta maalipuiden kolistelua lähemmäksi ei vielä päästy. Reilun vartin jälkeen kehikko kolisi jälleen Riverin päädyssä, kun Robin Saastamoisen sivuvapari napsahti ylähirteen.

21.minuutilla maalipuut eivät enää olleet isäntien esteenä, kun Leevi Kemppainen iski pallon maaliin kulmapotkun jälkitilanteesta!

Myös vierasjoukkueella oli kuitenkin muutamia paikkoja etenkin ensimmäisellä puoliajalla. Vartin kohdilla kettuvahti Matti Artimo poimi vaivatta heppoiseksi jääneen laukauksenläpiajon päätteeksi ja 26.minuutilla Klaus Nevalainen pääsi karkuun isäntien puolustukselta, mutta Artimo veti jälleen pidemmän korren.

Huomattavasti kiireisempi ilta oli kuitenkin Antti Jäntillä vieraiden maalilla. Puolen tunnin kieppeillä Jäntti torjui ensin Saastamoisen vedon ja paluupallosta Olli Pöyliön laukauksen. Parin minuutin päästä Jäntti joutui jälleen venymään katkomalla ensin Eeli Liukkosen syötön avopaikassa odotelleille Kemppaiselle ja Saastamoiselle ja torjumalla myös Mikko Mannisen puskun jälkitilanteesta.

Liukkonen itse tälläsi kuitenkin taukotilanteeksi 2-0 noustuaan vapaaksi takatolpalle, kun puoliaikaa oli jäljellä viitisen minuuttia.

Matti Artimo on pitänyt JJK:n maalin puhtaana kaikissa kolmessa kotiottelussa. Kollega Antti Jäntillä taas oli Harjulla hikinen iltapuhde. (Artikkelin kuvat: Mari Nokelainen)

Toisella puoliajalla JJK meni lopullisesti menojaan. Kolmatta maalia juhlittiin 56.minuutilla, kun Aatu Manninen toi pallon boksiin ja Mikko Manninen laukoi – Jäntti sai vetoon käsiään väliin, mutta Liukkonen oli jälleen kärkkäänä takatolpalla ja tökkäsi pallon maaliin.

Vain muutamia minuutteja myöhemmin Manu alusti loistopaikan Saastamoiselle, joka viimeisteli lähietäisyydeltä varmasti lukemiksi 4-0. Ja jälleen vain muutaman minuutin kuluttua sama mies oli asialla toistamiseen: tällä kertaa Liukkonen alusti mainiosti paikan ja Saastamoinen sinetöi ottelun loppulukemiksi 5-0.

JJK:lla oli paikkoja iskeä taululle rumemmatkin lukemat, mutta maalipuut olivat tällä kertaa vieraiden puolella. Saastamoinen kolisteli kehikoita useampaan otteeseen ja kapteenin tilalle vaihdosta tullut Juuso Seuri kokeili niinikään tolpan kestävyyttä, kun hyvän kuljetuksen päätteeksi nähty komea laukaus kolahti takatolppaan.

Kettupaitojen kolmesta ensimmäisestä kotiottelusta saldona on nyt kolme voittoa suvereenein maaliluvuin 18-0.

JJK nousi voittonsa myötä sarjataulukossa toiseksi – Saastamoinen ja Liukkonen puolestaan valtasivat tuplaosumillaan maalipörssin kärjen. Kotiotteluputki jatkuu seuraavaksi todellisella herkkupalalla, kun sarjakärki FC Blackbird saapuu paikallisottelussa vieraaksi Harjun Stadionille tulevana keskiviikkona. Tätä matsia ei kannata missata!

JJK – SC Riverball 5-0 (2-0)

1-0 22′ Leevi Kemppainen

2-0 39′ Eeli Liukkonen

3-0 56′ Liukkonen

4-0 61′ Robin Saastamoinen

5-0 64′ Saastamoinen

 

JJK:n avauskokoonpano: Matti Artimo (mv), Eero Korhonen, Sakari Holopainen (65′ Hanslian), Sami Nissinen, Juho Luoma (74′ Fagerström), Olli Pöyliö, Aatu Manninen, Eeli Liukkonen (81′ Ludwig), Robin Saastamoinen (c) (67′ Seuri), Leevi Kemppainen (81′ Ervasti), Mikko Manninen.

Vaihdossa: Antto Mikkonen (mv), Fabian Hanslian (65′), Tuure Fagerström (74′), Niklas Kauppinen, Leif Ludwig (81′), Rasmus Ervasti (81′), Juuso Seuri (67′).