Otteluraportti: Liukkosen viisi maalia tahdittivat maalijuhlia, ToU kaatui 8-0

16.05.2019

JJK avasi kauden 2019 kotiottelunsa murskaavalla 8-0-voitolla ToU:sta. Robin Saastamoinen, Niklas Kauppinen sekä Juho Luoma iskivät maalit mieleen, mutta illan hahmona hääri peräti viisi maalia takonut Eeli Liukkonen.

Paremmasta ei misään vaiheessa ollut epäselvyyttä, vaan JJK määräsi Viitaniemen kevätauringossa tahdin vahvasti alusta asti. Vielä avauspuoliajalla vierasjoukkueen tiivis puolustuspelaaminen pystyi pitämään numerot maltillisina, mutta JJK piti omassa pelissään vauhtia yllä loppuun asti ja takoi lopulta taululle armottomat 8-0-numerot vieraiden alkaessa väsyä ottelun edetessä.

Eeli Liukkosen maalishow alkoi kuitenkin jo ensimmäisellä puoliajalla. 19-vuotias keskikenttätaituri aloitti maalinteon 21.minuutilla ja tuplasi JJK:n johdon 31.minuutilla. Tauolle mentiin 2-0-lukemissa.

Viiden maalin mies Eeli Liukkonen.

Kauden ensiesiintymisensä teki kotiyleisön edessä myös konkari Mikko Manninen, jolle ottelu oli ensimmäinen Kolmosen tasolla sitten B-junioriaikojen eli miltei pariinkymmeneen vuoteen. Manninen tarjoilikin kettukannattajille tuttuun tapaansa taidokasta peliä ja oli järjestämässä useampaakin isäntien maaleista.

Toisella jaksolla alkoikin todellinen maali-ilotulitus, jonka aloitti kapteeni Robin Saastamoinen heti puoliajan alussa. Saastamoinen iski 48.minuutilla JJK:n 3-0-johtoon ja muutamaa minuuttia myöhemmin Liukkonen upotti maaliin komean vapaapotkun. Vauhtiin päästyään sama mies iskikin kymmeneen minuuttiin hattutempun nakuttaen tilanteeksi 6-0, kun tunti tuli täyteen. Liukkoselle varsin tunnusomaisten hyvien kaukolaukasten lisäksi keskikenttämies esittelikin tällä kertaa monipuolisempaa viimeistelyrepertuaaria, kun maaleja syntyi niin lähempää kuin kauempaakin ja myös puskien.

71.minuutilla Liukkosen kuti kolahti vaihteeksi maalitolppaan ja ajautui siitä kärkkäänä paikalla olleelle vaihtomies Niklas Kauppiselle, joka teki vuorostaan 7-0-osuman.

Viimeisen niitin ottelulle iski laitapakkina pelannut Juho Luoma rangaistuspilkulta. ToU-vahti Jussi Vlasov torjui kettukasvatin ensimmäisen yrityksen, mutta Luoma itse oli ensimmäisenä paluupallossa ja tällä kertaa laukauksen seurauksena oli käsivirhe, ulosajo ja uusi rangaistuspotku. Pallon taakse asettui jälleen sama mies, joka ei enää antanut Vlasoville mahdollisuuksia vaan iski pallon varmasti maaliin ja ottelun loppunumeroiksi 8-0.

Viitaniemessä oli lähemmäs 400 katsojaa ja hieno tunnelma!

Kaiken kaikkiaan kettulauma tarjoili monisatapäiselle kotiyleisölleen ensimmäisessä kotipelissä täydet 90 minuuttia iloista ja tehokasta jalkapalloa, jossa vastustajaa ei päästetty peliin mukaan ja kotijoukkueen maalia vartioineelle Matti Artimolle ei töitä tullut.

Seuraavaksi vuorossa on vierasottelu Warkaus JK:n vieraana perjantaina 24.5. Seuraava kotiottelu on 31.5. ja tuolloin Harjun stadionille vieraaksi saapuu KuKi.

JJK – ToU 8-0 (2-0)

1-0 24′ Eeli Liukkonen

2-0 31′ Liukkonen

3-0 48′ Robin Saastamoinen

4-0 51′ Liukkonen

5-0 54′ Liukkonen

6-0 60′ Liukkonen

7-0 71′ Niklas Kauppinen

8-0 80′ Juho Luoma rp.

 

JJK:n avauskokoonpano: Matti Artimo (mv), Fabian Hanslian (56′ Korhonen), Tuure Fagerström, Sakari Holopainen, Juho Luoma, Olli Pöyliö (69′ Seilonen), Leevi Kemppainen (83′ Seuri), Eeli Liukkonen, Aatu Manninen (67′ Ervasti), Mikko Manninen (55′ Kauppinen), Robin Saastamoinen (c).

Vaihtopelaajat: Eino Muhonen (mv), Niklas Kauppinen (55′), Lauri Seilonen (69′), Leif Ludwig, Rasmus Ervasti (67′), Eero Korhonen (56′), Juuso Seuri.