Nälkäpäivä-keräys jälleen käynnissä – tule mukaan

20.09.2021

Suomen Punaisen Ristin Nälkäpäivä-keräys on parhaillaan käynnissä. Voit osallistua perinteisen lipaskeräyksen lisäksi keräykseen myös verkossa – niin lahjoittajana kuin kerääjänäkin.

Suomen Punainen Risti on ollut jo lähes 15 vuoden ajan JJK:lle tärkeä yhteistyökumppani. SPR:n ensiapupartio huolehtii ensiavusta JJK:n ottelutapahtumissa ja viime lauantain kotiottelutapahtumassa oli tuttuun tapaan paikalla myös Nälkäpäivän lipaskerääjiä. Myös JJK:n joukkue asteli kentälle vapaaehtoisten liivit päällään muistuttaen vapaaehtoistyön ja Nälkäpäivä-keräyksen tärkeydestä.

Nälkäpäivänä kerätään sitomattomia varoja Punaisen Ristin katastrofirahastoon. Varoja ei sidota etukäteen tiettyyn kohteeseen. Siksi varoja voidaan käyttää nopeasti siellä, missä avun tarve on suurin. Juuri nyt apua tarvitaan kipeästi esimerkiksi Afganistanissa ja Haitissa.

Suomessa Nälkäpäivänä lahjoitetuilla varoilla mahdollistetaan vapaaehtoisten kouluttaminen ja ylläpidetään kotimaan valmiutta, jotta erilaisiin kriiseihin voidaan vastata tehokkaasti. Äkillisiä onnettomuus- ja häiriötilanteita Suomessa ovat esimerkiksi tulipalot, tulvat ja suuronnettomuudet.
2020 vuoden kesällä myös JJK mukana auttamassa Suomen Punaista Ristiä, kun tulipalossa tuhoutuneen Palokan senioritalon asukkaille kerättiin matkapuhelinlatureita ja muita tarvikkeita.

Nälkäpäivä-keräys on käynnissä verkossa syys- ja lokakuun ajan ja lipaskeräys puolestaan tällä viikolla to-la 23.-25.9.21.

Haluatko auttaa lipaskeräyksessä Jyväskylässä? Katso lisätiedot osoitteesta: https://vapaaehtoiset.punainenristi.fi/event/11655

Nyt voit lähteä helposti itse mukaan myös digikerääjäksi.

Lue lisää Nälkäpäivästä klikkaamalla tästä.