JJK:n kotiottelut kauden 2013 osalta päättyivät mollivoittoisesti, kun viidennen perättäisen mestaruuden jo varmistanut HJK latoi taululle musertavat 0-5-lukemat. Maalinteossa onnistuivat Erfan Zeneli kahdesti ja kertaalleen Sebastian Sorsa, Rasmus Schüller – sekä lainamies Eero Markkanen, joka rokotti HJK:n paidassa kasvattiseuraansa.

 

Ottelun alku oli tasaista ja hieman sekavaa peliä, kun joukkueet totuttelivat syksyiseen kenttään. 13. minuutilla JJK sai vapaapotkun vaaralliselta etäisyydeltä ja Mikko Innasen vapari tavoittikin hyvin Mikk Reintamin pään. Pusku oli hyvä, muttei kuitenkaan osunut maalipuiden väliin.

 

Ensimmäinen maali nähtiinkin vain hetkeä myöhemmin. Reilu vartti oli takana, kun Sebastian Sorsa aloitti maalinteon komealla vedolla – JJK-puolustus hoiti tilanteessa ensimmäisen vedon, mutta paluupallossa ensimmäisenä oli Sorsa, joka laittoi pallon takakulmaan.

 

Parinkymmenen minuutin kohdalla JJK puolestaan rynnisti HJK:n maalille Antto Hilskan ja Topi Järvisen voimin. Saku-Pekka Sahlgrenin vartioima maali säilyi kuitenkin koskemattomana.

 

Lainapaidassa kasvattiseuraansa vastaan täydet minuutit pelannut Eero Markkanen hätyytteli Ville Viljalan vartioimaa JJK:n maalia toden teolla ensimmäisen kerran reilun parinkymmenen minuutin jälkeen. Kärkimiehellä kesti sen verran kauan ennen kuin veto lähti, että puolustus Viljalan johdolla ehti ajoissa hätiin.

 

Vierasjoukkueesta erityisesti Erfan Zeneli oli varsin kovalla pelipäällä ja olikin alituiseen JJK:n puolustuksen riesana. Zeneli avasikin myös maalitilinsä jo 23. minuutilla: kova veto aivan riman alle ei jättänyt Viljalalle juurikaan mahdollisuuksia ja niin Klubi otti jo 0-2-johdon.

 

Myös Demba Savage HJK:n oikealla laidalla oli juoksuineen alati vaarallinen. Puolustuksen lisäksi Viljala ehti muutamastikin maaliltaan vastaan katkomaan tilanteita, joissa Savagelle pelattiin pitkiä ristipalloja juoksuun.

 

Reilun puolen tunnin kohdalla JJK pääsi hyvään hyökkäykseen, mutta tilanne päättyi lopulta Antto Hilskan niukkaan paitsioon. Juurikaan sen vaarallisempia paikkoja ei kuitenkaan kotijoukkue lopulta saanut luotua missään vaiheessa – vierasjoukkueen puolustus pelasi varmasti, eikä Sahlgrenille juuri jäänyt töitä.

 

Toisessa päässä Viljala sen sijaan esitteli useita komeita torjuntoja, joista kaksi nähtiin lyhyen ajan sisään aivan ensimmäisen jakson lopussa. Ensin Markkanen pääsi karkaamaan yksin läpi, mutta Viljala veti pidemmän korren ja piti Ersin vielä nollilla. Muutaman minuutin päästä nähtiin toinen hieno pelastus, kun Sebastian Mannström puolestaan kokeili nuoren kettuvahdin virettä. Viljala piti jälleen pintansa ja tauolle mentiin HJK:n 0-2-johdossa.

 

Toinen jakso ei sitten ehtinytkään vanheta minuuttiakaan, kun Markkanen rankaisi isäntiään. Pitkä kärkimies puski etutolpalta Zenelin kulmapotkun sisään – eikä kunnioituksesta kasvattiseuraansa kohtaan tehnyt luonnollisesti elettäkään tuulettaakseen maaliaan.

 

HJK piti peliä vahvasti hallussaan ja vyörytti hyökkäyksiään JJK:n maalille ja myös erikoistilanteita nähtiin isäntien päässä vähän väliä. Tunnin kohdilla Mannström kokeili jälleen Viljalan yllättämistä, muttei onnistunut tälläkään kertaa – Viljala torjui komean kaukovedon vähintäänkin yhtä komeasti kulmapotkuksi.

 

Tästä kuitenkin vain parin minuutin päästä Zeneli iski jälleen – todella kaunis veto upposi aivan takatolpan viereen ja niin Klubi siirtyi jo neljän maalin johtoon.

 

JJK:kin viritteli ajoitain hyökkäyksiään, mutta vaarallisia paikkoja ei Sahlgrenin maalille saatu luotua. Hetki Zenelin maalin jälkeen Järvinen kirmasi HJK:n boksiin pallon kanssa, mutta jäi kuitenkin liian yksin HJK-puolustuksen puristuksiin ja niinpä tilanne kuivui kokoon.

 

Parikymmentä minuuttia ennen loppua pääsi Rasmus Schüller vielä niittaamaan loppulukemiksi 0-5. Sen jälkeen ei enää nähty juurikaan muuta mainitsemisen arvoista kuin Viljalan torjunnat – jotka sitten olivatkin komeita!

 

72. minuutilla vaihdosta kentälle tullut Mikael Forssell pääsi yrittämään maalintekoa etukulmasta, mutta Viljala torjui yrityksen varmasti. Vajaa vartti myöhemmin Forssell yritti toistamiseen yllättää Viljalan – mutta toistamiseen Viljala oli vahvempi. Tylyistä loppulukemista huolimatta 18-vuotias JJK-vahti olikin kotijoukkueen ehdotonta parhaimmistoa esittäen lukuisia todella hyviä torjuntoja.

 

JJK:n kotiottelut kuluvan kauden osalta ovat siis nyt ohitse. Kausi paketoidaan tulevana lauantaina Myllykoskella, kun MYPA isännöi Kettupaitoja kello 14 alkavassa ottelussa. Kotiyleisölle lämmin kiitos mahtavasta tuesta läpi vaikean kauden – ja nähdään jälleen ensi kaudella!

 

Viljala; Hanslian (38′ Vielma), Reintam, Nieminen, Virén (v); Innanen, Tuomanen (c), Taylor, Järvinen; Kuhmonen, Hilska.

 

Ala-Kasari (mv); Kohonen, Hasanzada, Leppänen, Vielma.