Marttiselle ja Lehtoselle PM-kultaa Norjassa!

12.08.2013

jjka2013_800x400

 

 

Suomi väänsi hienon ja harvinaisen voiton viikonloppuna päättyneessä alle 17-vuotiaiden avoimessa PM-turnauksessa. Mukana olivat JJK:sta A-nuorissa SM-sarjaa pelaavat maalivahti Teppo Marttinen sekä hyökkääjä Aleksis Lehtonen – nuorukaiset siis palaavat Jyväskylään kultamitalit kaulassa! Saavutus on komea, sillä Suomen edellisestä PM-kullasta on ehtinyt vierähtää jo 15 vuotta ja edellisestä finaalipaikastakin lähes yhtä kauan.

 

Suomi jätti alkulohkossa taakseen Färsaaret, Englannin sekä isäntämaa Norjan ja selvitti näin tiensä finaaliin Tanskaa vastaan. Omissa alkulohko-otteluissaan voitosta toiseen jyrännyt Tanska lähti finaaliin ennakkosuosikkina, mutta varsinainen peliaika päättyi 1-1-tasatulokseen, niinpä ratkaisu haettiin rangaistuspotkukisasta, jossa Suomi oli parempi!

 

Niin Marttinen kuin Lehtonenkin on kuluvalla kaudella nähty nuorten sarjapelien lisäksi myös Kolmosessa Villikettu-paidassa. Nuoresta iästä huolimatta otteet ovat sielläkin olleet hyviä: Marttisella on vyöllään nollapelejä ja Lehtonen on onnistunut pariinkiin otteeseen maalinteossa.

 

Turnauksessa Lehtonen oli joka ottelussa avauksessa lukuunottamatta alkulohkon Färsaaret-kamppailua – jossa Aksu niinikään tuli puolivälissä vaihdosta kentälle. Marttinen taas jakoi torjuntavastuun FC Hongan Markus Uusitalon kanssa.

 

Kultajoukkueen mukana oli myös JJK:n pitkän linjan maalivahtivalmentaja Jori Särkkä.

 

Onnea kultamitalisteille!

 

 

 

Suomen ottelut PM-turnauksessa:

 

Alkulohko:

 

Norja – Suomi, 5.8. klo 18:00, Brumunddal Stadium

 

Norja-Suomi 1-1 (0-1)

Suomen maali:

34′ min Oskari Jakonen 0-1

 

Teppo Marttinen, Roni Peiponen, Akseli Kalermo ©, Mika-Matti Ruuskanen, Joni Mäkinen, Fredrik Jensen, (54′ Emil Lidman), Lauri Ala-Myllymäki, (78′ Aatu Laatikainen), Obed Malolo, Ilmari Niskanen, Aleksis Lehtonen, (68′ Oskari Qvick), Oskari Jakonen (54′ Samuel Haglund).

 

 

Suomi – Englanti, 6.8. klo 15:00, Fart Stadium

 

Suomi-Englanti 1-1 (0-0)

Suomen maali:

64′ Lauri Ala-Myllymäki 1-0

 

Markus Uusitalo, Joachim Böckerman, Akseli Kalermo ©, Mika-Matti Ruuskanen, Obed Malolo, Emil Lidman (35′ Ilmari Niskanen), Calvin N’Sombo (51′ Lauri Ala-Myllymäki), Aatu Laatikainen (80′ Joni Mäkinen), Oskari Qvick (41′ Aleksis Lehtonen), Samuel Haglund (51′ Oskari Jakonen), Fredrik Jensen (74′ Roni Peiponen).

 

 

Suomi – Färsaaret, 8.8. klo 15:00, Brumunddal Stadium

 

Suomi-Färsaaret 3-0 (0-0)

54′ Ilmari Niskanen 1-0

74′ Ilmari Niskanen 2-0

76′ Samuel Haglund 3-0

Teppo Marttinen, Roni Peiponen, Akseli Kalermo ©, Joachim Böckerman, Joni Mäkinen, Fredrik Jensen (Obed Malolo), Oskari Qvick (76′ Aatu Laatikainen), Lauri Ala-Myllymäki (70′ Mika-Matti Ruuskanen), Ilmari Niskanen, Aleksis Lehtonen, (65′ Samuel Haglund), Oskari Jakonen (41′ Calvin N’Sombo).

 

 

Finaali Suomi – Tanska, 10.8. klo 16:00 

 

Suomi – Tanska 3-2 rp. 1-1 (1-1, 1-0)
Suomen maali:
6′ 1-0 Samuel Haglund

 

Markus Uusitalo, Mika-Matti Ruuskanen, Obed Malolo, Emil Lidman (49′ Oskari Qvick)
Akseli Kalermo ©, Joachim Böckerman, Joni Mäkinen, Fredrik Jensen (65′ Oskari Jakonen), Lauri Ala-Myllymäki (89′ Aatu Laatikainen), Aleksis Lehtonen (78′ Calvin N’Sombo), Samuel Haglund.