Martonen tyytyväinen ilmeeseen

08.08.2010
Martonen tyytyväinen ilmeeseen

Päävalmentaja Kari Martonen oli sunnuntai-iltana joukkueensa esitykseen tyytyväinen, vaikka tarjolla ollut voitto jäi pitkälti viimeistelyvaikuksien vuoksi ottamatta.

– Tärkein teema tällä viikolla oli meidän peli-ilmeen parantaminen, ja siihen olin tyytyväinen. Me pelattiin joukkueena paljon paremmin yhteen kuin Turussa viikko sitten, jolloin oltiin 11 yksilönä liikkunutta pujottelukeppiä. Me voidaan menestyä vain sitä kautta, että ollaan hyvällä ilmeellä niin harjoituksissa kuin peleissä.

Edellisissä peleissä JJK:n on ollut vaikea päästä maalipaikkoihin. MYPAa vastaan tilanteita saatiin luotua aivan tarpeeksi, mutta niiden hyödyntäminen jätti paljon parantamisen varaa.

– Hyvä peli meiltä haastavissa olosuhteissa, tietysti maaleja olisi pitänyt tehdä enemmän. Mutta ensi perjantaina tänne tulee se meidän suuri ja mahtava ja paha peikko KuPS, silloin hyödynnetään sitten paikat, Martonen sanoo.

Uuden pelaajansa Jani Virtasen debyyttiin Martonen oli niin ikään tyytyväinen.

– Jamppa tuo meidän laitapelaamiseen lisää vaihtoehtoja. Hän oli ihan pirteä tänään, mutta vielä ottaa vähän aikaa että mies pääsee pelikuntoon, jotta pystyisi pelaamaan pidempäänkin.