Martonen: ei kestetty sillassa loppuun saakka

24.06.2010
Martonen: ei kestetty sillassa loppuun saakka

JJK:n puolustustaistelu ei kestänyt keskiviikkoiltana aivan loppuun saakka, kun HJK:n Danny Hoesen pääsi iskemään voittomaalin varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla. Päävalmentaja Kari Martonen oli omiensa esitykseen kuitenkin varsin tyytyväinen.

– Ensimmäinen puoliaika oli ihan hyvännäköistä peliä, me pystyttiin hyökkäämään ja pitämään palloa. Toiselle HJK sitten lisäsi vähän tempoa ja sai vaihtojen kautta lisävoimaa hyökkäykseen. Toinen puoliaika oltiin aika sillassa, eikä sitten kestetty siinä ihan loppuun asti.

– Olen kuitenkin joukkueesta erittäin ylpeä, HJK:n kotikenttä on erittäin vaikea paikka pelata. Meidän ilme oli hyvä.

Toisella puoliajalla JJK:n hyökkäyspeli jäi hyvin sattumanvaraiseksi. Martonen korostaa ettei vetäytyminen ollut suunniteltua, vaan HJK pakotti vahvalla rynnistyksellään siihen.

– Ei missään nimessä ollut tarkoitus vain puolustaa. Mutta HJK pakotti meidät ottamaan vastaan. Yritettiin sitten vain pitää välit tarpeeksi tiiviinä ettei HJK pääsisi vyöryttämään, Martonen kertaa.

Joukkue jäi ottelun myötä juhannustauolle. Joukkueharjoitukset jatkuvat ensi viikon tiistaina ja tositoimiin palataan maanantaina 5.7. jolloin JJK isännöi AC Oulua Harjun uutukaisella nurmella.

– Haetaan vähän uutta energiaa treenitauon kautta. Aika pienellä ryhmällä mennään ja tekeminen on varsin tiivistä. Tekee jokaiselle ihan hyvää olla vähän omissa oloissaan. Ennen peliä on sitten vielä hyvin aikaa harjoitella ja rakentaa omaa juttua rauhassa, Martonen toteaa.

KariMartonen