Makeita uutisia joululoman kynnyksellä – Martoselle kahden vuoden jatkosopimus

21.12.2011

2-Martsi

 

JJK teki jälleen yhden erittäin merkittävän jatkosopimuksen, kun jo toisella päävalmentajakaudellaan kettupaidat historialliselle pronssille luotsannut päävalmentaja Kari Martonen teki kahden vuoden jatkosopimuksen. Kun edellistäkin sopimusta oli vuosi jäljellä, pysyy ”Martsi” kettupaitojen päävalmentajana ainakin kauden 2014 loppuun asti.

 

– Lähdetään siitä, että Martsi on meillä vähintään seuraavat kolme vuotta, mutta kaikkemme tehdään, että saadaan pidettyä hänet täällä pysyvästi, JJK:n toimitusjohtaja Joni Vesalainen linjaa.

 

– Tavoitteena myös on, että saadaan Martsi muuttamaan tänne Jyväskylään, Vesalainen lisää myhäillen.

 

Martonen sanoo, että seuran otettua yhteyttä ja tarjottua sopimukseen jatkoa, oli päätös helppo ja uusi sopimus syntyi nopeasti.

 

– Niin JJK kuin koko Jyväskyläkin on ympäristönä todella hieno ja motivoiva. On hyvä tehdä töitä ja kehittyä valmentajana, kun ihmiset ympärillä ovat aidosti innostuneita ja haluavat koko ajan myös kehittää toimintaansa, Martsi sanoo.

 

– Koko seura on mennyt todella paljon eteenpäin monessa asiassa näinä vuosina, jotka olen täällä ollut ja kehitys vain jatkuu – on hienoa saada olla osana sitä. Ja meillä on nyt koossa niin timanttinen valmennustiimi, että voimme todella tarjota pelaajille hyvän mahdollisuuden kehittyä ja sitä kautta saada seuraa menestymään. Tämä kolmen vuoden aikajänne on sellainen, että meillä on hyvä mahdollisuus vakiinnuttaa paikkamme liigan kärkipäässä, paaluttaa kettuluotsi tulevien vuosien tavoitteita.

 

 

TM